Tohlopin aurikoa
|
Rautahumpan matkaluistelutiimi joutui jo viime kauden loppupuolella varsinaiseen välineahdinkoon, kun kelpo joukkion vauhdikkain kisailija, Lisäpaino-Timpa onnistui kuin onnistuikin telomaan Prophet-luisteluteränsä miltei lunastuskuntoon Siilinkarin edustalla ja taituroi itsensä yhdellä jalalla lähes kahden merinpeninkulman matkan takaisin pispalalaisen sivistyksen pariin. Rautahumppa ei vahvista muutamia silminnäkijähavaintoja, joiden mukaan Timpa olisi taivaltanut matkan paitsi yhdellä jalalla, myös ilman sauvoja. Ei sillä, etteikö jälkimmäinenkin tältä Hassebackan Herculekselta onnistuisi.
Myös toinen testiluistelija koki Fila Primonsa tulleen kenkien osalta tiensä päähän. Vanhoissa K2-rullaluistimissa sattui kuitenkin olemaan tarjolla jäälajiin soveltuvat, edelleen ryhtinsä säilyttäneet jalkineet. Pahaksi onneksi nämä erimerkkiset jää- ja rullailuvempeleet omasivat tyystin toisiinsa sopimattomat kiinnityskommervenkkinsä. Ratkaisun tähän varsinaiseen mysteerio buffoon tarjosi 4 mm:n vahvuinen alumiinikappale, johon improvisoidut ruuvikolot saivat kuin saivatkin terät pysymään rullakenkien pohjassa.
Hiljalleen itse asiaan mennäksemme kunto-, retki-, järvi- tai matkaluistelu, joiksi käsillä olevaa liikuntamuotoa kutsutaan, on saavuttanut selkeästi edelliskautta muhkeamman kansansuosion. Lukuisia ovat olleet ne kerrat, joina Rautahumpan edustajat ovat todistaneet retkiluistinteräkyselyjä urheiluvälinekaupassa vieraillessaan. Myös Aamulehden ja Tamperelaisen kaltaiset, runsaslevikkiset paikallisaviisit ovat ottaneet kantaa tähän valtavirran patoluukkuja kolkuttelevaan kuntourheiluun.
Kahtena edellisenä talvikautena Rautahumppa läpivei muutamia pieteetillä suoritettuja jääratatestejä, joista voitte lukea täältä, täältä ja täältäkin. Testaustoiminnan käynnistäminen on kuluneella kaudella muodostunut joiltain osin haasteellisemmaksi, paljolti johtuen mainituista välineongelmista ja arjen työkiireistä, jotka kiusallisesti vähentävät testaajalta käytettävissä olevaa vuorokauden valoisaa ajanjaksoa. Myös kelpo testikuoma Lisäpaino-Timpa on nyttemmin painottanut sali- ja allasharrasteita, ilmeisesti entistä veretseisauttavampaa ylivoimaa myöhemmin jäällä uhkuakseen.
Tällä kertaa emme raportoi aivan yhtä perusteellista ratatestiä kuin aiemmin, mutta Rautahumppa tuo esiin keskeisiä sekä lajissaan kiinnostavia seikkoja paikallisratojen nykykunnosta. Sokerina pohjalla tässä tiedonannossa on myös rahtunen high-techiä, sillä mukaan on ympätty aitoa 360 videota - Tohlopin ratakierroksen kaikki ilmansuunnat sekä muutkin katselukulmat on jatkuvasti katseltavissa esimerkiksi mobiilaitetta eri ilmansuunnissa pyörittäen.
Huomautuksena jälleen mainittakoot säätilojen armoton ja arvaamaton vaikutus ratojen kuntoon, testattava rata kun saattaa tarjota parinkin päivän säteellä huomattavasti eri tason luistelukokemuksen.
Näsijärven luistelurata
Perinteistä Näsijärven Siilinkarin läheisyydessä kulkevaa luistelureittiä ylläpitävä Hiking Travel Hit aloitti meneillään olevan kauden alkuvalmistelut jo sulan veden aikana uittamalla tukikohtansa, Bikini Barinakin (a.k.a. Teknologia paviljonki) tunnetun luistelutukialuksen Rantatien tuntumasta Kaupinojan saunan läheisyyteen. Monelle ajomatka saattoi pidetä, mutta parkkipaikkoja on tarjolla nyt paremmin ja rata kulkee selkeästi aiempaa mielenkiintoisemmissa Rauhaniemen-Lapinniemen-Tampellan-Särkänniemen & Onkiniemen maisemissa. Myös väylä Siilinkarille on aurattu. Itse en jäänyt kaipaamaan esimerkiksi Santalahden aallonmurtajan kiertävää ketunlenkkiä aiemmalta reitiltä.
Näsijärven reitin alku Kaupinojan edustalla 28.1.2017 |
Testihetken perusväylällä oli leveyttä riittävästi parhaimmillaan kenties noin 8-10 metriä. Perusreitti kulki noin 4,3 km:n matkan Kaupiojan vedenpuhdistamolta Saara Hildenin museon edustalle. Paluu tapahtui samaa reittiä, jota saattoi vielä pidentää poikkeamalla Lapinniemestä Siilinkarille johtavalle kilomerin mittaiselle osuudelle, yhteensä edestakainen reitti tarjosi 10,5 km:n edestä luistelua.
12.2.2017 Rautahumpan edustusto koeluisteli myös Hit Travelin uskaliaan kulttuurihankkeen – Siilinkari – Ryydynpohja -yhteysreitin. Valitettavasti jäällä eteneminen meni luistinretkeilyn puolelle ja varsinkin Reuharinniemen pohjoispuolen kohvakohdat saivat Rautahumpan hienohelmaiset herrasvekarat huutamaan mammaa apuun, kuten muinainen ylioppilas Larvanto ikään. Pelihuumori loppui Ryydynpohjan ensimmäisen lateraaliviitan kohdalla ja Hitin Avanti-Pekkakin näytti kääntävän aurauslaitteistonsa takaisin menosuuntaan jo parisataa metriä aiemmin.
Näsijärven Siilinkari - Reuharinniemi -osuus 12.2.2017 |
Rataosuuden onneton kunto johtunee paljolti muinaisien latu-urien ja jalanjälkien jäähän tekemistä kuopista, mutta hyvällä kelillä ja tasoittuessaan reitti nousisi kansallisten suurratojen (Kuopio, Rantasalmi jne.) rinnalle.
Näsijärven radan Tampellan edusta 13.1.2017 |
Näsijärven reitti Ryydynpohjan lähettyville asti |
- Lähialueen radoista ylivoimaisesti parhaat maisemat
- Tampellan edustan rauhallisuus yllättää, kunnes muistaa autoliikenteen tunneliosuuden
- Iso järvenselkä - isommat railot - kovempi tuuli
- Rata on melkoisen suosittu erityisesti viikonloppuisin, jolloin hankaliin riite-, kohva- ja railokohtiin muodostuu toisinaan pullonkauloja, joita 2-suuntainen liikenne pahentaa, vaikka rata onkin hyvin leveäksi aurattu
- Radan reunoilla on pitkä pätkiä lumipolanteita, jotka ohjaavat luistelemaan keskellä – radan täysi leveys jää käyttämättä.
- Vuokraustoiminta, säännöllinen kunnossapito ja kotakahvila takaavat suosion jatkossakin
Tohlopin luistelurata
Alla oleva Rautahumpan teknologiatiimin yritys yhdistää 360 video ja tabletilla pyörivä kuntoilusovellus jäi hieman vaiheeseen, mutta ratanäkymiä voi silti ihastella joka puolelta. Hieman puutteellinen luistelutekniikka (vauhtia silti yli 20 km/h) johtui tässä yhteydessä varovaisuudesta ja haluttomuudesta rikkoa olosuhteisiin nähden tarpeettoman kalliita lainalaitteita mahdolliseen railoon kaatumalla.
Tohlopin rata on alkuvuonna 2017 aurattu pitkälti samoin viitoituksin kuin edellisenä vuotenakin. Pienellä järvellä railot ja tuulet pysyvät kurissa ja rataa on jälleen hoidettu aktiivisesti vapaaehtoisvoimin. Tampereen kaupungin fundeeratessa soveltuvaa palkitsemisapparaattia jääradan kunnostajalle (ks. Tamperelainen), radalla järjestettiin yleisötapahtuma, jonka avulla aurauskuluja saatiin rahoitettua.
Tohlopinrannan puoli 12.1.2017 |
Radan pituus on noin 3,2 km ja leveydeltään noin 6-8 metriä. Radalle pääsee mm. Tohlopinrannasta ja uimarannan puolelta. Tohloppi on selkeästi lähialueen voittajavalinta vauhdikkaasta kuntoluistelusta kiinnostuneelle. Railot ovat talven ankaruudessa alkaneet vaivata myös Tohlopin rataa, mutta varsinaisia huonoja, luistelupotkun väliin jättämistä edellyttäviä kohtia radalla ei edelleenkään ole. Tyynellä säällä radalla on kohtuullisen vaivatonta ylläpitää alle 3 minuutin kilometrivauhtia.
