Back to Asphalt

Only eight weeks has passed since my restless sliding on the ice of the Lake Näsijärvi. As always, the ice melted too fast and skating had to pause for some time. Now the weather is exeptionally warm comparing this time of the year and it was time to wear rollerblades again. As I wrote earlier, I bought pair of K2 semi-racers last August and these skates are still a little bit unfamiliar with me. When I entered to asphalt for the first time in many months I instantly felt very unsecure. The breaking pad was almost gone and the wheels (100 mm) were taller I recalled. During the first miles, I tried to keep my knees a little bit angled to prevent any surprises caused by tarmac.

After six or seven k's I felt better and I was able to go little faster. For a moment I was traveling alongside with random gentleman who was wearing race skates with no breaking pad attached. I just could not understand how they slow down on the intersections. This athlete told that the slowing down manoeuvre is made by slalom curves. Then he sped up with fashinating double push technique.

My training season has started OK, but there is still much to do. I'm about to enroll myself on 134 k's journey, so I need to have a lot of exercises.

Palo Alto, flunssa ja paluu salille

Maaliskuun toiseksi viimeinen viikko toi tullessaan varsin eksoottisen matkakohteen, kun työkuvioiden kautta pääsin vierailemaan Yhdysvalloissa, Kalifornian Piilaaksossa. Suomalaisesta näkövinkkelistä tuo San Franciscon lähialue on oikeastaan yhtä kaupunkia, vaikkakin alueellisia eroja  on kortteleiden välillä suuresti. Yht'äkkiä Lexukset ja Teslat vaihtuvat Hiaceen ja rakennuskanta muutuu vaatimattomaksi, kunnes se silmänräpäyksessä taas muuttuu entistäkin huikeammaksi. 

Työkuviot antoivat niukasti mahdollisuuksia urheilufasiliteettien testaamiseen, mutta pari puolentoistatunnin hölkkävauhtista lenkkiä Stanfordin yliopistoalueella antoi kyllä helposti viitteitä siitä, minkälaisia kissanpäiviä yleisurheilussa, uinnissa, soikiopallossa tai tenniksessä lahjakas opiskelijanuori voisi kampuksella viettää. Amerikkalaisen yliopistojalkapallon mahtiseura Cardinals tarjoaa peleilleen puitteet Helsingin olympiastadionia isommalla areenalla ja ilmasto on jo maaliskuussa suomalaista suvea vastaava. Todistin lenkin aikana ihkaoikeaa haavipallotaistoakin, mikä näky vainoaa varmasti unissa vielä pitkään. Viikon urheilullinen kohokohta oli kuitenkin San Jose - Anaheim kiekko-ottelu. Hiukan tasapaksu rutistus ei pelinä yltänyt aivan 2009 näkemäni Vancouver - Detroit -pelin tasolle, mutta suomalaislegendojen (Selänne, Koivu ja San Josen Antti Niemi) näkeminen kruunasi illan.

Under Armour -urheiluvaatemerkki näkyy tuntuvasti ainakin Bay Arean ostoskeskuksissa. Hintataso on vaatepuolella selvästi Suomea edullisempi, joten itsekin tuli haalittua mukaan paljon UA-tarpeistoa, kuten kuvassa olevat sisäurheilutossut.

Kotiinpaluu oli arvatenkin täynnä koettelemuksia. Päälimmäisenä eeppisiin mittasuhteisiin yltänyt aikaerodarra, jonka heikentämänä sairastin myös kunnollisen flunssan. Vähittäinen paluu salirytmiin on nyttemmin onnistunut. Viikon kahtena salipäivänä haukset ja olkapäät ovat jälleen saaneet kyytiä. Right on!

Rautahumppa testaa: Suomen urheiluopisto, Vierumäki

Rautahumppa on kahden olemassaolovuotensa aikana vellonut lähinnä itsepetoksen ja liioteltujen kuvitelmien syövereissä, mitä henkilökohtaiseen urheilusuoriutumiseen tulee. Milloin olemme loihtineet ikäkompensaatiota tuloksiamme taustoittamaan, toisinaan taas suoritusvälineet, -ajankohdat ja -paikat ovat heikentäneet saavutuksiamme merkittävästi.

Mennäviikonloppuna päätimme mitata miestä oikein asiantuntijaperustaisesti ja suunnata kohti Lahden kupeessa sijaisevaa Vierumäkeä. Tilasimme majoituksen kahdeksi vuorokaudeksi ja peruskuntokartoituksen. Kaupanpäälle vastaanotimme fasiliteetteihin soveltuvat Sporttipassit ja liikuntaliput. Oletettavasti matelevan lipevä (lue. rautahumppamainen) käytöksemme varaustilanteessa oikeutti meidät huokeaan tarjoushintaan, joka oli alle kaksisataa/humppaaja sisältäen koko lystin (lounas- ja päivällisruokailuja lukuunottamatta).

Vierumäki on perinteikäs Lauri "Late" Pihkalan yleviin urheiluihanteisiin nojaava  urheilumekka, josta löytyy funkkisrakennuksiin kätkettyjä liikuntatiloja, jäähallikokonaisuus, tennis- ja (yleis)urheiluhalleja ja vaikka mitä. Uudenkarheimmat rakennukset liittyivät Scandic-hotelliin ja mahdollisesti keskivertoa korkeamman tulotason omaaville golffareille suunniteltuihin Chalets-huoneistoihin. Mestoilla pyöri mm. naistenpäiväporukoita, kanadalaisia junnuporukoita ja yritysten jakkupukuosaston virkistyspäiväläisiä. Viikonloppua kohden myös lapsiperheitä suuntasi kylpylärientoihin.

Peten keskittyessä mikro- & makroilmasto-opintoihinsa, suuntasin alueelle kuntoiluveljeni Kostin kera. Tampereelta matkaa kertyi noin 160 km. Majoituksesta emme tienneet etukäteen juuri mitään, joten viihtyisän ja siistin huoneen tuoma yllätys oli mieluisa. Nurkassa kökötti pieni keittiönurkkaus mikro-jääkaappiyhdistelmineen. Alueen automaattipuomeilla rajatut pysäköintislotit hiukan ihmetyttivät, varsinkin kun puomit saattoi pienen kiertotien avulla helposti kiertää.

Saapumispäivän ensimmäinen koitoksemme oli Greeni-hallissa suoritettu kuntosali-circuit, jonka varasimme netissä edeltä käsin. Saavuimme paikalle perinteisen akateemisen vartin myöhässä, jolloin piste-esittely oli onneksi vasta menossa. Varsinkin reisiä liikauttaneet kyykky- ja steppiliikkeet saivat sykkeen ylös. Sen sijaan reiden loitontaja-&lähentäjämasiinat päätimme yhdessätuumin jättää vastedes muille treenaajille. Hiukan circuitin vetäjä päivitteli rajuhkoa iltatreeniämme, kun kerroimme treenihetken päätyttyä huomenna edessäolevasta kuntotestistä.

Yö sujui mukavasti, tosin heti aamulla edessä oleva testi kuumottavine yksityiskohtineen hiukan jännitti. Aamiainen oli hoidettava seitsemältä, sillä testi oli vuorossa jo aamukahdeksalta, mikä on illanvirkulle mahtihaaste. Vierumäellä oli varsin hieno testikeskus, samoin testaajaksi oli valikoitunut varsin ammattitaitoinen ja positiivisesti kannustava nuorimies. Lomaketäytön (mm. paino, pituus, liikuntatottumukset & krempat) jälkeen Rautahumpan testiryhmältä katsottiin hartia-, kylki- ja lonkkaosaston liikkuvuus. Sain ihan mukavat arviot, tosin hartiajoustossa olisi ollut vähän parantamista. Seuraavana vuorossa oli pelottava rasvaprosentin mittaus, jonka tuomio oli 15,4, jonka tulkitsen ihan ookooksi. Asiantuntijamme painotti, ettei suurehko painoindeksini haittaa tahtia rasvakudoksen ollessa vähäinen. Olen siis ehta jääkiekkoilija, jonka bmi voisi olla jopa luokkaa 27-28.

Tämän jälkeen meidät vietiin testihuoneeseen, jossa oli kuntopyöriä somassa puolikaarimuodostelmassa. Kyseessä oli 12 minuutin ergometritesti, jossa sykettä tarkkailemalla lisätään vastusta 4 minuutin seteissä. Maksimisykkeeksini arvioitiin 195 ja samoin peruskuntobiitiksi tuli korkeahko 140. Testin loppu oli kuumottava, muttei mitenkään sietämätön. Nopea poljinfrekvenssi (80/min) helpotti urakkaa huomattavasti. Testin lopuksi katsottiin jalkojen, käsien ja vatsan lihaskunto. Etunojat ja istumaannousut sujuivat kiitettävästi, mutta syväkyykystä ylösnouseminen  meni hitaammin ( ja vihloi polvea myöhemmin), joten kiitettävä taso jäi haaveeksi. Jos olisin tiennyt viitearvot, olisin kyllä saattanut puristaa pari liikettä lisää.

Testistä jäi varsin mukava fiilis, testaaja oli täysammattilainen ja kertoi koko ajan mitä tapahtuu, jättäen kuitenkin varsinaisen saarnaamisen ja aikuisen miehen kulutustottumusten repostelun rajaseudun lapsille. 

Testipäivänä ehdin vielä jäähallin yleisöluisteluun, jossa seikkailin itsekseni noin 40 min.  Iltapäivällä osallistuimme TRX-sessioon, jossa kuntoilu perustuu kehon omaan painoon. Olennaisena osana TRX:ää on auton vetoliinoista ja pehmustetuista käsihantaakeista räätälöity hihnaviritys, jonka oheen on keksitty monenlaista harjoitetta. TRX vei miehistä loputkin mehut ja päivän lopuksi olimme kypsiä uimalaitosreissulle.

Rautahumppa suosittaa Vierumäkeä lämpimästi. Erityismaininta Vanha Sali -ravintolan maittavista tarjoiluista.

Peninkulma peilijäätä

Voikohan lihasvoimalla liikkuminen paikkojen A ja B välillä milloinkaan muodostua vaivattomammaksi ja vauhdikkaammaksi kuin Pirkanmaalla helmikuun viimeisellä viikolla armon vuonna 2014? Näsijärvelle eksyneet veteraaniaborginaalitkin vakuuttivat mies- ja naismuistin yltävän lähinnä kohvajääaikakausiin, joita Näsinneulan juurella oli aiemmin todistettu ja ylös kirjoitettu runsaasti. Kummalliset sääilmiöt olivat nyt kuitenkin sulattaneet kaiken lumen ja osittain jääpinnankin, jonka jälkeen yöpakkaset olivat tehneet koko ulapasta tasaisen ja kiiltelevän jääpedin.


Ensipotkut suoritin epäuskon vallassa - onko railoja, kohvaa, röpöä, sulaa tai heikkoa jäätä? Lopulta aloin uskoa että loistokunnossa olevaa luisteltavaa riittäisi lähes silmänkantamattomiin. Lounaasta puhaltava 3-4 sekuntimetrin tuuli tosin muistutti, ettei kaikkia voimia kannattaisi ainakaan sauvoittaluistelijan tuhlata myötätuuliosuuksilla. Hieman harmittaa, etten ottanut asiakseni tehdä kunnon vaellusta esim. Tampereelta Kuruun, nyt kun jää oli paraimmillaan. Viikon useat salitreenit olivat vieneet terän myös luistelusta, mutta jaksoin kuitenkin yli 70 kilometriä neljän luistelukerran aikana. Pisteenä i:in päällä kokeilin hiukan vauhtimenoakin ja nyt ennätys kilometrillä on 1:52. Tuota myötätuuliennätystä tuskin saan radalla ihan äkkiä rikottua.

Kevät alkaa jo ottaa väkevämpää otetta, joten saa nähdä vieläkö luistelukelit jatkuvat.

Olkapäät liekeissä

Viime viikonlopun juoksukokeilu ei varsinaisesti sytyttänyt Rautahumpassa juoksukärpästä. Samaan aikaan loskakelit ovat tehneet selvää luistelumahdollisuuksistani. Ylimääräinen energia onkin kulunut tutuksi tulleeseen tapaan kuntosalin melskeessä. Varsinaiset lihasryhmäpäivät ovat tätä torstaita lukuunottamatta jääneet vähille ja olenkin kuluttanut iltatunnit lähinnä krossaria polkien.

Tänään suunnitelmissa ollut olkapääpäivä onnistui ainakin lihaksistossa tuntuvan poltteen perusteella. Tein alkukrossarivedon jälkeen kymmenen toiston sarjan leukoja leveällä myötäotteella. Tämän jälkeen kolme yhdeksän toiston sarjaa kapealla neutraaligripillä kymmenen kilon lisäpunnuksella - Onneksi löysin isomman laikan naapuritreenaajien kateutta lisäämään. Tämän jälkeen tein bravuuriliikkeeni vipunostot sivuille jälleen kolmessa yhdeksän toiston sarjassa 9 kg:n käsipainoilla. Samat punnukset olivat käytössä myös vipunostoissa eteen - 3 x 9 toistoa, kuinkas muuten. Sitten pystypunnerruksia istuen 17,5 kilon käsipainoilla. Painavammatkin olisivat menneet, mutta niitä on vaikea nostaa lähtöasentoon, seli-seli, light engineer. Viimeistely alataljalla vipunostoja jäljittelevällä liikkeellä ja lopuksi 50 vatsarutistusta. 40 minuutin loppukrossari meni taas blogipostausta kirjoitellessa. Mukavalta tuntuu.

Viime kuukaudet ovat olleet itselläni harvinaisen flunssavapaata aika, kun otetaan huomioon parin vuoden takainen räkätauti/2kk-tahti. Silloinkaan se ei voinut johtua ainakaan liikunnan puutteesta, mutta jokin muutos terveempää olotilaa kohti on kuitenkin tapahtunut. Paino huitelee edelleen 79 kilossa, mutta vyötärönympärys ei onneksi ole augmentoitunut.

Pääsin alkuviikosta salille itsensä monsieur Lisäpaino-Timpan seurana. Olkapäätään surkutteleva karpaasi jätti käsiliikkeet vähemmälle, mutta rutisti puolentunnin juoksumattopyrähdyksen keskinopeudella 15 km/h, eli se siitä toipilaanaolosta. Parahiksi Timpa ehti todistamaan, kun onnistuin ensi kertaa 20 toiston leukasarjassa.

Ennätyksiä monella saralla

Olympiamenetys Sotshissa ei ole Suomen osalta ollut toistaiseksi yltäkylläinen, vaikkakin varmaan aikalailla tilastojen mukainen. Vielä on totta kai päiviä jäljellä napata ne mitalit vaikka alppihiihdosta, hiihdon parisprintistä tai vaikkapa jääkiekosta. Sen sijaan täällä Rautahumpan harrastajalevelillä urheilukoitokset ovat johtaneet venymisiin kautta linjan.

Helmikuun alkupäiville sattui otollinen 3 miinusasteen nollatuulipäivä, jota hyödynsin välittömästi luisteluradalla. Päätin ensin yrittää uutta ennätystä 10 kilometrillä, edellisen ollessa 30 min 40 sek. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä jatkuvaa yli 20 km/h:n vauhtia ja Endomondon auditiivisesti ilmoittamat kilometriajat pysyttelivät alle kolmessa minuutissa. Kun ensimmäinen kymppi sujui komeasti alle 29 minuutin, päätin yrittää myös uutta ennätystä tunnin luistelussa. Tavoitteeni, eli yli 20 km ylittyi, joten rutistin vielä puolimaratonin. Vaikka jään pinta ei mielestäni ollut paras mahdollinen, tuntui erityisesti tuulettomuus mahdollistavan hyvän menon. Samoin loivat kurvit Tampereen radassa eivät edellytä virheetöntä kaarreluistelua, vaikka toisaalta siinä olisikin vauhdin keräämisen paikka.

Salilla olen taas vieraillut ahkerasti. Lähinnä kylläkin illan tunteina krossaria sotkemassa. En lakkaa hämmästelemästä nykynuorison musiikkimakua, josta pääsen salilla korvanapittomana nauttimaan. Ennen vanhaan salilla soiettiin heviä, nyt "This girl is on fire" soi kymmenen minuutin välein. Mutta en valita. Täytyyhän sitä välillä poistua mukavuusalueeltakin.

Eilisellä salikäynnillä onnistuin ensimmäistä kertaa vetämään leukaa 45 kertaa 15 toiston seteissä. Kaukaiselta tuntuvat nyt ne kahden vuoden takaiset tuokiot, jolloin Peten kanssa vedimme viiden ja kuuden toiston sarjoja. Pääsin myös pitkästä aikaavlumiselle juoksulenkille, josta oheinen kummituskuva.

Rautahumppa testaa: Saarikylien retkiluistelurata - helmikuu 2014

Rautahumpan liki kaksivuotisen historian aikana toiseksi eniten vierailuja on kertynyt Saarikylien luisteluradasta vajaa vuosi sitten laatimaamme sepustukseen. Koska olemme sangen persoja julkisuudelle ja viehtyneitä kaikenmoiselle Rautahumppaan kohdistuneelle mielenkiinnolle, on pikapuoliin syytä toimittaa uusintaversio tuon syvästi arvostamamme jääurheilumekan nykyisestä tilasta.

Vaikka varsin myöhään maahamme saapunut pakkaskausi olikin jo viikkoja sitten ehtinyt jäädyttää Etelä-Suomen isotkin järvenselät, ehdin kiireiden vuoksi Kangasalan Saarikyliin vasta helmikuun ensimmäisenä päivänä. Ajankohta osoittautui kuitenkin erinomaiseksi, sillä pakkanen pysytteli leppoissa -3 asteessa, eikä tuulta ollut liiaksi. Myös radan Facebook-sivu ilmoitti baanan auratuksi. Noin 50 minuutin ajomatkan jälkeen Saarikylien maisemat alkoivat häämöttää. Jostain syystä Viianperäntien oikoreittiä ei oltu viitoitettu, joten harhailin paikalle Saarikylientien hieman pitempää taivalta pitkin. Auratuilla parkkipaikoilla olikin jo runsain mitoin kanssaluistelijoiden ajoneuvoja, mutta onneksi vielä sekaan mahtui. Koska itselläni on nuo kuulut Filan matkaluistimet, vuokrasin 2 eurolla vielä sauvat menoa vauhdittamaan.

Olin edellisenä päivänä tehnyt jälleen uusia ennätyksiä tamperelaisella ympyräradalla, joten odotukset myös Saarikyläpäivää kohtaan olivat korkealla, varsinkin kun nyt saatoin tuupata vauhtia sauvojen kera. Totta kai edellisen päivän rutistus tuntui vielä jäsenissä, mutta arvelin peruskestävyyden jo palautuneen



Itse rata oli kokenut selkeitä parannuksia viimevuotiseen verrattuna. Ensinnäkin rata oli huomattavasti leveämpi, ehkä kuusimetrinen. Näin ollen käsikkäin luistelevat paris- tai perhekunnat eivät juurikaan vauhdikasta menoa ja ohituksia hidastaneet. Toiseksi kaarteet oli aurattu loivemmiksi, joka helpotti varsinkin radan lounaismutkasta poistumista. Radan pintaa voisi kuvailla tyydyttäväksi. Auraus oli tehty huolella, mutta aiemmat luistelijat olivat toki saaneet paloja lohkaistua radan pinnasta. Paikoitellen röpöjääsaareke nousi järven pinnasta kuin pari senttiä korkea hidastetöyssy. Railojakin oli, muttei onneksi juurikaan pitkittäisiä, eivätkä näin ollen vaaraksi vauhtiluistelulle.

Vaikka radan sijainti on Tampereen vinkkelistä periferinen, on se kuitenkin asetettu paikkaansa suuressa viisaudessa, sillä kapeiden salmien ympärillä kohoavat saaret suojaavat kohtuullisen hyvin navakalta tuulelta. Testipäivänä alueelle puhalsi muutaman sekuntimetrin eteläinen ilmavirtaus, joka kyllä tuntui varsinkin lenkin ensimmäisellä etelään ja lounaaseen suuntautuneella kolmanneksella. Samalla tuulenvire antoi mukavaa sysäystä kierroksen loppuosalle, joka on noin 900 metrinen lähes suoraan etenevä osuus kaakko-luode suunnassa.

Luistelin tällä kertaa 20 kilometriä, joista 5 viimeistä autostani löytyneillä jääkiekkoluistimilla. Terää paikallaan pitävät ruuvit olivat toisesta Filastani löystyneet ja yksi ruuvi oli peräti pudonnut radalle. Ihmeen kaupalla löysin tuon sentin mittaisen metallinpalan heti seuraavalla kierroksella. Varsinaisia nopeusennätyksiä en kyennyt sauvoista huolimatta tekemään, ehkä joudun odottamaan siihen vielä parempaa keliä.

Saarikylien rata on ilman muuta tulevien viikonlopputreenien kohde, vaikka uusia kilpailijoita se on saanut muun muassa Tampereen Tahmelan rannasta lähtevästä Pyhäjärven baanasta.