Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Kaikki voimat meni leuanvedossa

Sain Johannalta uuden ja uljaan 4-päiväisen treeniohjelman, kun tätä innokaana ja treenihalukkaana pyysin. Kiitokset! Ohjelmassa on joitakin minulle ennestään vieraita liikkeitä, kuten olankohautukset ja muutamia jalkaliikkeitä, joita en sittenkään saanut rimpuiltua pois viikkorutiinista. Nelospäivän päätteeksi on hieno neljänsatsi pelkkää hauista = ihanaa. Tämä tietää Petelle ikäviä uutisia, koskapa on kädenkoukistajansa kera jo aikoja sitten takamatkalla meikäpoikaan nähden. Toki lähes kaikki muut lihakset, varsinkin rinta, selkä ja vatsa ovatkin Petellä selkeästi paremmassa kuosissa.

Ajauduin vaihteeksi toiselle salille, vakisalimme ollessa vain aamupäivän avoinna. Tänään vappuaattona arvelin liikuntapaikkojen olevan tyhjää täynnä, kun ihmismassat repivät joukolla ja kostilla systembolagetin pitkäripaista hantaakia. Salilla oli kuitenkin hyvä ryhmä fitness-uskovaisia ja treenitunnelma oli jo puolelta päivin korkealla.

Suoritin siis uuden ohjelman ensimmäisen päivärutiinin, siinä oli vuorossa selkää, olkapäitä ja ojentajia. Aloitin kerskapäissäni leuanvedolla. 3 x 8 kapealla otteella silmien korkeudelle vedettynä tuntui aivan kauhealta. Olen kuitenkin ihan hyvä leuanvetäjä, vain 20 kg liian painava, tycker jag. Mehut olivat aika lailla juotu sitten ylätaljan jälkeen, revin kp kulmasoutua ja kapeaa penkkiä raivolla, mutta kauhealta tuntui. Olankohautukset yritin tehdä jotenkin sieluni silmin oikean liikkeen ohjaamana, mutta se täytynee vielä tarkistaa PT:ltä. Lopussa 30 min juoksua matolla. Hyvää teki, mutta pahalta tuntui. Lopuksi pitäisi toivottaa hyvää vappua, mutta oikeastaan olen karsastanut aina koko serpenttiinisettiä. Hyviä treenejä siis kaikille!


Juoksun jälkeisissä hapoissa piti ottaa jo hieman tukea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti