Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Viikko 2. - Selkä, ojentajat jne.

Pete-Petteri, tuo foksauksen tietäjä ja matkustamohenkilökunnan airut, otti ja sairastui flunssaan heti ensimmäisen treeniviikkonsa päätteeksi. Siksi jouduinkin korvaamaan squash-vuoromme salitreenillä, jota ei ollut ohjelmassa (kun teen 3-päiväistä viikko-ohjelmaa). Mitäköhän PT:mme Johanna tuumaisi, jos tietäisi että tein 4. päivänä kaikennäköistä mieleen juolahtavaa, leukoja, hauksia ja varsinkin vatsoja. Sitten juoksin matolla 20min ja mukavalta tuntui. Lievä syöntikohtaus kyllä seurasi kotona - ainahan sitä on mukava vetää mässyä, kun taustalla on tieto kulutetuista hurjista kalorimääristä.

No, toinen viikko avautui kahden lepopäivän jälkeen uudella innokuudella. Pete ei toki päässyt vieläkään mukaan, joten kannustus jäi itsemotivoinnin varaan. Voimantuntoa toki oli. 5-10 kiloa lisäystä ekan viikon painoihin, varsinkin ylätalja-ojentajissa ja ylätalja-hiihdossa. Päivän suosikkiliike oli tänään kapea penkki käsipainoilla, harmi vain että ilman Peten isällistä valvontaa sarjoja ei uskalla viedä pakkotoistolle, koskapa ainakin itsestä tuntuu, että sivulle putoava paino repisi samalla olkavarren mukanaan. No, ehkä se paino ei nyt aivan niin hurja ole, 20kg riitti hyvin 3 x 10 toistoon. Höyryveturimiehen junanpillinarunvetoa muistuttava liike, jota tein erityisellä laitteella, tuntui olevan liikaa oikealle kädelle, jossa tuntui nautinnollinen kipu aina seuraavaan liikkeeseen asti. Loppuun 11 min juoksumattoa, kunpa vielä malttaisi olla jääkaapilla loppuillan aikana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti