Treeni alppitähden tahdissa

Pohjoisen maankuulut herkkupöydät olivat jälleen kutsuneet luokseen lähes puolet Rautahumpasta ja tämä lyhyeksi, sekä urheilu- & liikuntapoliittisilta aikaansaannoksiltaankin hieman vaatimattomaksi jäänyt trippi näkyi ja kuuluin välittömästi puntarin vaikerruksena. Tänä aamuna tartuinkin itseäni niskatupeesta roskin ottein ja pakotin itseni perinteiselle tyhjän vatsan -lenkille. Väkinäistä hölkkää ynnä katkokävelyä tulikin harrastettua pitkälti toista tuntia ja vaaka näytti lenkin jälkeen hiukan säällisempiä lukemia.

Liikuntaharrasteet eivät päättyneet tähän, sillä kello 12 olikin sitten määrä uppoutua salitreenin jaloon ruumiinkulttuuriin. Vakisali oli edelleen kesäajassa (damn), mutta keplottelin itseni toiselle salille ja jätin salihenkilökunnalle valvontakameran säälimättömän digitaalisilmän tuijottaessa vilpittömän kirjeen koskien treenitarkoitustani ja maksusuorituksen .

Laitteiden välissä vilahti
tutunoloinen ornamentti

Sisällä salissa oli hiljaista. Pöytätuulettimet hurisivat tasaisesti ja luulin olevani yksin. Valmistauduinkin olkapää-rintasovelluksiin. Aluksi en huomannut mitään erikoista. Mutta sitten tuntui, kuin joku tai jokin olisi etäisesti hyräillyt Edelweiss-kappaletta musikaalielokuvasta Sound of Music. Tämän jälkeen jotakin vilahti vatsa- ja selkälaitteiden välissä. Mitä se oli? Punamusta maorilaisornamentti. Oliko tämä aistiharhaa vai noituutta? Mitä vielä. Vähäjärven-Ferrigno, masurkkamaestro Pete, oli saapunut jakamaan kuntoiluriemua kanssani.

Salilla Pete intoutui Smithin pariin, joka muuten on aika tavalla laadukkaampi laite kuin vakisalimme muinainen David. Itse tein vipunostoja sivuille ja eteen. Sivunostot onnistuvat jo aika puhtaasti 8 kg:n käsipainoilla, mutta nostot eteen aiheuttivat loksuvaa ääntä oikeassa olkapäässä ja vähän kipuakin lapaluun seudulla. Hmm. Peten tehdessä maineikkaita vatsaliikkeitään, menin vetämään leukoja, koska tarjolla oli juuri mieleiseni paralleelit kahvat kyseiseen liikkeeseen. 10 + 7 + 5 + 4. Sleepy Sleepersin sanoin: "Alkuun meni kyllä hienosti."

Ilman varmistajaa tapahtuviin nostoihin
painoja jouduttiin vähentämään rutkasti

Kyseessä taisi todellakin olla idearikkaampi päivä, koska mieleeni tuli kokeilla maksimia penkissä. Nöyryyttävästi jouduin turvautumaan Petterin varmisteluihin, kun aivan suunnittelemani painot eivät nousseetkaan. Toki penkkikin oli huono ja varmistaja olisi voinut nostaa tangon pois telineistä jne. seli jne. seli.  Onneksi pahemmilta vammoilta säästyttiin. Tästä varmaan alkaakin ahnas saliperiodi Rautahumpan pojille.

Paluu salille

Mennäviikolla otin ja katselin itseäni oikein peilistä käsin. Näky ei ollut kehuttava, edes niiltä osin jotka nyt otan tässä puheeksi. Taikinamainen vatsa löllyi törröttävien kylkiluiden alapuolella, veltot rintalihakset liittyivät olemattomien olkapäiden kautta niihin rimpuloihin, jotka olivat aikoinaan näyttäneet miehen käsivarsilta. Paluu kunnollisen salitreenin ääreen oli edessä.

Tärähtänyt. Siksi taideversio tällä kertaa.

Dieetti ja kohtuullisen mittavat rullaluistelulenkit olivat johtaneet itsepetoksen tielle, jossa mikä tahansa liikuntasuoritus nähdään ylenpalttisen ansiokkaana, teräksisen kunnon ylläpitäjänä. Tosiasiassa kilot taisivat pudota juuri ylävartalon suurella vaivalla hankituista lihaksista.

Tämän päivän salitreenit yritin vetää suhteellisen perinteisesti, alku- ja loppujuoksuineen. Alkuun siis 1 km mattojuoksua, jonka jälkeen ylätaljaa ensin suoralla tangolla, sitten kapealla lapiokahvalla. Sitten Smith-penkin ihanuutta pystypunnerruksessa. Tämän jälkeen aloin soveltamaan. Kaadoin selkänojan 45 asteeseen ja tein kyljelläni vipunostoja. Olin nähnyt liikkeen erään srodemman jannun tekemänä. Ihan mukava liike, tosin penkissä on vähän vaikea löytää hyvää kylkiasentoa, jos vapaa käsi ei yletä selkänojan yli.

Tein myös vatsapunnerruksia laitteessa ja lopuksi ylätaljaojentaja ja ranskalaispunnerrukset isommalla käsipainolla. Tosin lähes joka toisella alastuonnilla käsipaino kumahti otsaani, ei varsinaisesti enää mikään arka paikka, mutta seuraavalla kerralla yritän vaivautua mutkatangon painovarusteluun. Aivan lopuksi 1 km juoksua matolla. Melkein treenin tuntua.

Nyt on sitten vain muistettava, että tankkaus pysyy kohtuudessa.

Parhaat spotit rullaluisteluun

Heitin otsikoinnissa peliin taas tuollaisen myyvän ja kenties hakukoneissa korostuvan fraasin, joten saa nähdä miten lukijamäärien kanssa käy. Tämänkertaisen postauksen ideana on vähän jäsentää Tampereen ja lähiympäristön rullaluisteluun, nimenomaan matkaluisteluun soveltuvia reittejä ja kevyen liikenteen väyliä. Tietyöt katujen kaivamisineen ja asfaltin pois raastamisineen käyvät eniten juuri rullailijoiden maksettavaksi, koska 77,5 - 90 mm pyörät tökkäävät ikävästi hiekkaan tai asfaltin railoon. Muutenkin rullailijan on katsottava missä laskettelee, koska hidastuvuus on eri luokkaa kuin vaikkapa pyöräilijällä, vaikka vauhdit ovat luistelijalla keskimäärin vähäisemmät.

Tein lauantaina 66km:n rullaluistelulenkin ja poimin tässä etenemisjärjestyksessä muutaman rullaluistelupaikan kyseiseltä tourilta. Eivätkä kyseessä ole välttämättä parhaat spotit edes tuon reitin varrella, mutta tiettyjä huomionarvoisia featureja niihin kuitenkin liittyy. Kuten on joskus aiemmin tullut mainittua, en ole varttunut Pirkanmaan alueella, joten pyydän aborginaaleilta pipankäyttäjänaisilta ja -miehiltä jo valmiiksi ymmärrystä sen johdosta, että en kenties osaa viitata kaikkiin lähiympäristön paikkoihin vakiintuneilla, Ratinanselli-tyyppisillä perinneilmauksilla.

1. Pitkäniemi, Nokia.
Suora, rauhallinen oikopolku Nokialta Rajasalmen sillalle suunnistettaessa. Hiukan kulahtanut asfaltti ja sairaalan kohdalla 4 metriä mukulakiveä, mutta muuten kivaa vaihtelua moottoritien vieressä liukumiselle.

2. Rajasalmen silta, Nokia/Pirkkala.
Moottoritien valmistuttua sillan vanhaa puolta on nautinnollinen mennä oikeastaan kumpaankin suuntaan. Maisema on jopa parempi kuin vaikkapa Kekkosentiellä Näsin sillan tuntumassa ja asfaltti on hyvä. Siltakansien päissä on metallia ja kaikenlaisia rakoja ilmeisesti lämpölaajenemisen varalta, joten niissä tarkkana.

3. Naistenmatkantie, Pirkkala
Tuttu spotti, koska Pirkkalan reitti on pohjoisreittiä mielenkiintoisempi Tampereelle mennessä. Asfaltti on hyvässä kunnossa varsinkin Kurikan risteyksen jälkeen Tampereen suuntaan, joskin Pirkkalan iänikuinen rakennusvimma tuo sepeliä tielle ajoittain (ja yllättäen varoitusmerkkejä ei kauheasti näy). Reitillä on pitkiä, loivia mäkiä, jotka eivät ole liian jyrkkiä kavuta tai toisaalta vauhti ei alamäissä kiihdy jarrutuskynnyksen yli ja näkyvyys on hyvä. Väkeä on kyllä usein liikenteessä ja joskus myös kookkaamman puoleisia minähänmuutenenväistä 50+ sauvaspedejä.

4. Rukkamäentie, Tampere
Sarankulmasta alkava nousu palkitaan erikoisella spotilla. Peltolammin uimarannan paikkeilla luistelija saa lasketella metsän seassa, kuin Bondin James Erittäin salaisen Cortina-kohtauksessa konsanaan. Asfaltissa on kupruja ja halkeamia, eikä näkyvyys mutkien taakse ole paras mahdollinen, muttei ollenkaan liian heikko.

5. Ruskontie, Lempäälä/Tampere
Rauhallinen, lähes suoraan metsän halki Hervannan päättymättömiä kansainvaelluksia ja teekkarikulkueita varten raivattu Ruskontie on mielestäni kertakaikkisen yliarvostettu rullaluisteluspotti. Levennyksillä näkee usein autoja, joiden kuskit vetävät luistimia jalkaansa, tehdäkseen rauhassa kuntolenkin metsämaisemissa. Tämä hämmästyttää sillä asfaltti on varsinkin Merunlahden risteyksen tiimoilla luvattoman röpelöistä ja sellaista se oli muistaakseni jo 2003 Tampereen rulliksessakin. Alue on tietenkin rauhallinen ja näkyvyys on hyvä, mutta varta vasten en tänne tulisi luistelemaan.

6. Hyllilänpolku, Tampere
Tamfeltin ynnä muiden sepänpajojen takapihoilla kulkeva Hyllilänpolku on varmaankin suosikkispottini koko Pirkanmaalla. Lähes kilometrin mittaisen, Kangasalantien ja Sammon valtatien yhdistävän pyörätien tunnelma rauhoittuu äkisti, kun Kaukajärven soutustadionilta ottaa vain muutaman potkun kohti pohjoista. Asfaltti on ties kuinka vanhaa, mutta yllättävän hyvässä kunnossa ja spotti on rauhallinen, bonuksena Jyväskylää kohti kulkevan junaradan alitus ja hieno, oikealle kaartuva alamäki juuri ennen kyseistä alitusta.

7. Teiskontie, Tampere
Alasjärveltä alkava, Teiskontien vierellä kulkeva kevyen liikenteen väylä ei ole ollenkaan suosikkiväyliäni rullilla. Juoksua varten reitillä on hiekkasoiro, jota on kyllä mukava mennä lenkkarit jalassa. TAYSin, eli sairaalan paikkeilla asfaltti alkaa muuttua tasaisemmaksi ja maisemat mukavammiksi. Seuraavassa risteyksessä sitten onkin valinnan paikka. Jatkaako Lapinniemeen oikealle, suoraan keskustaan vai vasemmalle Hakametsään?

8. Kekkosentie, Naistenlahti, Tampere
Kuten monet Tampereen ja lähialueiden luistelijat tietävät, Petsamossa on tehtävä välillä ärsyttävää siksakkia, koska kevyen liikenteen väylä ei kulje koko matkaa Kekkosentien meluaitaa myötäillen. Naistenlahden kohdalle tultaessa tie suoristuu, asfaltti tasoittuu ja huikaisevat järvimaisemat avautuvat. Puhumattakaan pursiseuran edustalla olevista hulppeista pursista (kuulostaa sananmuunnokselta, mutta ei ole sitä, tarkistin). Alueella on aika paljon kuntoilijoita ja Särkänniemituristeja, joten tarkkana pitää taas olla.

