Uutuusherkku valiolta, maustettu rahka, muttei yhtä raskasta stuffia kuin ne leivontarahkat, Rautahumppa suosittelee. |
lauantai 12. toukokuuta 2012
Kevättä rinnassa, edistystä hauiksissa
Keskiviikkona laukkasin salille jo iltapäivästä, sillä Petelle tämä oli ainut sovelias aika. Kamala jalkapäivä oli edessä, mutta en oikeastaan tehnyt jaloista muuta kuin vaakaprässiä ja sitten selkää ja vatsaa. Matolla en jaksanut juosta kuin 20 min.
Perjantaina olikin treenissä sitten jo tunnelmaa. Oma vakisalimme oli jälleen jo sulkeutunut ja meninkin toiselle lähisalille, jonne vielä oli korttia jäljellä. Vuorossa oli olkapäät, takahartiat ja vatsojakin. Alussa crossarin kautta smithiin pystypunnerruksiin. Pystysoudussa huomasin sijoittumisen olevan suhteellisen tärkeää, sillä ryhti sivusta ja liikesymmetria edestä katsottuna ovat kumpikin tärkeitä nähdä peilin kautta liikesarjan aikana. Sitten tein vipunostoja seisaaltaan taas niska seinää vasten, jolloin sain Johannan ohjeiden mukaan ryhtini säilytettyä. Takahartiat ristitaljassa alkaa olla jo vaikea liike, sillä oman massan vähentyessä jalat meinaavat väkisin luistaa alta pois. Lopuksi tein 20min crossarissa. Aluksi vauhti oli hurja kunnes Radio 957 soitti loistavan Rainbow-kappaleen, Man on the Silver Mountain, jonka hitaampi tempo tarttui myös liikesuoritukseni. No, ainakin lähellä totuutta oleva selitys.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti