Päätös ottaa juuri alkanut viikko 7000 kcal -projektin kohteeksi johtui suurelta osin varsin mainiosta sääennusteesta, joka uumoilee rullaluistelukelejä varsinkin alkuviikolle. Vielä en tiedä onnistuuko noin 2 tunnin varaaminen pelkkään liikuntaan ja 1000 kilokalorin kuluttamiseen jokaisena viikon päivänä, mutta kokeilemalla se selviää.
Vointini ei maanantaipäivän valjettua antanut suuria takeita superlenkkien onnistumiselle. Jalat olivat tukossa kuin entisen pelimannin urkuharmooni. Kaksi edellistä päivää olin tankannut sitä pahimman laatuista hiilihydraattia (suklaata, perunaa, vaaleaa leipää, Jaffa-keksejä) vatsani pullolleen, joten energian äkillisestä hiipumisesta ei ollut pelkoa. Urheasti vedin kuitenkin lenkkarit jalkoihini ja läksin hipsimään kohti metsäisiä lenkkipolkuja. Tämä siksikin, ettei nykyinen nitrodisco-luokan nopeuteni kestä ylimääräisiä silmäpareja onnetonta taaperrusta todistamaan.
7000 liikuntakcalin metsästyksessä otin myös hieman teknologiaa apuun. Olen käyttänyt Endomondoa hieman liian alhaisella vartalomassalla, joten lisäsin järjestelmään pari kiloa lähemmäs totuutta päästäkseni. Uskoakseni tämä tuo samalla tarvittavat kalorit hieman vähemmällä ponnistelulla.
Mutta nyt jääkiekon ja kahvin pariin. Huomenna projekti jatkuu kenties kävelyllä ja krossarilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti