Melkein kuukausi on kulunut viimeisimmästä kunnon salitreenistä. Muut liikuntamuodot, kuten rullaluistelu ovat saaneet tällä välin jalansijaa raudan nostolta. Lisäksi salihommiin lätkäistiin pakollinen breikki, kun rasituksesta kärsineelle keholleni oli annettava muutama lepohetki palautukseen. Tämän ajan käytin ruokavalion tarkistamiseen ja paino tipahti normaalista treenipainosta 4-5 kiloa. Tästä on nyt pidettävä kaikin keinoin kiinni, vaikka kaikki tietävätkin, että minkä tahansa treenin aloittaminen nostaa usein tällaisen peruspertin painoa, koska ruokahalu alkaa liikunnan myötä kasvaa, eikä varsinaista ylipainoa ole. Olen korvannut päivällisen rahkalla ja kokeilin myös aamuisen ruisleivän tilalla mannapuuroa ja vaaleaa leipää. Vaikutus on ollut yllättävä. Toki treenimäärän lisääminen ja varsinkin juoksulenkkien aloittaminen edellyttää vahvemmat eväät. Ensimmäinen superpäivä odottaa varmaankin jossain kahden kuukauden päässä.
|
Huomaa kuihtunut ja kromipainon
ahdingossa riutuva hauis |
Tänään kävin jo hiukan salilla painoja hivelemässä. Pirkkalan serafi, hitaan valssin erikoismies Pete ei tänään ollut mukana, vaikka onkin päässyt heinäkuun aikana tekemään treenejä enemmän kuin minä. Tein alkuun ja loppuun parikymmenminuuttiset mattokävelyt ja kokeilin siinä välissä lähinnä olkapäävipuja, rintaliikkeitä ja kuvan hauiskääntöä scott-penkissä. En voi vielä kehua treenifiilistä vaikka haluaisinkin. Koko ajan vähän varoin ja tein pienillä painolla. Hiki ei noussut, olisiko johtunut siitä etten juossut matolla, ja tämä varmaan vaikutti yleistunnelmaan.
Sitten hieman ennakkotietoa Rautahumpan lähitulevaisuudesta. Heinäkuun lopussa on nimittäin aika lätkäistä väliaikakuvamateriaalia treenin vaikutuksista. Eräänlainen before-after-setti siis. Minulla on rantakuva viime kesältä ja nyt samalle päivämäärälle on tulossa fotoaineistoa 12 kk:n aikana tapahtuneesta muutoksesta. Tämän vuoksi yritän siis epätoivoisesti saada lihaksia erottumaan vaikka paino ei olekaan enää varsinainen ongelma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti