Mentaaliset vilunväreet aiheutuivat tänä kirpsakkana, mutta onneksi vielä lumettomana pakkasaamuna, kun työkaverini ilmoitti pyöräilleensä kustannuspaikalleen pitkittä alushousuitta. Maalaispoikana ja varsinaisena vilukissana vedän kerraston ylle yleensä heti kun käki lakkaa kukkumasta ja ohra on tähkällä. Lenkeille on toki pakkasella vaikea valita ylävartalon peitettä. Kaksi paitaa juoksutakin alla ahdistaa 5 km:n jälkeen ja yksi on taas alussa hiukan viileä.
Salilla kävin viimeksi tiistaina ja ruuhkaiselle vakisalille oli yllätyksekseni ja kaikkien riemuksi rantautunut myös treenejään kirjanoppineen ja fariseuksen pedanttiudella työstävä Pete. Kotvan vartaloidemme kuoseja vertailtuamme ja treenitarvetta arvioituamme tulimme siihen tulokseen että kumpikin on ottanut asiakseen valmistautua joulusyöminkeihin massakautta aloittelemalla.
Tyypilliseen tapaansa
Pete noudatti prikuulleen Johannan ohjelmaa, kun itse taas tein mitä sattui, mitkä laitteet olivat vapaana ja mikä sattui sillä hetkellä kiinnostamaan. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä vain leuanveto eri otteilla vaikuttaa kiinnostavalta, muuten silmäilin oikeastaan koko treeniajan paitsi Peten tyylipuhtaita pystypunnerruksia myös juoksumattoa, jonne ajauduin oikeastaan jo kulmasoudun aikana. Juoksin lopuksi 6 km (ja alussa 1 km veryttelyssä). Pidin 5 km ajan 10,5 km/h:n vauhtia ja olo tuntui oikein mukavalta. Ehkä pitää taas lisätä juoksun määrää treenissä ja muutenkin.
Maanantaista lähtien olen yrittänyt myös syödä hieman kevyemmin, sillä oikeastaan koko marraskuun olen syönyt täysin vailla holttia, mikä alkaa näkyä vyötäröllä. Saapa nähdä mitä tapahtuu, kun joku avaa Juhlapöydän konvehtirasian ja totean ananaksen, vadelmamarmeladin tai pehmeän toffeen olevan vielä tarjolla. Tästä tulee ankara henkien kamppailu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti