Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Rinta, olkapäät ja hauikset pumpin armoilla


Toinen pumppipäiväni (ja Peten kolmas) olikin jo tiukemman työn takana. Tein taas Peten kanssa samaa ohjelmaa.Lämmittelyksi 1 km:n juoksu matolla. Johanna oli laittanut päivälle penkkiä, vipunostoja maaten ja seisaaltaan, käsipainot (olat) pystypenkissä sekä hauiksia scottissa sekä käsipainoilla perus- ja hammernostoina. Tavoilleen uskollisena Pete huolehti vaihtojen rivakkuudesta, eikä hengähdystauoille todellakaan jäänyt aikaa. Teimme taas pari-kolme sarjaa katkeraan loppuun asti ottamalla aina pienempää painoa käsiin, kunnes liike oli täyttä tuskaa ja kädet lerppuivat sivuilla kuin tyhjäksi päästetty polkupyörän sisuskumi.

Pete ottaa lämpöjä, Timpa rekillä
lisäpainon kera.
Timpa, tuo Menkalan fakiiri, oli jälleen featuroimassa Rautahumppaa ja teki mm. leukoja 25kg:n lisäpainolla - ankea mies ja ihmisen pienuuden perusteellinen osoittaja. Omien sarjojeni tiukimmat tilanteet tulivat seisaaltaan tehdyissä vipunostoissa, joissa vaihdoimme kevyemmät painot, kun kunto alkoi pettää ja voimat hyytyä. Muutama ärräpää saattoi singahdella myös scottissa, jossa teimme hauiskääntöä kumppanin auttaessa viimeiset, höyryillä ja silkalla raivolla ryyditetyt nostot loppuun asti.

Itsensä palkitseminen on aina onnistunut rautahumppaajilta. Aikaisemmin teimme tämän laardin ja suklaapirtelön kera, mutta tänään päätin hankkia itselleni uusia salivaatteita, koreilija ja kerskaaja kun olen. Saakohan näillä foorumeilla mainostaa? Anyway, kuten varmaan tiedätte, miehille tyrkytetään salihousuiksi joko titi-nalle-osaston college-housuja, jossa on metrin korkuinen resori vyötäröllä ja lahkeensuissa tai Simo Vaatehuoneelta -tyylisiä telttoja. Olo on silloin kuin takavuosien keihäänheittäjällä treenivetoja viskomassa. Body Action -liikkeestä löysin kuitenkin mainiot suoralahkeiset pantsit, joita Pete ja Timpa jo himoiten tarkastelivat.

Hyvä treeni jäi vielä kotonakin päälle ja salillla vedetyn 15 min:n crossarilopetuksen lisäksi oli tehtävä vielä 61 min crossaria illan päätteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti