Matkaluistelun korkea veisu

Nyt kun vihdoin osaan kutsua auratulla radalla viilettämistä matka- eikä retkiluisteluksi, on ko. harraste muodostunut olennaiseksi osaksi tätä härkäviikkojen aerobista liikuntaa. Perjantaina oikein kokeilemalla testasin raajojani ja rajojani ja sain 17 km:n aikana aikaiseksi 12 minuuttisen, jossa etenin kaikkiaan 3920 metriä. Hieman tuo nelosesta uupuminen harmittaa, vaikka Endomondo näyttäneekin lukemia pikkuisen alakanttiin. Vielä sunnuntaina vetelin auringonpaisteessa haperoksi menneellä jäällä 14 kilometriä ja korkealle nousi tunnelma.

Jo jonkin aikaa olen kiinnittänyt huomiota kanssaluistijoiden menopeleihin ja kyllähän se niin vain on, että pitkäteräisillä naapuri saa ylläpidettyä noin 20 km/h:n vauhtia selvästi hokkarikiitäjää vaivattomammin. Suomessa varsinaisia pikaluistimia näkee harrasteradalla harvemmin, mutta luistelusuksimonoihin kiinnitettävää terää sitäkin useammin (ks. http://rautahumppa.blogspot.fi/2013/02/millainen-saarikylien-rekiluistelurata.html). Maailman ainoat mainstrem-matkaluistinmarkkinat taitavat olla Hollannissa, jonka verkkokaupoista löytyy mm. Filan ja Headin pehmeäkenkäisiä pitkäteräluistimia, jotka siis terää lukuunottamatta muistuttavat nykyaikaista rullaluistinta. Koska kausi täälläkin on vääjäämättä loppumassa, en varmaankaan ihan vielä täytä tilauskaavaketta. Intersportista löysin kuitenkin mainion ja varsin pro-henkisen hiihtovisiirin peräti neljänneksellä 118 euron ovh:sta. Loppukauden luistelulenkeillä ainakin tyyli on siis kunnossa.


Olenkin ollut aikeissa sanailla taas muutaman lauseen miesten kuntoiluvaatevalikoimista, koskapa täällä pohjoisen, mukavuudenhaluisen, vaatimattomuudestaan kuulun miesväen tarjolle ei pannahinen vieköön tarjota kuin lötköreisiverkkareita ja niitä sielunvihollisen joka ikiseen vaatekappaleeseen kiroamia resoreita. Koska kelpo treenikumppanini Pete ja lisäpaino-Timpa ovat varsinaisia metroseksuaaleja, lienee heilläkin asiaan kommentoitavaa.

Ehdin viikonloppuna myös salille, jossa vedin mm. aerobisia matolla ja crossarilla. Salimusat olivat Radio 957:n perillisellä kohdallaan, sillä alkumatolla kuului Dion Don't Talk to Strangers, punttipuolella Megadethin Public Enemy No. 1 ja krossarilla vieläpä mestari Gary Mooren versio Free-hitistä Wishing Well. Näitä lisää!

Asessorin salikiireet II

Kotva ennen viime juhannusta todistin mestaritreenaaja Teemun, eli tuttavallisemmin asessori-Teemun juhlavaa tempomista työpaikkamme kupeessa sijaitsevalla salilla. Tämä titaanien kohtaaminen on dokumentoitu myös Rautahumpan artikkeliarkistoon. http://rautahumppa.blogspot.fi/2012/06/asessorin-salikiireet-rautahumppa-feat.html

Tänään tämä pitkänhuiskea vaaleaverikkö oli jälleen maisemissa, enkä voinut olla ääneen ihmettelemättä miehen hoikistunutta vartta. Kiloja kuului pudonneen peräti 17 kappaletta ja muutos näkyi selvästi kaventuneista poskilihaksistosta lähtien. Rautahumpan edustajana saatoin vain häpeillen tunnustaa, että vaikka treeniä olemme Petrestroikan kanssa tehneet ahkerasti, vaa'an viisari liikahtaa edelleen oikealle saman verran kuin vuosi sitten. Kenties jopa enemmänkin. Mutta lihaksethan ovat painavia.

Asessori mallia 6/2012 ja 2/2013. Ulkomuoto ja kunto ovat
kehittyneet parempaan suuntaan vaikka 15 kiloa ei enää
aivan heittämällä tanassa pysykään

Teemu ehti hetkeksi poseeraamaan, joten saimme ennen/jälkeen kuvamaterialia Rautahumpan palstoille. Tämän jälkeen hän jatkoi ahnaita käsitreenejään ja hieman häpeillen siirryin juoksumatolle, jossa sain vaivoin ja ahdistus mielessäni aikaiseksi perinteiset 7 km.

Asessori-Teemun esimerkistä onkin otettava mallia ja hankkiuduttava foxystävän kera rantakuntoon ynnä palat näkyviin. Mutta ensin hieman pullaa...

Ikiliikku -haaste

Uljaita liikuntasuorituksia on taas kertynyt roppatolkulla, viimeisimpänä uusi henk. koht. ennätys tunnin luistelussa, joka nyt kirjataan lukemin 17,57 km. Jääcooperissa meni samalla 3650m ja täytyykin todeta että ne jotka samassa ajassa painelevat 4000 metriä juosten, ovat jo aika Ben-Hureja konsanaan.


Tänään keskityn vastaamaan taannoiseen Ikiliikku-blogin haasteeseen. Koska kuitenkin olemme hieman hidasälyisiä ja saamattomia (monessakin mielessä), emme vielä tiedä kenet voisimme jatkohaastaa. Jep, tiedetään. Luusereita ja haasteen väärinkäyttäjiä. Rautahumpan miehiä kutsutaankin yleisesti nimityksellä "aivan höpö jätkä" ja Petruskin mittailee itseään varastetulla metalliviivottimella minkä kerkiää.

Mutta asiaan. Tiina ja Sonja lähettivät seuraavat kysymykset, joihin toivoakseni Petterikin vastailee, kunhan Suomen Antidoping-toimikunnan puhuttelulta aikanaan ehtii.

1. Mikä bloggaamisessa on parasta?

Kun saa kehua retostella kuntoilusaavutuksillaan ja rypeä siinä itsepetoksellisessa olotilassa, että kaikki muutkin ihailisivat liikuntasettejäni (tai edes lukisivat blogia). Tai varmaankin vain itseilmaisupaineen ylenantaminen.

2. Entä mikä vaikeinta?

Täytyy sanoa, että olen melkoinen nysvääjä teksin asettelussa ja sommittelussa. Tälläkin hetkellä mittailen rivivälejä ja arvioin kysymystekstien kursivoinnin soveltuvuutta kokonaisuuteen.

3. Pelastaako mikään huonosti alkanutta aamua?

Tissit.

4. Ovesi taakse ilmestyy jäätelöauton kuljettaja, joka haluaa antaa sinulle kaikki jäätelönsä. Mitä vastaat?

Minulle on muuten kerran oikeasti käynyt näin. Taisin silloinkin todeta, että seuraavalla kerralla enemmän jätskiveneitä, vähemmän nougat-tuutteja.

5. Mikä oli ensimmäinen oikea harrastuksesi? Miksi juuri se?

Kuulutin iltauutiset kotitaloni portailta muulle kylälle. Ehkä tiedonvälitystarve oli tuossa iässä nykyistä kovempi.

6. Jos voisit valita itsellesi minkä tahansa uuden luonteenpiirteen, mikä se olisi?

Olisi kivaa olla joskus impulsiivinen, koska olen turvallisuushakuinen kontrollifriikki ja rauhanomainen sovittelija.

7. Mikä biisi olisit?

Kirkan Hengaillaan.

8. Esittelet itsesi meille. Voit kuitenkin kertoa vain kolme asiaa itsestäsi. Mitä ne ovat?

Mulla oli pienenä Jari-niminen mielikuvitusystävä, en mielelläni juo mitään alle huoneenlämpöistä ja mulla on tallessa 4 tuotantokautta Merilinjaa VHS-kaseteilla.

9. Mitä pelkäsit kun olit pieni?

Salmi-nimisen naapurin postilaatikon ohi kulkemista.

10. Missä urheilussa haluaisit olla lajisi paras? Miksi?

Vapaasukelluksen ME-miehelle ei varmaan kukaan tulisi säätämään.

11. Hermostuttiko ottaa haaste vastaan?

Vieläkin kädet tärisee ja polvet lyövät setsuuria

Millainen Saarikylien retkiluistelurata on?

Rautahumppa on kaikessa hiljaisuudessa loihtinut artikkelin myös Saarikylien retkiluisteluradan vuoden 2014 tilanteesta.

Ja nyt myös Saarikylien radan tilanteesta kaksi päivää ennen vuoden 2015 alkua.

Disclaimer: Hoidetulla radalla matkanteosta pitäisi kuitenkin kai puhua matkaluisteluna. Ehkä saan ukaasit luisteluliitolta. Hmm. 

Vierailin siis tänään Kangasalan Saarikylien retkiluisteluvenuella, paikassa, josta kuulemani runsaat urbaani-, tai maiseman perusteella oikeammin talonpoikaislegendat ovat loihtineet mieleen uljaan liikuntapaikan, mutta joka kenties suhteellisen syrjäisen sijaintinsa vuoksi on toistaiseksi jäänyt Rautahumpalta testaamatta.

Saarikylät-nimitys herättää ensiksikin kysymyksiä. Monta kylää vai monta saarta? Ilmeisesti molempia. Paras (ja hupaisinkin) kuulemani kutsumanimi tai luonnehdinta Saarikylille on varmaankin Suomen Ahvenanmaa. Lähialueella sijaitsee monenmoista nähtävää, kuten Vehoniemen näkötorni ja automuseo, Aapiskukko-niminen superhuoltamo, sekä Sappeen laskettelurinne hieman kauempana.

Itse Saarikylät on muutaman saaren ja kylän yhteisö suurehkon Roine-nimisen järven syleilyssä. Rekiluistelurata on yksi alueen talvivetonauloista, sillä mestoilla on mahdollisuus paitsi vuokrata luistelukamoja, myös paistaa makkaraa, pyöriä napakelkalla, hörppiä kahveja leipäpuodissa jne.

Ajelin sunnuntain ratoksi kohti Saarikyliä, vaikka suojakeli ja matalalla lipuva, raskas pilvimatto antoi suorastaan takuut iltapäivän navakalle lumituiskuille. Tampereen alueelta radalle kertyy matkaa aikalailla, Kangasalan keskustankin tuntumasta varmaan vielä 16-17 kilometriä. Tähän Saarikylien rekiluisteluradan huonot puolet sitten loppuivatkin, sillä perillä odotti tukku iloisia yllätyksiä. Pihapiirin kahvio oli sulkeutumassa, mutta sain nopeasti palvelualtista apua, kun pyörin epätietoisena kaupunkilaisena hetkisen välinevuokraamon tienoilla.

Viidentoista euron vuokralla sain rekiluistinterät, luistelu(suksien)monot ja menoon sopivat sauvat. Tämän jälkeen seurasi ohjeistus radan alkupäähän ja huoleton maininta, että vuokrakapistukset voi jättää vapaasti vuokrauspaikkaan, kun luistelun saa valmiiksi. Vaikka keli olikin pöperöinen ihmettelin silti, että olin sunnuntaipäivän ainoa vuokraamoasiakas.

Itse radallakin oli rauhallista. Viihdyin mestoilla tunnin ja 40 minuuttia, saaden aikaiseksi 25 luistelukilometriä. Vain lapsiperhe ja nuoripari häiritsivät hetken luistelumatraani. Viereisellä jäätiellä näin vielä ravihevosen, auton ja moottorikelkan, joten aivan autiota seudulla ei ollut.

Rata oli järven jäälle tehdyksi huomattavan hyvässä kunnossa, juuri aurattu ja railoton, toisin kuin vaikkapa Näsijärven vastaava. Toki olosuhteet varmasti täälläkin vaihtelevat. Vain yksi ehkä 50 metrin pätkä tuosta noin 2,5 kilometrin radasta oli suljettu jäälle tulvineen veden johdosta, muuten jää oli tasainen ja mukava mennä. Hiljalleen tuprutteleva lumikaan ei haitannut retkiluistimien kulkua ja sain sauvoilla aikaiseksi noin 15 km/h:n keskinopeuden, parhaan kilometrin sujuessa 3:22.

Retkiluistimet ovat jalassa ihan erilaisen tuntuiset kuin jääkiekko- tai rullaluistimet. Ensinnäkin ne ovat niin kevyet, että alussa luulin niiden heti pudonneen monoista. Lisäksi luistin on vain monon kärjestä kiinni ja muistuttaakin vempulan tuntuisena enemmän suksia kuin luistimia. Toisella kympillä aloin saada Mogrenini kuntoon ja vauhti parani. Ainoastaan tiukat kaarteet aiheuttivat ongelmia, koska en osannut tai pikemminkin uskaltanut pitkäteräisillä retkueilla ottaa sirklausta mutkissa vaan jouduin himmailemaan vauhteja huomattavasti.

Kaikein kaikkiaan mahtava kokemus ja mesta jonne yritän päästä pian uudestaan.
Menkää nyt hyvät ihmiset tekin, ennen kuin jäät sulaa!

Keho muutoksessa

Puolisentoista viikkoa sitten alkanut kurkun karheus äityi - ylläri vieköön - flunssaksi ja vietin pari päivää vuoteenomana. Ehkä tämä itselleni harvinainen varotoimenpide hieman nopeutti toipumista, sillä uskaltauduin jo tänä kuluvan viikon maanantaina 12 km:n luistelulenkille, jonka tosin vedin rauhallisesti noin 4 km:n kilometrivauhtia.  Keskiviikkona ja torstaina jaksoin tunnin liikuntaa kumpanakin päivänä, keskiviikkona crossarilla ja torstaina kävelylenkillä. Liikuntakontribuutiot eivät siis olleet kaksiset.

Uuh, iihana!

Pete-Petteri ilmoitteli kiireistään ja lisäpaino-Timpa raportoi eksymisestään Pohjanmaan tietymättömille taipaleille, notta jouduin jälleen pitämään Rautahumpan kuntoilulippua soolona pystyssä. Tänään työyhteisöni jäsen kommentoi ulkomuotoani muuttuneeksi, jonka tietenkin ymmärsin ihranlisäysarvioksi. Tarkennusta kysyttyäni toteamus koskikin hartiaseutuani, jonka koettiin leventyneen selvästi, jopa koko miehen rakennetta muuttaneella tavalla. Tämä ilahdutti flunssan kourissa rimpuilevaa humppaajaa.



Innoissani palasinkin salitreenin pariin. Jalka painoi aikalailla jo alun 2km:n mattojuoksussa. Seuraavaksi tein ylätaljaojentajia maltillisilla painoilla. Suuntasin sitten penkille jossa tein sarjat 50, 60 , 70 ja sitten taas 50 kilolla. Sitten tein kapeaa penkkiä, mutta kädet väsyneenä jaksoin liikutella vain 17,5 kilon käsipainoja. Tämän jälkkeen oli tarkoitus tehdä sivunostoja, mutta luovuin ajatuksesta pienen kokeilun jälkeen. Viimeinen liike ennen lopun 5 kilometristä juoksumatolla oli ylätaljaveto kapealla kahvalla, koska leukoja en vain nyt jaksanut ja pystynyt. Ihan hyvä treeni kuitenkin.

Saimme muuten mahtavan haasteen Tiinan ja Sonjan http://ikiliikku.blogspot.fi/ -blogista. Yritämme kunnostautua vastaamisessa tuotapikaa.