9. Paasikiventie, Tampere
Rantatien loppuessa ja Paasikiventien lähetessä Epilää, kevyen liikenteen väylä kulkee lähes kiinni nelikaistaista liikennevirtaa. Koska asfaltti ja näkyvyys ovat hyvä, tämä suorastaan sysää luistelijan ottamaan itsestään vielä kerran kaiken irti. Toisaalta, vaikka vauhti tuntui keskustahidastelun jälkeen huimalta, kahdella pitkällä lenkilläni vedin spotissa kuitenkin vain noin 4 min/km nopeudella, mikä oli lievä pettymys.

10. Nokiantie, Tampere/Nokia
Endomondo näyttää liki 40 metrin tasaista pudotusta 3 km:n matkalla Raholasta Nokian rajalle. Jos spotti on lenkin loppupuolella, kuten minulla, onkin hieno vetää viimeiset kilometrit vielä 2:45:n kilometrivauhdeilla. Toki tarkkana saa sepelin ja poikittaisliikenteen kanssa väsyneenä lasketellessa olla.

Haastettu rautahumppa

Kuten keskisen Pirkanmaan musiikki- ja urheilupiirit varsin hyvin tietävät, olemme Peten kanssa jatkuvasti erinäisissä ongelmissa finanssiasioita koskien. Olemme jo vuosia toimineet takaajina toisillemme ja edelleenkin maksamme vekselivelkoja 80-luvulla hankituista, Bose-merkkisistä laulukamoista. Tämän perusteella haastemiehen vierailu ei siis olisi kauhea yllätys. 

Tällä kertaa Rautahumppa haastettiin kuitenkin paljon myönteisemmissä merkeissä ja hyvällä tuurilla saatamme selvitä tilanteesta ilman kaupunginvoudille suuntautuvaa tulonsiirtoa. Ansiokas liikuntapäiväkirjabloggaaja, Jaanaba esitti haasteessaan muutaman kysymyksen, johon yritän seuraavassa sepustaa mahdollisimman oikeita vastauksia. Toisin sanoen, puhun niin totta kuin pystyn.

1. Kauanko olet harrastanut liikuntaa?

Olen ollut aina kiinnostunut liikunnasta, mutta kouluaikoina olin ajoittain sitäkin porukkaa joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. Ensimmäinen juoksutapahtuma, johon osallistuin taisi olla vuonna 1992 ja juoksupäiväkirjaa aloin pitämään vuonna 2001.
 

2. Mitä ajattelet liikkumattomista ihmisistä?

Olen melkein kateellinen niille geeniloton voittajille ja täydellisen joogavartalon omaaville, jotka vain pelaavat päivästä toiseen pleikkaria ja lounastavat Arnoldsilla ilman liikuntakontribuutioita. Itse saan kyllä liikunnasta sen verran iloa, että harmi niille jotka eivät ole sopivaa liikuntamuotoa itselleen löytäneet.

3. Oletko eläinten ystävä, onko lemmikkieläimiä?

Kissa. Omalaatuinen ja harvinaisen itsepäinen luojan mieliharmi. Laiskanpulskea otus, jolle siunaantunut täydellinen fysiikka korvaa osittain hieman puutteellisen järjenjuoksun. Makoilee päivät ja ihmispalvelija kantaa vielä ruuankin tassun ulottuville.

4. Jos saisit valita vain yhden lajin mitä harrastaa mikä se olisi?

Jaa-a. Vaikea kyssäri. Jos juoksu kulkisi hyvin niin sitten varmaan se, koska se on hyvätehoista puuhaa. Toisaalta purjelautailu voisi myös olla mukavaa, mutta ehkä pidemmän päälle sekin alkaisi kyllästyttää. Lukitaan siis juoksu.
 

5. Oletko Facebookissa, miksi?

Työni liittyy yhteisöpalveluihin ja sain vuonna 2007 kaveripyynnön brittiystävältäni, jolloin vielä luulin että FB on Kansainyhteisön oma kotkotus ja vain yksi frendisivusto muiden joukossa. Aina välillä on mukava lukea uutisvirtaa tai postailla Endomondo-saavutuksia profiiliin.

6. Oletko liikunnallisesta perheestä lähtöisin?

Näin voisi sanoa. Äiti on aktiivinen ulkoilija ja toiminut liikunnanopettajanakin. Isä taas on väkivahva maanviljelijä ja metsästäjä. Myös veli urheili nuorena paljonkin. Lisäksi kotona katsottiin televisiosta kaikki mahdolliset hiihtokilpailut ja olympilaiset.

7. Unelmiesi matkakohde?

Mukavimmat matkani ovat tähän mennessä suuntautuneet Kanadaan, mutta Australia ja Japani kiinnostaisivat tällä hetkellä eniten.

8. Kuinka paljon nukut?

Se vaihtelee paljonkin. Periaatteessa pärjään vuorokaudessa viidellä tunnilla, mutta univelkaa kuron joskus kiinni 11 tunnin levolla. 

9. Lempiruokasi?

Stroganov.

10. Aiotko liikkua niin kauan kuin mahdollista?

Kyllä varmaankin. Tietenkin huolellinen kuntoutus on vammojen sattuessa tärkeää.

11. Kuinka vanha olet?

Tjaa. Nyt tulikin paha. Tekisi mieli vastata tähän Peten ikävuosilla, mutta pitää olla reilu. En kuitenkaan halua paljastaa ikääni, joten paljastan tässä vain syntymävuoteni, joka on 1972.

Sunnuntain pidempi lenkki

Vieläkään rautahumppaajien tie ei ole vienyt kunnollisen punttitreenin pariin. Tai en tietenkään osaa sanoa aivan varmasti herr Petestä, joka saattaa hyvinkin treenata salaa ja olla ornamenttien peittämän vartalonsa mitan edellä meikäläistä jahka syksyn ensimmäinen pumppi koittaa.

Kuluneena sunnuntaina päätin kokeilla rajojani ja varsinkin raajojani rullaluistelun parissa. Tuo ylväs liikuntamuoto, nimenomaan ilman naurettavia suksisauvoja tehtynä, tulisi välittömästi ottaa myös olympialaisten lajiksi, ellei se jo sitä satu olemaan. Olen normaalisti tehnyt 30-50 km:n lenkkejä rennolla tahdilla ja kunnollisten taukojen kera. Sunnuntaina otin tavoitteeksi 60 km, mikä oli aika paljon, koska en koko kesänä ole juuri pitänyt luistelukuntoa yllä, lukuunottamatta 160 km:n viikkorutistusta ennen juhannusta ja viime viikon 30 ja 23 km:n mittaisia lenkkeijä.

Ennen mahtilenkkiä minulla ei ollut tarkkaa suunnitelmaa lenkin suunnasta. Suurin piirtein ajattelin kiertää Pyhäjärven Rajasalmen sillan itäpuolelle jäävän osan ja jotakin extrapujotteluja päälle. Reittivalinnoissa on hyvä muistaa esimerkiksi tuulen suunta. Päivällä navakka tuuli voi olla menomatkalla suht myötäinen, koska tuuli usein tyyntyy illaksi. Toisaalta vastatuuleen paluun voi rakentaa metsäisen suojareitin avulla luovien. Toinen asia on tietenkin asfaltin kunto. Hyvät näkymät tarjoava maalaisreitti saattaa olla heikosti hoidettu ja täynnä kengänmentäviä railoja. Samoin se mikä toimii autolla tai polkupyörällä, ei välttämättä toimi ollenkaan rullilla. Leveästäkään pientareesta ei ole hyötyä, jos autot suhahtelevat toistasataa ohi aivan vierestä.  Ainakin itselläni luistelutekniikka hajoaa autoja ja muita moottoripelejä varoessa.  Myös uudenkarhealla asfaltilla varustettu pyörätie saattaa olla täynnä vaaroja, jos ruuhka on liian kova. Lemmikkieläimiin piilee nyrkkisääntö, pienemmän otuksen kanssa tarkempana.  Mikään ei liene kiusallisempaa kuin yli-innokas kiinanpalatsikoira, joka yllättää hölmistyneen sekä tilanteeseen hieman liian löysän flexin kanssa varustautuneen taluttajansa ja säntää 30 km/h alamäkeä kiitävän rullailijan jalkoihin kuin päivän ensimmäisen ruokakupin kimppuun.

Sunnuntain lenkki meni todella kivuttomasti. Alussa sain apua myötätuulesta ja tapasin reitillä myös työkaveri, joka paljastuikin huippukuntoiseksi kilpapyöräilijäksi. Tampereen keskustan tuntumassa keskivauhti tietenkin hidastui liikennevalojen ym. liikenteen vuoksi, mutta olen varsin tyytyväinen että vielä 50 km:n tienoilla sain kellotettua kaksi reilusti alle 3 min kilometriä. Endomondo näytti lopussa kulutuksesi 2600 kcal. Eväänä käytin 1,6 litraa Fantaa, 2 dl kahvia ja kaksi jäätelöä. Keli oli myös todella hyvä. Melkein selkeä ja iltaa kohti tuulikin heikkeni. Seuraavana kuitenkin välipäivä, jalat ovat sen verran puuduksissa ja ajattelukin takkuaa. 61 kilometriä oli kuitenkin voitettu kanta.

Tuulella käyvä mies

Näinä aikoina on ylläpidettävä Rautahumppaa kirjoittelemalla kaikenkarvaisia joutavuuksia, kun varsinainen raudan kanssa jumppaaminen on vielä tauolla.

Muutama sananen vaihtoehtoisista liikuntamuodoista. Vietin viime viikolla pari päivää Yyterin rannoilla purjelautaillen. Otin alkeiskurssin pari vuotta aiemmin ja nyt taisi olla neljäs kerta laudalla. Vaikka Suomi on järvistään kuuluisa, olen sattunut varttumaan hyvin kuivalla seudulla, jossa soutuvenekin on silkkaa eksotiikkaa. Siltikin tuulen avulla liikkuminen ja vieläpä purjelautailuun liittyvä fyysisyys kiehtovat kovin. Yyterissä oli viime viikolla surfviikko ja rannoilla sekä vesillä pyörikin monenlaista aktiivisurffaria ja leijanlennättäjää.  Suomen surfpiirit ovat varsin vireät ja tämmöisestä aloittelijasta olikin hauska kuunnella provetäjien slangia surfkeskuksen penkeillä. Kaikki tuntuivat tuntevan toisensa, välinehienoudet sekä tuulien ja aaltojen nyanssit. Samoin slöörit, jiipit ja spotit eroittuivat kiihkeästä sanailusta.

Itse purjehtiminen sujui itseltäni ihan aloittelijameiningillä. Voimavaroja kului suhteettoman paljon lähes paikollaan kelluvalla laudalla tasapainoiluun ja lähes jokainen käännös jouduttiin tekemään purjeen vedestänostamisrituaalin saattelemana. Jaksoin kuitenkin olla vedessä kerrallaan jopa 3 tuntia, jona aikana maistelin merivettä varmaankin 25 kertaa. Vesitiiviissä pussissa Endomondoa päivittänyt GPS-laitteeni arveli kilokaloreita kuluneen tuona aikana peräti huikeat 54. Kun yritin lopen uupuneena nostaa mastoa kahden ja puolen tunnin kohdalla, olisin itse verrannut koko setin aiheuttamaa rasitusta 25 km:n maastojuoksuun. Tällöin kaloreita olisi kulunut ehkä noin 1500. Mutta ensi kerralla pysytäänkin jo paremmin laudalla.

Lisätietoja purjelauta- ja kitemeiningeistä:
http://www.purjelautaliitto.fi/