Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ikiliikku -haaste

Uljaita liikuntasuorituksia on taas kertynyt roppatolkulla, viimeisimpänä uusi henk. koht. ennätys tunnin luistelussa, joka nyt kirjataan lukemin 17,57 km. Jääcooperissa meni samalla 3650m ja täytyykin todeta että ne jotka samassa ajassa painelevat 4000 metriä juosten, ovat jo aika Ben-Hureja konsanaan.


Tänään keskityn vastaamaan taannoiseen Ikiliikku-blogin haasteeseen. Koska kuitenkin olemme hieman hidasälyisiä ja saamattomia (monessakin mielessä), emme vielä tiedä kenet voisimme jatkohaastaa. Jep, tiedetään. Luusereita ja haasteen väärinkäyttäjiä. Rautahumpan miehiä kutsutaankin yleisesti nimityksellä "aivan höpö jätkä" ja Petruskin mittailee itseään varastetulla metalliviivottimella minkä kerkiää.

Mutta asiaan. Tiina ja Sonja lähettivät seuraavat kysymykset, joihin toivoakseni Petterikin vastailee, kunhan Suomen Antidoping-toimikunnan puhuttelulta aikanaan ehtii.


1. Mikä bloggaamisessa on parasta?
Kun saa kehua retostella kuntoilusaavutuksillaan ja rypeä siinä itsepetoksellisessa olotilassa, että kaikki muutkin ihailisivat liikuntasettejäni (tai edes lukisivat blogia). Tai varmaankin vain itseilmaisupaineen ylenantaminen.

2. Entä mikä vaikeinta?
Täytyy sanoa, että olen melkoinen nysvääjä teksin asettelussa ja sommittelussa. Tälläkin hetkellä mittailen rivivälejä ja arvioin kysymystekstien kursivoinnin soveltuvuutta kokonaisuuteen.

3. Pelastaako mikään huonosti alkanutta aamua?
Tissit.

4. Ovesi taakse ilmestyy jäätelöauton kuljettaja, joka haluaa antaa sinulle kaikki jäätelönsä. Mitä vastaat?
Minulle on muuten kerran oikeasti käynyt näin. Taisin silloinkin todeta, että seuraavalla kerralla enemmän jätskiveneitä, vähemmän nougat-tuutteja.

5. Mikä oli ensimmäinen oikea harrastuksesi? Miksi juuri se?
Kuulutin iltauutiset kotitaloni portailta muulle kylälle. Ehkä tiedonvälitystarve oli tuossa iässä nykyistä kovempi.

6. Jos voisit valita itsellesi minkä tahansa uuden luonteenpiirteen, mikä se olisi?
Olisi kivaa olla joskus impulsiivinen, koska olen turvallisuushakuinen kontrollifriikki ja rauhanomainen sovittelija.

7. Mikä biisi olisit?
Kirkan Hengaillaan.

8. Esittelet itsesi meille. Voit kuitenkin kertoa vain kolme asiaa itsestäsi. Mitä ne ovat?
Mulla oli pienenä Jari-niminen mielikuvitusystävä, en mielelläni juo mitään alle huoneenlämpöistä ja mulla on tallessa 4 tuotantokautta Merilinjaa VHS-kaseteilla.

9. Mitä pelkäsit kun olit pieni?
Salmi-nimisen naapurin postilaatikon ohi kulkemista.

10. Missä urheilussa haluaisit olla lajisi paras? Miksi?
Vapaasukelluksen ME-miehelle ei varmaan kukaan tulisi säätämään.

11. Hermostuttiko ottaa haaste vastaan?
Vieläkin kädet tärisee ja polvet lyövät setsuuria

2 kommenttia:

  1. Kyllä meillä oli hauskaa kun tätä luettiin!

    Ja on täällä ainakin kaksi, jotka lukevat tätä blogia eli kehumisretostelu ei mene hukkaan! Vienosti räpyttelemme silmiä ja nauraa kikattelemme teidän saavutuksia ihaillessa. Ah! <3

    Kohdasta kolme olemme täysin samaa mieltä. Tissit pelastaa aika monta huonosti alkanutta tilannetta!

    Emme kokeneet, että on haasteen väärinkäyttöä olla haastamatta ketään, tämähän oli kaikin puolin todella miehekäs vastaus meidän tyttömäiseen haasteenheittoon.

    Ei muuta kuin parhainta keväänjatkoa teille! :)

    Tiina ja Sonja

    VastaaPoista
  2. Kiitokset haasteesta ja inspiroivaa kevään jatkoa myös teille! Bloginne on muuten todella tyylikäs! Ehkäpä saamme aikaiseksi vastaavan haasteen jossakin vaiheessa, mutta tiedotamme siitä aikanaan!

    VastaaPoista