Pumppiviikon ensimmäiset päivät lähestyivät uhkaavina ja pelottivatkin siinä määrin, että puolet rautahumpasta päätti yllättäen vetäytyä pohjoisen karuihin oloihin meditoimaan ja inspiroitumaan. Kuinka ollakaan, Peten sentimentaaliset lokimerkinnät Rautahumppa.blogspot.comissa herättivät kuntoilevan sisimpäni ja löysinkin itseni majapaikkani kompaktista, mutta innovatiivisesti sisustetusta kuntoiluhuoneesta.
Tietenkin olin unohtanut treeniohjelmani kotisalin pukuhuoneeseen, Peten heraproteiinipussien ja -kassien kätköihin, joten jouduin improvisoimaan treenin mutu- tai ennen kaikkea mutku ja sitku-pohjalta. Tiesin pumppiviikon ja ennen kaikkea superpäivän olevan tulossa, joten liikaa en halunnut seniorikansalaisena niveliäni tätä ennen kuluttaa.
Maanantaina tein iltatreeniä 10 min:n crossarialoituksella, sen jälkeen siirryin ylätaljan, vatsalaitteen, combopallon ja kp hauisten kautta juoksumatolle, jossa sain mukavan 15 minuuttisen aikaiseksi hurjalla vauhdilla. Lisäksi pyöritin levypainoa hartioitteni ympärillä, liike, jonka olen joskus TV:ssä nähnyt jääkiekkoilijan treeninä. Ihan kiva sykkeen nousun kannalta.
Tiistai-aamuna menin salille jo klo 7:20 ja tein alkuun 20 min crossarilla. Vireys oli vielä tiessään, joten päätin varoa yltiöpäistä rykimistä lihasrevähtymiä välttääkseni. Tein yhden suosikkiliikkeeni kapean penkin, mistä jatkoin peruspenkkipunnerruksiin. Vatsakoneen ja kp vipunostojen jälkeen olisin mieluusti mennyt jouksumatolle, mutta sen ollessa varattuna, meninkin takaisin crossarille, jossa tein toiset 20 min. Koska majapaikasta löytyi vielä uintimahdollisuus, suuntasin perhostelemaan. Huomasinkin uintiliikkeissä lievää liikerajoittuneisuutta hartian seudulla. Hmm. joko lihakset ovat kasvaneet tai sitten ikä alkaa painaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti