Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

torstai 21. helmikuuta 2013

Asessorin salikiireet II

Kotva ennen viime juhannusta todistin mestaritreenaaja Teemun, eli tuttavallisemmin asessori-Teemun juhlavaa tempomista työpaikkamme kupeessa sijaitsevalla salilla. Tämä titaanien kohtaaminen on dokumentoitu myös Rautahumpan artikkeliarkistoon. http://rautahumppa.blogspot.fi/2012/06/asessorin-salikiireet-rautahumppa-feat.html

Tänään tämä pitkänhuiskea vaaleaverikkö oli jälleen maisemissa, enkä voinut olla ääneen ihmettelemättä miehen hoikistunutta vartta. Kiloja kuului pudonneen peräti 17 kappaletta ja muutos näkyi selvästi kaventuneista poskilihaksistosta lähtien. Rautahumpan edustajana saatoin vain häpeillen tunnustaa, että vaikka treeniä olemme Petrestroikan kanssa tehneet ahkerasti, vaa'an viisari liikahtaa edelleen oikealle saman verran kuin vuosi sitten. Kenties jopa enemmänkin. Mutta lihaksethan ovat painavia.

Asessori mallia 6/2012 ja 2/2013. Ulkomuoto ja kunto ovat
kehittyneet parempaan suuntaan vaikka 15 kiloa ei enää
aivan heittämällä tanassa pysykään
Teemu ehti hetkeksi poseeraamaan, joten saimme ennen/jälkeen kuvamaterialia Rautahumpan palstoille. Tämän jälkeen hän jatkoi ahnaita käsitreenejään ja hieman häpeillen siirryin juoksumatolle, jossa sain vaivoin ja ahdistus mielessäni aikaiseksi perinteiset 7 km.

Asessori-Teemun esimerkistä onkin otettava mallia ja hankkiuduttava foxystävän kera rantakuntoon ynnä palat näkyviin. Mutta ensin hieman pullaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti