Paluu salille

Mennäviikolla otin ja katselin itseäni oikein peilistä käsin. Näky ei ollut kehuttava, edes niiltä osin jotka nyt otan tässä puheeksi. Taikinamainen vatsa löllyi törröttävien kylkiluiden alapuolella, veltot rintalihakset liittyivät olemattomien olkapäiden kautta niihin rimpuloihin, jotka olivat aikoinaan näyttäneet miehen käsivarsilta. Paluu kunnollisen salitreenin ääreen oli edessä.

Tärähtänyt. Siksi taideversio tällä kertaa.

Dieetti ja kohtuullisen mittavat rullaluistelulenkit olivat johtaneet itsepetoksen tielle, jossa mikä tahansa liikuntasuoritus nähdään ylenpalttisen ansiokkaana, teräksisen kunnon ylläpitäjänä. Tosiasiassa kilot taisivat pudota juuri ylävartalon suurella vaivalla hankituista lihaksista.

Tämän päivän salitreenit yritin vetää suhteellisen perinteisesti, alku- ja loppujuoksuineen. Alkuun siis 1 km mattojuoksua, jonka jälkeen ylätaljaa ensin suoralla tangolla, sitten kapealla lapiokahvalla. Sitten Smith-penkin ihanuutta pystypunnerruksessa. Tämän jälkeen aloin soveltamaan. Kaadoin selkänojan 45 asteeseen ja tein kyljelläni vipunostoja. Olin nähnyt liikkeen erään srodemman jannun tekemänä. Ihan mukava liike, tosin penkissä on vähän vaikea löytää hyvää kylkiasentoa, jos vapaa käsi ei yletä selkänojan yli.

Tein myös vatsapunnerruksia laitteessa ja lopuksi ylätaljaojentaja ja ranskalaispunnerrukset isommalla käsipainolla. Tosin lähes joka toisella alastuonnilla käsipaino kumahti otsaani, ei varsinaisesti enää mikään arka paikka, mutta seuraavalla kerralla yritän vaivautua mutkatangon painovarusteluun. Aivan lopuksi 1 km juoksua matolla. Melkein treenin tuntua.

Nyt on sitten vain muistettava, että tankkaus pysyy kohtuudessa.