Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

maanantai 28. lokakuuta 2013

Elliptistä pyörintää


Lääh, puuh! Kirjoittelen oheista postausta täältä crossarista käsin. Alhainen syke pitää käden ja toisinaan ajattelunkin suhteellisen vakaina. Tämä umpihankihiihtoa muistuttava sisäliikunta on tullut tutuksi Välimerten seikkailuni jälkeen, sillä viimeisten kymmenen vuorokauden aikana olen vieraillut salilla kahdeksan kertaa ja poikkeuksetta olen vaappunut krossarilla ainakin 40 minuuttia jokaisen punttitreenin päätteeksi. Hyvää, juoksua keveämpää ja pitkäkestoista aerobista, tycker jag.




Viime viikolla vierailin pääkaupunkiseudulla ja vietin yltäkylläisen treenituokion Rautahumppapartnerini, Peten kanssa. Tovi olikin ehtinyt vierähtää edellisestä duovoimailustamme tuon selkosten shamaanin kanssa. Kaikesta näki, että pääkaupunkiseutulaistunut mies oli kovassa tikissä. Raskaatkin metallit nousivat vaivattomasti ja jokaisessa suorituksessa oli kurinalainen ote. Krossarille asti en toki Peteä saanut houkuteltua, vaan alku- ja loppulämmöt foxmestari suoritti painopakkalaitteiden tuntumassa.

Itse olen salirutiineissa viihtynyt lähinnä hauis-, olkapää- ja ojentajaliikkeiden parissa. Johannalta opitut neljän perättäisen liikkeen suoritteet ovat olleet edelleen ohjelman tärkeänä runkona. Esim.
hauispäivänä ne ovat leuat, hauiskäännöt sivuilta käsipainoilla, scott-penkissä mutkatangolla
ja lopuksi vielä käännöt alataljalla kapealla otteella. Mukavastihan se lihaksistossa setin jälkeen polttelee, vaikkei tuota ihan pumpiksi voi sanoa. Leuat ovat alkaneet sujua oikein mukavasti, 3 x 10 toistoa neutraalilla, kämmenet vastakkain olevalla gripillä. Sama vasaraote tuntuu olevan miellyttävin myös hauiskäännöissä.

Olen välttänyt syysflunssat toistaiseksi. Ehkä pieni painonpudotuskin voisi onnistua vielä ennen joulubulkkausta

lauantai 19. lokakuuta 2013

Low-Carb Diet with the Mediterranean Style

I spent two last weeks on a work related trip to Dublin and Marseille. I was kind of worried how to eat reasonably and how to organize some physical exercises during a rather busy schedule.  Another worry of mine was the seasonal transformation from summer sports to the autumn ones. I was dreaming about to carry on my skating season with some nice, warm inline skate moments in Southern France. In Dublin, I had very good leisure center at my disposal. Besides the well-organized gym, there was a 21-metre pool with 29 degrees water. Even though I consider myself a below average swimmer, I managed to swim 1 k.

Despite the hard elliptical training, weekly consumption of the exercise calories is about one half of the typical summer week’s 5000 kcals. However, there is no weightlifting calculated because I don’t trust the Endomondo’s evaluation of consumption without heart rate belt.

I felt quite flattered when I was told that I look fit and younger of my age. I started to think that my endless hours on skates and in the gym are finally paying off. I found a good rhythm for eating and that's probably most important factor in whole process.



What comes to the food, the French people are really taking eating and cooking seriously.
I knew in advance that it might be hard to find low-carb food from the French cuisine. Fortunately, I got supportive company from my fellow Nordics for morning running sessions. That’s how I almost got rid of all the extra calories I ate.



Today, despite the travel tiredness I ended to the gym 
and actually spent 2.5 hours in the facility. 1 hour of elliptical training, kettlebell movements, forward & side lateral raises, dumbbell military press and pull-ups with neutral grip was on the menu. I was very happy that I was able to do some series of pull-ups with a very wide grip.

There is no reason to yearn for the past summer. Winter can come.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Hand man

Hutikkapiireissä hand man -nimityksellä kutsutaan tilanteeseen hieman liian vaatimattomin taidoin ja erityisesti soittokunnoin ilmestyvää tuurarisoittajaa. Vaikka nimitystä lienee käytetty tässä merkityksessä allekirjoittaneeseenkin, tänään tuon esiin mainioita käsitreenejä, joihin salipunneerusten lomassa olen ajautunut.

Vierailin taannoin saliympyröissä itsensä Lisäpaino-Timpan seurassa. Tuon pikaisen treenihetken lomassa Timpa innostui esittelemään käsivoimiaan ja staattisia kykyjään, jotka toki tiesin entuudestaan varsin vaikuttaviksi (ks. kuva). Timpa ei muuten ole hand mania nähnytkään.

Luistelukausien välissä, olen siis vieraillut salilla varsin runsaasti, noin 4-5 kertaa viikossa. Aikaa yhteen reissuun kuluu noin 1 h 45 min, sillä teen poikkeuksetta 40-60 minuutin krossaritreenin session loppuun. Viime aikoina olen siis kierrättänyt erilaisia käsiliikkeitä. Aluksi hikeä pintaan kahvakuulaheilautuksilla (n. 60 kpl/käsi), sitten vietän joko hauis, ojentaja tai olkapääpäivän.

Hauispäivän, kuten tänään, aloitan lämmittelyn jälkeen leuanvedolla, esim. 7 toistoa/ 4 sarjaa. Suosikkiotteeni on kapea välimuoto myötä- ja vastaotteesta, kämmenet vastakkain. Sitten normaaleja hauskääntöjä käsipainoilla, lopuksi vielä vasta- ja hammer-otteella scott-penkissä. Päälle 45 min krossaria. Taas on hyvä fiilis tehdystä treenistä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

What a year! - Rullaluistelukausi 2013

Muistan takavuosilta, kun maineikkaan teknologiayhtiön johto hihkui hurmostilassa lähes yhtä spiritualistisille osakkeenomistajille "What a year, what a year!", tai jotain sen tapaista. Kovaa kyytiä on sama firma saanut tänäkin vuonna, mutta pörssiväki hihkuu ko. mantraa varmaankin astetta pienemmällä innolla.


Itse tein mielestäni loistokesän rullaluistelun jalon lajin suorittajana. Nyt voidaankin käydä pieni retrospektio tuohon säidenkin puolelta pitkäksi vehähtäneeseen kauteen. Kilometrejä tuli siis koottua kuvan mukaiset 1273 tai ehkä hieman enemmän, sillä Endomondo lienee pettänyt 2-3 kertaa vauhdin huumassa. Rullaluistimilla tuli seisottua yhteensä 89 tuntia. Jäällä taas luistelin alkuvuonna 330 kilometriä kaikkiaan 24 tunnissa. Rullilla keskinopeus oli siis 14,3 km/h, jäällä 13,3 km/h. Jäällä taisi olla parilla kerralla sauvatkin mukana, mutta rullilla niitä en ole käyttänyt.

Kuten kuvasta näkyy, aiempien vuosien saavutukset ovat olleet ainakin luistelun osalta vaatimattomampia, määrien jäädessä 450 ja 550 kilometriin. Toisin vihreänväristä palkkia, eli juoksua olin kerännyt aiempina vuosina hieman tämän vuotista enemmän, tosin kuluvaa vuotta on vielä jäljellä.

Kuukausigraafi luistelumääristä on kesäkuusta alkaen laskeva kuin lehmän häntä. Ilmat olivat suosiolliset, jopa erittäin suosiolliset koko kesän, mutta varsinkin heinäkuun kaksi ulkomaanmatkaa ja elokuun kiusallinen flunssa verottivat luistelupäiviä hiukan. Ostin uudet K2-luistimet heinäkuun lopussa. Yhdessä kehittyneen luistelutekniikan (ja ehkä parantuneen kunnonkin) kanssa tämä nosti elo-syyskuun keskinopeuden 15.6 km/h lukemiin ja syyskuun kaikkiaan 135 kilometriä luistelin 8 tunnissa, eli noin 17 km/h keskinopeudella.

Kauden aikana rullaluistelin 46 päivänä. Mukana oli kolme yli 60 kilometrin lenkkiä, joista nopein oli viimeisin syyskuun puolessa välissä, eli 60,5 km ajassa 3.46. Reitin aikana luistelin uuden maratonennätyksen joka on nyt 2.26, samoin kellotin viidelläkympillä ajan 2.56. Kahdesti kykenin luistelemaan 10 kilometriä reiluun 26 minuuttiin ja samalla Saarenmaantien lievästi alamäkeen viettävällä reitillä luistelin samoin kahdesti 5 kilometriä alle 12 minuutin. Erityisen tyytyväinen olen siitä että pitkienkin lenkkien keskinopeus on kauden aikana noussut lähemmäs 20 kilometrin tuntinopeuksia. Double Push -tekniikassa on vielä aika lailla hiomista, mutta eteenpäin on menty. Kovasti jo odotan jääkauden alkamista.