Rautahumppa on nyttemmin saanut testitiiminsä hangaroundmemberiksi Käräjätörmän Kostajaksikin kutsutun, pidempien matkojen erikoismiehen, Pasin. Pasin kanssa olemmekin kiertäneet Tohloppia, saavuttaen yli 30 km:n luistelurupeamia.
Tohlopin rynnistys 3.2.2017 |
- Arkipäivinä saa luistella rauhassa, viikonloppuisin varsin vilkasta.
- Rautahumpan ukko-osastokin intoutui opastamaan radalla kävellyttä nuorisoa. Kävi ilmi, ettei väki oikeasti tiedä kävelyn (hiihtämisen, koiran ulkoilutuksen, pilkkimisen, motocrossin, pöytätenniksen jne.) rataa pilaavasta vaikutuksesta
- Tohlopinrannan kadulle auto on näppärä pysäköidä, mutta alas jäälle viettävä penger on monesta kohtaa tallautunut petollisen liukkaaksi
- Jussinhannan leipomon kahvilamyymälä on mainio paikallisfasiliteetti, mutta harmillisesti viikonloppuisin suljettuna
- Varmaankaan suurena ylläyksenä ei tule kenellekkään se tosiasia, että rata on edelleen Rautahumpan ykkössuosikki!'
Saarikylien luistelurata
Saarikylät vetävät talviviikonloppuisin satamäärin luistelijoita jääharrasteiden pariin. Syrjäisestä sijainnista huolimatta suosio ei näytä laantuvan. Ei ihme, sillä kodikas miljöö luistinvuokraamoineen houkuttaa kävijöitä kauempaakin. Saarikylissä on varmaankin lähialueiden levein, noin 2,4 km rata, joka on pyritty auraamaan suojaisten saarten oheen. Testihetkellä rata oli mainiossa kunnossa ja aurinkoinen sää siunasi ulkoilijoita. Tuuli kyllä osuu tällekin radalle tullessaan soveliaasta kulmasta.
Saarikylien rata on leveä (21.1.2017) |
Kenties talven eeppiset lämpötilavaihtelut ovat tuoneet railomuodostusta Saarikyliinkin. Kangasalan perukoilta kantautuneet luisteluhuhut kertoivat radan olleen 11.2.2107 vain tyydyttävässä kunnossa. Pitkämatkalaisen olisikin erityisen mieluisaa saada radasta kursailematonta informaatiota ennen luisteluvälineiden autoon pakkaamista.
Keskeiset havainnot:
- Tampereen keskustasta Saarikyliin ajelee noin 35-40 minuutissa.
- Laajoilla parkkipaikoilla on tunkua viikonloppuisin, mutta jäälle mahtuu
- Luistinvuokraamo ja leipäkauppa+kahvio
- Perinteinen ulkohuussi
- Tarjoaa puitteet vauhtiluisteluunkin hyvällä säällä.
Saarikylien radan 2017 reitti on perinteinen |
Reipinniemi
Uusin peluri ainakin Rautahumpan luisteluskenessä on Pirkkalan vanhan kirkon kupeessa sijaitseva Reipinniemen luistelurata. Sijainti näppärien liikenneyhteyksien varrella ja suhteellisen pitkä (11 km) rata innoittivat mm. Aamulehden retostelemaan radan ominaisuuksia runsain mitoin. Perusfasiliteetit ovatkin kunnossa. Reipinniemen uimarannalla on runsaasti parkkitilaa ja jäälle on asetettu tohloppilaisittain trukkilavoja luistimien vaihtoa helpottamaan. Uimarannan WC-tilat kuitenkin lienevät talviaikaan suljetut.
Reipinniemen reitti jäi eteläkärjestään 11.2.-17 luistelematta
|
Rautahumppa testasi radan tuulettomana lauantaipäivänä 11.2.2017. Rata oli testihetkellä varsin heikossa kunnossa. Lumet oli aurattu kapealta radalta vain puolittain ja railoja oli runsaasti. Aivan radan eteläkärkeen emme edes uskaltautuneet, koska sentin lumikerros esti railojen näkymisen. Rautahumppa ei tässä testissä nosta Pirkkalaa ylen korkealle, mutta luovuttaa ei Reipinniemen suhteen kannata, sillä se avaa täysin uuden näkökulman Tampereen seudun luistelumaisemiin.
Yleistä talven 2017 luistelupaikoista
Mainittujen lisäksi luistelureittejä tiedetään olevan mm. Kurussa sekä Pirkkalan Vähäjärvellä. Valitettavasti Tampereen ainoa kuntoluisteluun soveltuva harjoittelurata on Pyynikin kentällä, sillä Sorsapuistossa alkutalvesta pidetyt ulkojäätapahtumat ovat sotkeneet perinteisen ympyräradan arkkitehtuuria ilmeisesti ainakin tämän talven osalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti