Adamantium-olkapää

Salitreenit tai mikä tahansa kuntoilu on toisinaan mukavaa ihan omin päin suoritettuna. Omiin mietteisiin uppoutuessa pitkäkin harjoitus sujuu parhaimmillaan kuin siivillä konsanaan. Tällä viikolla olen kylläkin tavoitellut saliseuraa, koska sosiaalisena luonteena koen, että treenin puitteissa olisi kiva vaihtaa taas kuulumisia. Timpa ei päässyt mukaan työkiireisiinsä vedoten ja lukuisten tavoitteluyritysten jälkeen hutikkakeikalta yhyttämäni Pete taas vetosi energia- ja biorytmitasojensa heikkoon tilaan.

Hankkiuduin siis salille jälleen ylhäisessä yksinäisyydessäni, suunnitelmissani tehdä lähinnä runsaasti mattojuoksua ja ehkä hieman ojentajia päälle. Salilla minua kohtasi mielyttävä yllätys, sillä treeniohjelmamme laatinut maestro, PT Johanna tuli pitkästä aikaan vastaan. Tosin en voinut kauheasti elvistellä treenisaavutuksillani. Vain lähinnä sillä, etten ole levinnyt syysherkkuttelujen myötä aivan tuntemattomaksi.

Salitreeni meni normaalien rutiineiden puitteissa. Väkeä ei ollut kuin kourallinen, joten laitteisiin pääsi kivuttomasti jonottamatta. Alkuun taas 1 km mattojuoksua 10,2 km/h ja perinteiset 30 leukaa. Jostakin käsittämättömästä syystä (tai kenties normaalista idiotismista johtuen) kokeilin ranskalaista punnerrusta smith-penkissä, varmaankin siksi, että vapaa penkki oli smithin lähellä. Oikea olkapääni rusahti kummallisesti ja olikin todella lähellä ettei se käden kääntyessä luiskahtanut pois paikaltaan. Loput ojentajaliikket (ylätaljahiihto, ylätaljaojentajat ja ojentajat pään yli) kuitenkin menivät suuremmitta kivuitta ja pääsin taas toteutettamaan itseäni juoksumatolle.

Tylsää aina postailla näitä Endomondon tilastoja,
mutta jotain kuvitusta pitää teksin sekaan saada.
Kilometrimäärät meinaavat laskea lehmänhäntänä
joka viikko. No, vielä on vuotta jäljellä.

Vauhdiksi asetin 10,5 km/h ja tavoitteeksi 6 km. Kahden kilometrin jälkeen olin todella varma, että loppustintti jäisi kesken, mutta jotenkin se reilu puolituntinen taas kului neljänsadan kilokalorin myötä. Huomenna kenties vielä salia, mutta olkapää pitää nyt vähäksi aikaa rauhoittaa, tai muuten pitää tilata aika Coxaan.

Miten motivoit kun voimat loppuvat?

Salitreenit alkavat taas vahvasti lipsua aerobisen puolelle. Tänäänkin olin työpaikan salilla tunnin ja 20 min, joista vietin juoksumatolla kaikkiaan 42 minuuttia ja 7.3 km:n verran. Väliin tein neljä sarjaa leukoja myötä- ja vastaotteella, hauiksia mutkatangolla scott-penkissä ja seisaaltaan irtopainoilla. Olisin mieluusti kruunannut hauispäivän vielä alataljalla, mutta sen ollessa varattuna tyydyin muutamiin vatsarutistuksiin.

Motivointi ja nimenomaan itsemotivointi nousee esiin erityisesti yli puolen tunnin mattosessioissa, koska maisemat eivät vaihdu aivan samaan tapaan kuin maastossa. Tylsistyminen ja epäluottamus omiin kykyihin alkaa kalvaa mieltä. Motivointiin on kuitenkin monta hyvää keinoa, joista seuraavassa muutama lajissaan kiinnostava.

I - Vähän kerrallaan: Vielä yksi ratakierros - 400 metriä jaksaa aina.

II - Toverikateus: Tuo heiveröinen tyttö / roteva äijänköriläs viereisellä matolla painelee yli 2 km/h kovempaa tahtia.

III - Toverikateus 2: Nuo puolitutut nauravat partaansa, jos hidastan/keskeytän treenin.

IV - Urheilusankarikuvitelmat: Vain 2km matkaa olympiavoittoon - Tulivaunujen teemamusat vielä soimaan taustalle.

V - Hemmottelu odottaa: Kuuma sauna ja kylmä proteiinipirtelö häämöttävät.

Tämän päivän loppustintissä vedin ensin 2km 9.9km/h:n vauhdilla. Sitten itseluottamukseni koheni ja korotin nopeudeksi 11.9 km/h. Ensimmäisen 200 metrin kohdalla tuumin, että kyllähän tämä tälläkin vauhdilla sujuu. 400 metrin kohdalla ajattelin, että Huh ja 600 metrin kohdalla, että Huh Huh! Sitten käytin kaikki tietämäni itsemotivointikeinot ja lopulta pääsin 2 kilometriä tuolla vahdilla. Ehkäpä vielä jonakin päivänä 12 km menee tunnissa. Mutta sitten motivoinnin lisäksi täytyy lisätä myös ihan rakaa vauhtikestävyyttä.

Pakkasjuoksu

Taannoinen kevyen syömisen hankkeeni ei tällä kertaa ansainnut vuoden suomalainen yrittäjä -kunniamerkkiä. Keveissä merkeissä ja tiukalla linjalla alkanut viikko päättyi migreenikohtauksen kautta suklaa- ja karamellinautintoihin, jotka harmikseni ovat ikään kuin jääneet päälle aina näihin päiviin asti, puntarin neulan tavoittaessa historiallisen korkeita lukemia.

Kaikeksi onneksi urheilu sentään maistuu, jos ei aivan kansallisella huipputasolla, niin ainakin lisäkiloja torjuvan harrasteliikunnan kannalta. Itsenäisyyspäivä, kuten kaikki tietävät on liikkujalle harvinaisen murheellinen arkipyhä - salit ovat kiinni ja lumituisku estää ulkoliikunnan samalla kun yleinen flegmaattisuus ajaa Linnan juhlia zoomaamaan. Teinkin arkipyhätorstaina ja perjantaina tunnin crossarisetit - kuitenkin tyhjää parempi liikuntasuorite per vuorokausi.

Lauantaina sain aikaiseksi talven ensimmäisen pakkasjuoksun, elohopean laskiessa miinus kuuden kieppeille. Kesämallinen juoksutakki herätti epäilykseni ja suodattikin aluksi kylmyyden iholle, mutta kilometrin jälkeen vaatetus alkoi toimia. Lumi pehmensi askelta ja suuntasin kulkuni aina yhtä inspiroivalle omakotitaloalueelle. Vauhti oli todella hiljainen, noin 8 km/h, mutta se soveltui tähän hetkeen mainiosti. Vajaan puolentoista tunnin jälkeen huomasin hölkkäilleeni kuin itsestään lähes 11 km. 822 kulutettua kilokaloria tarkoittaa noin 140 gramman suklaa-annosta. Tiukka linja tai kioskin kautta kotiin.

Vade Retro, Spiritu Malo!

Huomiokykyinen ja kaukaa viisas Rautahumpan lukija saattaa postauksen otsikkoa lukiessaan tuumia epätoivon hiipineen Rautiksen WWW-kävijätilastoyksilön keskuuteen. Muinaiset ja jo kadonneiksi luullut ilmaukset löytyvät useimmiten katolisen kirkon tai okkultismiin hurahtaneiden pop-, rock- ja metallimusiikkiväen parista, eikä niinkään proteiinijuoman ja magneesiumpöllyjen keskellä viihtyvien treenipäiväkirjasta.

Selitys on jälleen totuutta soveliaampi, sillä sain houkuteltua salille vaihteeksi itsensä Lisäpaino-Timpan, joka demonien, kerubien, alkueläinten ja eteeristen öljyjen ahdistamana oli palautettavissa kansalaisluottamuksen eetokseen ainoastaan tervehenkisen ja suoraselkäisen kuntosaliharjoituksen myötä.

Suuntasimme salille, jota Rautahumppa ei ole suosinut aikoihin. Vaikka laatu onkin tyydyttävä, salin koko, palvelut ja hinta eivät ole aivan balanssissa. Saliyrittäjän onneksi salin hieman vapaammat treeniajat olivat tällä kertaa valttina ja veivät voiton Rautahumpan käyttämistä normihalleista.

Timpa aloitti vaihteeksi hurjalla juoksumattorykäisyllä. 4 kilometriä meni 20 minuutissa ja reilu kilometri sujui 14,6 km/h:n tuntinopeudella, jolloin sielunvihollisen inhasti rekrytoimat demonitkin alkoivat hellittää ankaraa otettaan Timpan piinatussa kehossa.

Itse pyyhkäisin maltilla 17 minuuttia crosstrainerissa. Tämän jälkeen tein 28 leukaa neljässä sarjassa, joista ensimmäisen sarjan leveällä otteella. Sitten ajauduimmekin yhdessä penkkipunnerruksen traditioihin. Pitkäkätisinä (pioneeri)treenaajina osoitimme yleisen halveksuntamme niitä muhkeatorsoisia salikuninkaita kohtaan, joilla penkkipunnerrustanko laskee vain kymmenisen senttiä ennen vastakkaista liikettä, suoden otolliset mahdollisuudet usean sadan kilon liikutteluun ja mikä huomattavinta, muun saliväen hyväksyvään ja kunnioittavaan nyökyttelyyn. Itse saimme aikaiseksi muutamia sarjoja 50-70 kg:n painolla.

Ajauduimme jälleen erillemme ja tiemme kohtasivat vasta kahvakuula-alueella, jossa teimme hukeita sarjoja 24 kiloisella mötikällä. Itse tein yhden ja kahden käden perusheilautuksia Timpan tehdessä samalla painolla bravuuriaan, etukautta tuotua käden yli heilautusta. Harjoitin välillä lähinnä rintaa, 20 kilon käsipainot olivat tänään penkillä sopivat. Tein lisäksi vipunostoja maaten 12,5 kilon painoilla, jotka kyllä olivat tänään turhan raskaat.

Lattialla oli myös hieman kromattua kainalosauvaa muistuttava tanko, jonka arvelin soveltuvan hauiskääntöihin ja teinkin tällä uudella tuttavuudella 3 x 14 sarjat kyseistä liikettä 15 kiloa tankoon painoa lisäten. Lopuksi 18 minuuttia crossarilla. Timpa jatkoi juoksumattotoimintaansa ja lopuksi vaikuttikin siltä, että tämä henkiolentojen piinaama mies oli saanut viimeisetkin riivaajat kimpustaan. Rautahumppaa ei tähän kuitenkaan lasketa.

Parempaa luvassa

Tällä hetkellä luminen viima käy leveysasteillamme vaakatasossa, joten unelmoinnit leppeästä hölkkäpolkutuokiosta lienee syytä unohtaa. Aikoinaan, kun juoksimme pienellä porukalla paljonkin, muodostimme neljän säätyypin ulkoilusuosioteorian:

I - Aurinkoinen, leppeä ilma, kaikki kynnellekykenevät pururadalla tai ladulla.
II - Puolipilvinen, viileämpi keli, vähemmän jengiä, mutta ainakin kuntohullut ja koiraharrastajat mestoilla.
III - Maltillinen sade ja muutamia lätäköitä. Epäsuosituin ulkoilukeli, ei ketään ruumiinkulttuuria tekemässä.
IV - Todellinen koiranilma, vaakasuoraa viimaa, pyryä, hiekkamyrskyä, heinäsirkkoja ja taifuuni päälle. And behold! - Hölkkäkunkkuja ja pururatadiivoja huomattavasti enemmän kuin III-tasolla.

Asia on aina ollut todellinen mysteeri. Pieni tihku kartoittaa kaikki, mutta todellinen rajuilma taas houkuttaa sokeripojat ja -tytöt takaisin.

Nomutta. Tiistain, torstain ja perjantain saldona oli mukavat salitreenit. Kun siihen vielä yhdistetään maltillinen syöminen, tuntuu siltä kun saattaisin olla hyvässä tikissä jo joulun tienoilla. Toki kaikki adventtiherkut ovat alati vainoamassa vielä viikkoja.

Torstaina kävin työpaikkani lähellä olevassa salissa ja tein alkuun perinteisen 1km mattojuoksun. Olen nyt alkanut nopeuttaa tahtia ja pidin nopeutena 10,4 km/h. Tämän jälkeen tein 28 leukaa neljään settiin jaettuna.  Seitsemän toistoa oli siis maksimi yhtä sarjaa kohti. Tästä inspiroituneena päätin tehdä hauksia ja ojentajia. Leukojen jälkeen siis Scott-punneruksia ja sitten käsipainoja, joilla sarjat piti alkukokeilun jälkeen taas tehdä nivusen seudulta ylöstuotuna, koska sivuilta aloitettu hauiskääntö ranteen vääntöineen tuntui taas vastenmieliseltä.

Lyhyen vatsalaitesarjan jälkeen tein ojentajia hiihtoasennossa ylätaljassa ja samassa vehkeessä vielä olan yli ojentajat. Nämä liikkeet tuntuivat kyllä vielä perjantainakin. Loppuun juoksin 5,5 km ja viimeiset 700m 14,6 km/h. Treeni maistui jo kohtuulliselta.




Perjantaina juoksuvauhti oli samaa luokkaa, vain määrä oli hivenen pienempi, yhteensä 6,2 km. Tein nyt kulmasoutua käsipainolla (á 27,5 kg) ja kp sivunostoja 8 kilolla. Ysilläkin olisi ehkä mennyt, mutta lepsuilin. Tein myös pystypunnerruksia 15 kg:n punnuksilla ja tietenkin leuat, joita nyt meni 30 toistoa ja eka sarja leveällä otteella.

Endomondon mukaan olen saanut aikaiseksi sekä loka- että marraskuussa yli sata juoksukilometriä, mikä on ihan hyvä määrä, kun salihommia on kuitenkin mukana. Säätilakin on suosinut kun ulkona on päässyt taipaleelle ilman tolkuttomia kinoksia.

Tärisin mä täysin

Mentaaliset vilunväreet aiheutuivat tänä kirpsakkana, mutta onneksi vielä lumettomana pakkasaamuna, kun työkaverini ilmoitti pyöräilleensä kustannuspaikalleen pitkittä alushousuitta. Maalaispoikana ja varsinaisena vilukissana vedän kerraston ylle yleensä heti kun käki lakkaa kukkumasta ja ohra on tähkällä. Lenkeille on toki pakkasella vaikea valita ylävartalon peitettä. Kaksi paitaa juoksutakin alla ahdistaa 5 km:n jälkeen ja yksi on taas alussa hiukan viileä.

Salilla kävin viimeksi tiistaina ja ruuhkaiselle vakisalille oli yllätyksekseni  ja kaikkien riemuksi rantautunut myös treenejään kirjanoppineen ja fariseuksen pedanttiudella työstävä Pete. Kotvan vartaloidemme kuoseja vertailtuamme ja treenitarvetta arvioituamme tulimme siihen tulokseen että kumpikin on ottanut asiakseen valmistautua joulusyöminkeihin massakautta aloittelemalla.

Tyypilliseen tapaansa Pete noudatti prikuulleen Johannan ohjelmaa, kun itse taas tein mitä sattui, mitkä laitteet olivat vapaana ja mikä sattui sillä hetkellä kiinnostamaan. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä vain leuanveto eri otteilla vaikuttaa kiinnostavalta, muuten silmäilin oikeastaan koko treeniajan paitsi Peten tyylipuhtaita pystypunnerruksia myös juoksumattoa, jonne ajauduin oikeastaan jo kulmasoudun aikana. Juoksin lopuksi 6 km (ja alussa 1 km veryttelyssä). Pidin 5 km ajan 10,5 km/h:n vauhtia ja olo tuntui oikein mukavalta. Ehkä pitää taas lisätä juoksun määrää treenissä ja muutenkin.

Maanantaista lähtien olen yrittänyt myös syödä hieman kevyemmin, sillä oikeastaan koko marraskuun olen syönyt täysin vailla holttia, mikä alkaa näkyä vyötäröllä. Saapa nähdä mitä tapahtuu, kun joku avaa Juhlapöydän konvehtirasian ja totean ananaksen, vadelmamarmeladin tai pehmeän toffeen olevan vielä tarjolla. Tästä tulee ankara henkien kamppailu.

Varsin tahmeata

Accept-viikon marrasflunssa on selätetty ja viime viikollakin sain kaikkiaan viisi juoksukertaa aikaiseksi. Endomondon mukaan kilometrejä taittui yhteensä 42,14, eli 50 metriä vaille maraton. Maratonin juosseet tietävät, ettei puolimatkalla ole mitään tekemistä maratonin kanssa, koska varsinainen kisa alkaa 30km:n tuntumassa. Silloin sitä vasta otetaankin henkilöstä mittaa. Männäviikon vauhdit jäivät varsin vaatimattomiksi, mutta jonkinlainen torjuntavoitto massoja vastaan saatiin taas aikaiseksi.

Tänään uskaltauiduin kokeilemaan salitreenejä ja pettymys oli suuri. Liiketuntuma lienee kadonnut voimien kanssa jonnekin kreikkalaisten pankkien pohjattomaan vippikassaan. Leuanveto ja kulmasoutu käsipainoilla oli todella tuskaista ja tuntui että keho oli vanhentunut ja raihnaistunut kahdessa viikossa noin 12 vuotta. Tein vielä penkkiä ja vatsalaitetta ja tahmeus senkun jatkui. Mysteerio. Onneksi jaksoin lopuksi crossarilla kohtalaista tahtia noin 45 minuuttia, tällöin jumppavaatteiden pesu ei tuntunut aivan turhalta hommalta. Tästä on suunta vain ylöspäin.