Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Mysteerio hauiskäännössä

Kuten on viime aikoina tullut jo useaan otteeseen kerrottua, treenit ovat jääneet osaltani lähinnä rautojen potkimiseen ja satunnaiseen Peten tsemppaamiseen. Flunssa jälkitiloineen vei elimistön sikäli heikkoon kuosiin, että pelkkä painojen katsominen alkoi aiheuttaa hengästymistä sekä kehon ahdinkoa. Lauantaina sain kuitenkin aikaiseksi tehdä toisen viikkotreenini kevyellä tatsilla.

Moni ei tiedäkään, kuinka hartaasti
Pete suhtautuu salitreeniin. Ohessa
esimerkkitilanne.
Pete oli mukana tsemppaamassa ja tekemässä oman treeninsä. Ainoa liike, jonka jätin tällä kertaa tekemättä oli hack-kyykky. Se ei ole suosikkiliikkeeni muutenkaan, mutta lisäksi alaraajojen jänteet tuntuvat vielä aroilta, joten päätin panostaa yläkroppaan.


Koskapa Pete oli mukana crossari-/mattolämmittelyt/loppuveryttelyt jäivät tekemättä, enkä itsekään niitä tällä kertaa kaivannut. Tämä toki vaikutti niin, ettei treeni sittenkään oikein tuntunut kropassa, toki painotkin olivat vielä vähäisemmät kuin normaalisti.


Taikajuomaa ja ameriikan hyvää
treenin loputtua.

Sunnuntaina näkyikin sitten jo jyvä sokean kanan tunnelin päässä pilvien loman valossa. Tein alkuun kymmenen minuuttia crossaria ja sain mukavat lämmöt pohjalle. Tämän jälkeen kolmospäivä, eli rinta-hauis-sarjat. Smith-vinopenkki meni 50 kilolla. Kp-penkki alkoi lupaavasti 22,5 kg:n painolla, jotka jouduin katkerasti vaihtamaan 18,5 kilon painoihin kolmossarjassa. Vipunostot 12,5 kilolla ja scott-hauikset varman päälle n. 12 kilon levyillä mutkatangossa.

Taas hävetti, kun tein hauiskäännöt 9 kilon kromipainoilla, vaikka olen aina pitänyt hauista jonkinlaisena vahvuutenani. No, keskityin ainakin liikepuhtauteen. Otin toisessa sarjassa painot eteen nivusen kohdalle alkutilanteessa, koska painojen kääntö lonkan vierestä tuonnin jälkeen ei vain ota onnistuakseen. Koko ylävartalo taipuu mukana kun yritän kääntää käsipainon vaaka-asentoon ylöstuonnissa. Asia on mysteerio.

Toipilaana jätin pumppiviikon välistä ja laskujeni mukaan olen menettänyt vain yhden 3-päiväisen treenijakson koko aikana. Maanantaina alkaa taas kova viikko.  Tuo ravintoasia pitäisi vain vielä saada kuntoon. Tänäkin viikonloppuna on tullut mässäiltyä herkkupöytien äärellä vähän liian innokaasti. No, ehkä sitten ensi viikolla pidetään tiukka linja.

1 kommentti:

  1. Hei,
    paljonko veloitat mainosteksteistä? Laita viestiä osoitteeseen pokeripoika2012@gmail.com
    -Mikko

    VastaaPoista