Noin viikko sitten jouduin pääkaupunkiin työsidonnaisten kuvioiden kautta. Kunnioittaakseni suuresti arvostamiani sprigien ja stiflojen käyttäjiä, päätin itsekin pukeutua oikein kauluspaitaan. Kun sitten vääntelehdin kärsimättömästi virkamiesten puhuttelussa, kauluspaitani kolmanneksi ylin nappi lensi pingahtavan äänen saattelemana neuvotteluhuoneen nurkkaan. Korjausompeluhommat saivat jatkoa pari päivää sitten, kun toiselle paidalleni kävi samainen damage. Hmm. Rinnanympärys lienee muuttunut, aikaisemminhan napit ovat lennelleet pääasiassa 2-3 nappia alempaa, vyötärön seudulta. Ja tämähän ei ole tapahtunut suurentuneiden vatsalihasten vuoksi. Olkoonkin kenties valheellinen huomio, mutta rohkaisevaa treenin kannalta tämä ilmiö sittenkin.
Tänään meinin salille tekemään viikon viimeistä salitreeniä ja aikaakin oli käytössä ruhtinaallisesti. Edellisen salipäivän tuntemukset vaikuttivat vielä liikehdintääni, sillä pakaroiden yläosasta aina akillesjänteisiin etenevä kireys on hiipinyt kiusallisena kipuiluna myös unimaailmaani. Sain kuitenkin kilometrin mattojuoksua pohjalle ja päätin tämän päivän treenin jälkeen venytellä huolella.
Juoksumaton jälkeen menin tekemään vinopenkkiä smithiin, jonka jälkeen oli vuorossa penkki käsipainolla. 22,5 kg/käsi oli tänään sopiva määrä. Vipunostot (ks. kuva) tein maltillisemmin 12,5 kg:lla. Viimeiset vedot tein toki nöyryyttävästi rinnan kautta. Olen aina pitänyt hauisliikkeitä vahvana lajinani. Scott-penkki olikin aluksi rohkaiseva, mutta tämän jälkeen tapahtuneet kp-hauiskäännöt oli pakko tehdä taas (niillä kevyemmillä) kromipainolla. Mikä siinä on etten osaa tehdä painon kääntöä ylöstuonnissa? Joku saisi sen taas minulle näyttää, en taatusti enää ala painoja keventämään.
Pete ei tänään ehtinyt salille, mutta ottaa Rautahumpan salipäivystysvuoron heti huomenna. Petekin olisi ollut ylpeä, jos olisi nähnyt kun juoksin päivänpäätteeksi matolla vielä 5,5 km. Aika tiukkaa toki teki, jossakin 2 km:n kohdalla aloin jo vilkuilemaan kuljettua matkaa epätoivoisesti. Treenin lopuksi venyttelyt ja palautusjuomaa. Ah!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti