Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

perjantai 8. helmikuuta 2013

Keho muutoksessa

Puolisentoista viikkoa sitten alkanut kurkun karheus äityi - ylläri vieköön - flunssaksi ja vietin pari päivää vuoteenomana. Ehkä tämä itselleni harvinainen varotoimenpide hieman nopeutti toipumista, sillä uskaltauduin jo tänä kuluvan viikon maanantaina 12 km:n luistelulenkille, jonka tosin vedin rauhallisesti noin 4 km:n kilometrivauhtia.  Keskiviikkona ja torstaina jaksoin tunnin liikuntaa kumpanakin päivänä, keskiviikkona crossarilla ja torstaina kävelylenkillä. Liikuntakontribuutiot eivät siis olleet kaksiset.

Uuh, iihana!
Pete-Petteri ilmoitteli kiireistään ja lisäpaino-Timpa raportoi eksymisestään Pohjanmaan tietymättömille taipaleille, notta jouduin jälleen pitämään Rautahumpan kuntoilulippua soolona pystyssä. Tänään työyhteisöni jäsen kommentoi ulkomuotoani muuttuneeksi, jonka tietenkin ymmärsin ihranlisäysarvioksi. Tarkennusta kysyttyäni toteamus koskikin hartiaseutuani, jonka koettiin leventyneen selvästi, jopa koko miehen rakennetta muuttaneella tavalla. Tämä ilahdutti flunssan kourissa rimpuilevaa humppaajaa.



Innoissani palasinkin salitreenin pariin. Jalka painoi aikalailla jo alun 2km:n mattojuoksussa. Seuraavaksi tein ylätaljaojentajia maltillisilla painoilla. Suuntasin sitten penkille jossa tein sarjat 50, 60 , 70 ja sitten taas 50 kilolla. Sitten tein kapeaa penkkiä, mutta kädet väsyneenä jaksoin liikutella vain 17,5 kilon käsipainoja. Tämän jälkkeen oli tarkoitus tehdä sivunostoja, mutta luovuin ajatuksesta pienen kokeilun jälkeen. Viimeinen liike ennen lopun 5 kilometristä juoksumatolla oli ylätaljaveto kapealla kahvalla, koska leukoja en vain nyt jaksanut ja pystynyt. Ihan hyvä treeni kuitenkin.

Saimme muuten mahtavan haasteen Tiinan ja Sonjan http://ikiliikku.blogspot.fi/ -blogista. Yritämme kunnostautua vastaamisessa tuotapikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti