Sunnuntaina tein 7 kilometrin lenkin, joka muodostui tahdiltaan varsin rauhalliseksi. Tämä tapahtui varsinkin siksi, että lörpöttelin puhelimessa kelpo osan taipaleesta. Aikaakin kulutin harjoitukseen peräti 59 minuuttia. Kuin kostoksi edesvastuuttomasta velttoilustani puhelimeni kosketusnäyttö lakkasi lenkin päätteeksi toimimasta. Endomondo-riippuvaisena panikoin välittömästi ja pohdin ratkaisua tulevien lenkkien dokumentaatiolle, sillä odotettavissa olisi puhelimen korjaukseen kuluva muutaman päivän tai viikon endomondo-breikki.
Ratkaisuksi keksin juosta seuraavana päivänä täsmälleen saman lenkin. Kuin johdatuksesta ja kohtalon oikusta itse Lisäpaino-Timpa otti ja soitti rikkonaiseen puhelimeeni kesken lenkin. Näin ollen ajankäyttökin osui tuohon parahultaiseen 59 minuutin haarukkaan, joten kalorikulutus ym. kunnonkohotus oli lähes identtinen sunnuntain lenkkiin nähden. Endomondossa kuljetun lenkin voi tehdä ns. reitiksi, eli routeksi, jolloin se on mahdollista kopioida uudeksi harjoitukseksi.
Tiistai-ilta kuluikin sitten kuntosalin tiimellyksessä. Juoksumieliteko oli havaittavissa jo harjoituksen alussa, mutta matot olivat varattuina. Aluksi siis 9 minuuttia crosstrainerissa, jonka jälkeen koin vaikeuksia leuanvedossa. Eka sarja oli kahdeksan toistoa leveällä myötäotteella, jota seurasivat kapean otteen sarjat 8+7+7. Tämän jälkeen tein pystypunnerruksia 17,5 kilon käsipainolla ja vipunostoja 8 kilolla. Lopuksi vatsoja koneessa.
Viimeinen salirynnistys tapahtui matolla, jossa juoksin 4,2 kilometriä, intervallimeinigillä. Ensimmäinen kilometri 9,5 km/h, toinen 12,5 km/h ja kolmas jälleen 9,5 km/h. Mielenkiintoinen ilmiö oli se, ettei kolmannen rauhallisen kilometrin aikana hengitys oikeastaan tasaantunut lainkaan. Neljäs, vauhdikas kahdentoista ja puolen km/h:n tonni olikin sitten jo aika tuskaa, mutta onneksi vauhtia ei tarvinnut hidastella nuorempien ja vetreämpien silmien edessä tälläkään kertaa. Lopuksi löin hikoilevat kämmenpohjani juoksumaton antureihin, jolloin sykelukemaksi ilmeistyi itselleni melko maltillinen 178.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti