Iltojen pimetessä juoksukengät suorastaan vaativat baanalle pääsyä. Crosstreinerin leppoisaan rytmiin tottuneelle kenkien omistajalle moinen rääkki saattaa kuitenkin olla perin vastentahtoinen. Pitkästä aikaa onnistuin hölkkäämään 8 kilometrisen juoksulenkin ja toivon että homma saa pian jatkoa.
Pääsin Peten kanssa jälleen salikeikalle, tällä kertaa Pirkanmaan maisemiin. Kuntoilufoorumina toimi perinteikäs sali joka oli somistettu enimmäkseen Davidin valkoisilla laitteilla. Pete rynnisti innoissaan kohti rintalihasvälineistöä, kun taas itselleni päivän ohjelma oli jokseenkin auki. Päätin yrittää jonkinlaista rinta-hauis-yhdistelmää. Lisäboostia treenihetkeen antoi postista tullut Jaco-merkkisten treenivaatteiden paketti, jotka istuivat ylle erittäin parahultaisesti.
Kehitystä on parin vuoden aikana tapahtunut muuallakin kuin Peten käsivarsissa (ks. kuva). 3 x 10 penkkipunnerrus 60 kilolla ja sama määrä leukoja alkavat olla arkitreenipäivää. Tuo Peten harrastama vinopenkkipunnerrus ei sen sijaan ole lempiliikkeitäni. Ehkä salia on luvassa taas jo huomenna.
Itse poseeraan leuanvetokuvassa poikkeuksellisesti ilman pesussa ollutta treenipipoa. Onneksi hiukset eivät vielä näytä aivan harmailta. Vaikka charmiahan muutama ohimon hopeahaituva toisi.
Pete innostui lopuksi pump-henkisiin toistoihin ja ryki hauiskääntöjä aikansa putoavalla sarjalla. Tunnissa treeni oli valmis ja saatoimme maistella proteiinipitoisia juomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti