Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

perjantai 15. marraskuuta 2013

Annos eliittisalia

Viime aikojen aerobinen setti on siis keleistäkin johtuen tapahtunut pääosin krossarilla ja muutamilla satunnaisilla juoksukeikoilla. Taannoin olimme jälleen Peten kanssa duona liikenteessä, sillä onnistuimme puijaamaan ilmaiskortin vallan herraskaiseen kuntoilupyhättöön. Vaatimattomina rahvaan edustajina livahdimme urbaanien hipstereiden joukkoon, jossa varsinkin Pete uiskenteli kuin kala vedessä.

Peten huitoessa innoissaan jalkapäivää, tein leukoja ja pikästä aikaa myös mm. ylätaljahiihtoa. Aerobisiin lämmittelylaitteisiin en taaskaan saanut foxherraa suostuteltua. Pete on kaiken lisäksi vakuuttunut siitä että pieninkin salin ulkopuolinen ponnistus syö lihasmassaa merkittävästi. Toisaalta itse olen viimeviikot tehnyt 5-6 tuntia krossaria/viikko, eikä se taas juurikaan ole syönyt lihasta, eikä harmillista kyllä myöskään painoa.

Saa nähdä miten talvi etenee. Mielellään sitä jo jääkiitoakin harrastaisi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti