Iltojen pimetessä juoksukengät suorastaan vaativat baanalle pääsyä. Crosstreinerin leppoisaan rytmiin tottuneelle kenkien omistajalle moinen rääkki saattaa kuitenkin olla perin vastentahtoinen. Pitkästä aikaa onnistuin hölkkäämään 8 kilometrisen juoksulenkin ja toivon että homma saa pian jatkoa.
Pääsin Peten kanssa jälleen salikeikalle, tällä kertaa Pirkanmaan maisemiin. Kuntoilufoorumina toimi perinteikäs sali joka oli somistettu enimmäkseen Davidin valkoisilla laitteilla. Pete rynnisti innoissaan kohti rintalihasvälineistöä, kun taas itselleni päivän ohjelma oli jokseenkin auki. Päätin yrittää jonkinlaista rinta-hauis-yhdistelmää. Lisäboostia treenihetkeen antoi postista tullut Jaco-merkkisten treenivaatteiden paketti, jotka istuivat ylle erittäin parahultaisesti.
Kehitystä on parin vuoden aikana tapahtunut muuallakin kuin Peten käsivarsissa (ks. kuva). 3 x 10 penkkipunnerrus 60 kilolla ja sama määrä leukoja alkavat olla arkitreenipäivää. Tuo Peten harrastama vinopenkkipunnerrus ei sen sijaan ole lempiliikkeitäni. Ehkä salia on luvassa taas jo huomenna.
Itse poseeraan leuanvetokuvassa poikkeuksellisesti ilman pesussa ollutta treenipipoa. Onneksi hiukset eivät vielä näytä aivan harmailta. Vaikka charmiahan muutama ohimon hopeahaituva toisi.
Pete innostui lopuksi pump-henkisiin toistoihin ja ryki hauiskääntöjä aikansa putoavalla sarjalla. Tunnissa treeni oli valmis ja saatoimme maistella proteiinipitoisia juomia.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hauis. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. marraskuuta 2013
perjantai 4. lokakuuta 2013
Hand man
Hutikkapiireissä hand man -nimityksellä kutsutaan tilanteeseen hieman liian vaatimattomin taidoin ja erityisesti soittokunnoin ilmestyvää tuurarisoittajaa. Vaikka nimitystä lienee käytetty tässä merkityksessä allekirjoittaneeseenkin, tänään tuon esiin mainioita käsitreenejä, joihin salipunneerusten lomassa olen ajautunut.
Vierailin taannoin saliympyröissä itsensä Lisäpaino-Timpan seurassa. Tuon pikaisen treenihetken lomassa Timpa innostui esittelemään käsivoimiaan ja staattisia kykyjään, jotka toki tiesin entuudestaan varsin vaikuttaviksi (ks. kuva). Timpa ei muuten ole hand mania nähnytkään.
Luistelukausien välissä, olen siis vieraillut salilla varsin runsaasti, noin 4-5 kertaa viikossa. Aikaa yhteen reissuun kuluu noin 1 h 45 min, sillä teen poikkeuksetta 40-60 minuutin krossaritreenin session loppuun. Viime aikoina olen siis kierrättänyt erilaisia käsiliikkeitä. Aluksi hikeä pintaan kahvakuulaheilautuksilla (n. 60 kpl/käsi), sitten vietän joko hauis, ojentaja tai olkapääpäivän.
Hauispäivän, kuten tänään, aloitan lämmittelyn jälkeen leuanvedolla, esim. 7 toistoa/ 4 sarjaa. Suosikkiotteeni on kapea välimuoto myötä- ja vastaotteesta, kämmenet vastakkain. Sitten normaaleja hauskääntöjä käsipainoilla, lopuksi vielä vasta- ja hammer-otteella scott-penkissä. Päälle 45 min krossaria. Taas on hyvä fiilis tehdystä treenistä.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012
Rullaluistelua hela veckan
Kulunut viikko oli kuntosalikontribuutioni osalta lähes identtinen edellisen viikon kanssa. Eli alkuviikolla olkapää-ojentaja treeni (enkä jaksanut mennä boot campiin) ja tänään sunnuntaina olkapää-/rinta-/hauispäivien kombinaatio ja loppuun vatsat. Vipunostot nousivat tänään eteen ja samalla joku jänne tuolla olkapäässä venyy ja paukkuu, oikein vahvuuttaan natisee. Olen aivan sekaisin pumppiviikon tai superpäivän ajankohdasta, mutta odotellaan Peten näkemystä asiasta. Aerobisia onnistuin tänään tekemään 15 min crossarilla ja reilut 8 km juoksua. Olin oikein tyytyväinen kun jaksoin yhden kilometrin 12km/h - ehkä vielä joskus uskaltaudun Timpan lenkkiseuraksi.
Salitreenien jääminen vain kahteen viikkokertaan selittyy aurinkoisella säällä. Rullaluistelupyrkimykseni johtivat kuluneella viikolla kahdeksaan luistelurykäykseen, yhteensä 161 km. Kilokaloreita luistelu poltti noin 7000 ja aikaakin kului 11 tuntia. Kalorit on kuitenkin melko helppo palauttaa, sillä itsepetos hyvin ansaitusta herkuttelusta yhdistettynä lisääntyneeseen ruuantarpeeseen ovat kuin entisen iskelmälaulajan massakaudelta ikään.
Edellisessä numerossa herr Pete-Petteri Foksintuoja jo raportoikin ulkosuomalaisen arjesta toisen mantereen kuntoilupyhätöissä. Juhannuksen tuntumassa voimmekin Peten kanssa vertailla vatsalihaksistomme kehittymättömyyttä ja vastaavasti ihonalaisen rasvakerroksen yltäkylläisyyttä.
Olen viime päivinä alkanut pohtia ns. hakukoneoptimointia. Koska kuitenkin olemme kunniallinen, lähes puoliammattilaisten fitnesskissojen ja -kollien silmäilemä kuntoilublogi, torjumme syvästi paheksuen ajatuksen Madonnan, Justin Bieberin, Beyoncén, Eminemin, Dannyn tai muiden maailmantähtien randomin lisäämisen tälle palstalle. Hyi olkoon sellaista filunkipeliä!
![]() |
| Nim: Liikaa aikaa |

maanantai 23. huhtikuuta 2012
Mysteerio hauiskäännössä
Kuten on viime aikoina tullut jo useaan otteeseen kerrottua, treenit ovat jääneet osaltani lähinnä rautojen potkimiseen ja satunnaiseen Peten tsemppaamiseen. Flunssa jälkitiloineen vei elimistön sikäli heikkoon kuosiin, että pelkkä painojen katsominen alkoi aiheuttaa hengästymistä sekä kehon ahdinkoa. Lauantaina sain kuitenkin aikaiseksi tehdä toisen viikkotreenini kevyellä tatsilla.
Pete oli mukana tsemppaamassa ja tekemässä oman treeninsä. Ainoa liike, jonka jätin tällä kertaa tekemättä oli hack-kyykky. Se ei ole suosikkiliikkeeni muutenkaan, mutta lisäksi alaraajojen jänteet tuntuvat vielä aroilta, joten päätin panostaa yläkroppaan.
Koskapa Pete oli mukana crossari-/mattolämmittelyt/loppuveryttelyt jäivät tekemättä, enkä itsekään niitä tällä kertaa kaivannut. Tämä toki vaikutti niin, ettei treeni sittenkään oikein tuntunut kropassa, toki painotkin olivat vielä vähäisemmät kuin normaalisti.
Sunnuntaina näkyikin sitten jo jyvä sokean kanan tunnelin päässä pilvien loman valossa. Tein alkuun kymmenen minuuttia crossaria ja sain mukavat lämmöt pohjalle. Tämän jälkeen kolmospäivä, eli rinta-hauis-sarjat. Smith-vinopenkki meni 50 kilolla. Kp-penkki alkoi lupaavasti 22,5 kg:n painolla, jotka jouduin katkerasti vaihtamaan 18,5 kilon painoihin kolmossarjassa. Vipunostot 12,5 kilolla ja scott-hauikset varman päälle n. 12 kilon levyillä mutkatangossa.
Taas hävetti, kun tein hauiskäännöt 9 kilon kromipainoilla, vaikka olen aina pitänyt hauista jonkinlaisena vahvuutenani. No, keskityin ainakin liikepuhtauteen. Otin toisessa sarjassa painot eteen nivusen kohdalle alkutilanteessa, koska painojen kääntö lonkan vierestä tuonnin jälkeen ei vain ota onnistuakseen. Koko ylävartalo taipuu mukana kun yritän kääntää käsipainon vaaka-asentoon ylöstuonnissa. Asia on mysteerio.
Toipilaana jätin pumppiviikon välistä ja laskujeni mukaan olen menettänyt vain yhden 3-päiväisen treenijakson koko aikana. Maanantaina alkaa taas kova viikko. Tuo ravintoasia pitäisi vain vielä saada kuntoon. Tänäkin viikonloppuna on tullut mässäiltyä herkkupöytien äärellä vähän liian innokaasti. No, ehkä sitten ensi viikolla pidetään tiukka linja.
![]() |
| Moni ei tiedäkään, kuinka hartaasti Pete suhtautuu salitreeniin. Ohessa esimerkkitilanne. |
Koskapa Pete oli mukana crossari-/mattolämmittelyt/loppuveryttelyt jäivät tekemättä, enkä itsekään niitä tällä kertaa kaivannut. Tämä toki vaikutti niin, ettei treeni sittenkään oikein tuntunut kropassa, toki painotkin olivat vielä vähäisemmät kuin normaalisti.
![]() |
| Taikajuomaa ja ameriikan hyvää treenin loputtua. |
Sunnuntaina näkyikin sitten jo jyvä sokean kanan tunnelin päässä pilvien loman valossa. Tein alkuun kymmenen minuuttia crossaria ja sain mukavat lämmöt pohjalle. Tämän jälkeen kolmospäivä, eli rinta-hauis-sarjat. Smith-vinopenkki meni 50 kilolla. Kp-penkki alkoi lupaavasti 22,5 kg:n painolla, jotka jouduin katkerasti vaihtamaan 18,5 kilon painoihin kolmossarjassa. Vipunostot 12,5 kilolla ja scott-hauikset varman päälle n. 12 kilon levyillä mutkatangossa.
Taas hävetti, kun tein hauiskäännöt 9 kilon kromipainoilla, vaikka olen aina pitänyt hauista jonkinlaisena vahvuutenani. No, keskityin ainakin liikepuhtauteen. Otin toisessa sarjassa painot eteen nivusen kohdalle alkutilanteessa, koska painojen kääntö lonkan vierestä tuonnin jälkeen ei vain ota onnistuakseen. Koko ylävartalo taipuu mukana kun yritän kääntää käsipainon vaaka-asentoon ylöstuonnissa. Asia on mysteerio.
Toipilaana jätin pumppiviikon välistä ja laskujeni mukaan olen menettänyt vain yhden 3-päiväisen treenijakson koko aikana. Maanantaina alkaa taas kova viikko. Tuo ravintoasia pitäisi vain vielä saada kuntoon. Tänäkin viikonloppuna on tullut mässäiltyä herkkupöytien äärellä vähän liian innokaasti. No, ehkä sitten ensi viikolla pidetään tiukka linja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)