Vuoden 2014 päätös Rautahumpan tapaan

Tuskin olin ehtinyt toipua Varalan tasotestistä, kun polkuni pitkästä aikaa risteytyi Rautahumppakumppanini Pete-Petterin kanssa. Armoitettu salien ja parkettien prinssi oli jo tovin viettänyt laatuaikaa pääkaupunkiseudulla, jonka moninaiset liikuntamahdollisuukset olivat miestä usealla tavalla houkuttaneet. Jonkinlainen taikuus oli Peteä myös siunannut, sillä vihdoin oli tämä yltiöpäisillä paunamäärille treenaava orhi löytänyt katu-uskottavan personal trainerin maltillisia painoja ja soveliaita liikeratoja viereensä inspiroimaan. Lähdin mukaan paikalliselle Evo Fitness -salille, jonka kertakäyntiin oikeuttava sisäänpääsykoodi paljastui 15 euron arvoisella tekstiviestillä. Sali oli kuitenkin oikein viihtyisä, joten muhkea euromäärä ei tuona hetkenä murehdittanut. Otin taas muutamia juoksuvetoja ja sivusilmällä tarkkailin Peten uusia, eksoottisia liikkeitä, joista ohessa kuvatodiste.

Vuoden 2013 lopulla sain Endomondon mukaan hieman toistasataa jääluistelukilometriä. Tähän vaikutti kauden aloitus jo marraskuun lopulla. Tänä vuonna kauteni alkoi kuitenkin vasta 18. joulukuuta Turun Kupittaalla, jonne paikallinen virkakoneisto tai kenties massiivinen kansanliike on onnistunut loihtimaan tekojääradan jo vuosia sitten. Toista on Tampereella, jossa vasta nyt ollaan hellittämässä verotulolompuukin nyörejä Pyynikin tekojään rakentamiseksi. Joka siis tapahtuu ehkä jo ensikaudella. Onneksi kuitenkin edes silloin. Muutaman kupittaavedon jatkoksi suoritin luisteluhetken myös Tampereen Sorsapuiston kentällä, jossa tarjolla vasta seitinohut jääpohja.

 

Vuoden viimeisellä viikolla onnistuin puijaamaan tuon sankariurheilijan perikuvan, itsensä Lisäpaino-Timpan vast'ikään avatulle Kangasalan Saarikylien radalle. Rata oli hieman edellisvuotta lyhyempi, noin 2,4 km, mutta hiljalleen kiihtyvästä lumisateesta huolimatta erittäin hyvässä kunnossa. Rata oli aurattu edellisvuosien tapaan leveäksi (5-6 metriseksi), eikä ohuen lumikerroksen kätköissä onneksi tuntunut olevan lainkaan railoja tai ilmataskuja. Timpa arveli vuosien mittaisen luistelutaon heikentäneen merkittävästi jääetenemistaitojaan, mutta nopeastipa jäntevä triatlonistivartalo otti lajin hienoudet hallintaansa ja aloimme nakuttaa 2;44 - 2:58 -akselin kilometriaikoja. 

Erityisen ihmeissäni olin Timpan hienostuneesta mutkatekniikasta, jossa vauhti ei sirklauksen puutteesta huolimatta lainkaan heikentynyt, kuten minulla sirklaajalla noin 17 km/h:n tuntumaan (ks. kuva alla). Jouduinkin jokaisen kurvin jälkeen tekemään kovan päivätyön saadakseni Timpan karkumatkan kiinni. Kiinnitin myös huomiota pitkään liukuun, jonka kantapäästä aukeava side mahdollistaa. Ehkä Saarikylien retkiluistinvuokraamo kutsuu lähiviikkoina minuakin. 

Juoksutesti ja laktaatit

Rautahumpan julkaisutoiminta on viime viikot ollut edesvastuuttoman niukkaa. Vuoden loppuosa saa kuitenkin erityistä lisäväriä käsilläolevan mahtiraportin muodossa. Työyhteisön päättäjät ja kylänvanhimmat olivat näet kaukaaviisaina varanneet halukkaille mahdollisuuden testata kuntoaan varalalaisella tasometodilla. Testipyhättönä sai toimia Tampereen messu- ja urheilukeskus, eli tuttavallisemmin Pirkkahalli. Paikalle saapui kymmenkunta työpaikkamme uhkarohkeinta menijää ja Varalan urheiluopiston asiantuntijat jo meitä hallissa odottivatkin.

Testi-idea oli siis seuraavanlainen: Osallistujat saavat numeroidun sykevyö & -mittariyhdistelmän, joka nauhoittaa sykevaihtelut koko testiajalta. Itse huolehdittava sykelukeman tarkkailusta ja väliaikapainikkeen parahultaisesta käytöstä. Ennen matkaanlähtemistä kaikilta otettiin sormenpäästä tippa verta, jotta mittaajat saivat referenassiarvon testattavan laktaatti-, eli maitohappotasosta levossa. Tämän jälkeen pohdittiin tovi mahdollista tiedossa olevaa tai arvioitua maksimisykettä, jonka perusteella annettiin ensimmäisen testivaiheen tavoitesyke. Omaksi maksimikseni muistelin Vierumäellä todetun 195 l/min. Täten sain ohjeen pitää sykkeen 130 lyönnin minuuttitasolla seuraavan 3 Pirkkahallin ratakierroksen, eli 900 metrin ajan. Koin tämän haastavaksi, sillä kävellessä jo 120 l/min on vaikea saavuttaa.Muutaman juoksuaskeleen jälkeen syke taas helpohkosti pompsahtaa 140 iskun tasolle.

Kolme kierrosta tuntui ajanhukalta, mutta lopulta pääsin laktaattinäytteenantoon ja painoin kellon väliajalle. Seuraavan vedon tavoitetaso oli 140 l/min. Tulkintani tästä oli kuitenkin alle 150 lyöntiä minuutissa. 900 metrin ja verinäytteen jälkeen jatkoin alle 160 lyönnin tavoitteessa, nyt jo kevyesti hölkäten. Kaksi seuraavaakin vetoa sain mennä maltillista vauhtia, mutta 188 lyönnin tavoitteessa päätin jo hölkätä reippaasti. Menon lisämausteena kahdeksan verinäytteen runtelema oikean käden keskisormi tuntui neulatyynyltä.Kuudes 900 metrin juoksuveto sujui 184 l/min keskisykkeellä aikaan 4:35. Arvelin voimia riittävän vielä maksimivetoon, kun vielä oltiin kymmenen pinnan päässä huippulukemista.

Runttasin viimeiselle 900 metriselle viimeiset voimanrippeet Cooper-mies Jannen kannustaessa raivokkaasti ja sain sykkeen vielä nousemaan 198 lyöntiin. Siinä se sitten pysytteli viimeiset 700 metriä. 900 metrinen sujui aikaan 3:25. Maalissa jaksoin vaivoin pysytellä seisaallani viimeisen laktaattitestin aikana. Testitulokset olivat mairittelevat (ks. kuva). Olen ylpeä, että jaksoin maksimisykkeellä hyvän matkaa. Toisaalta 147-177 lyönnin peruskuntotaso on kovin korkea ennenkuin laktaatit anaerobisen metaboliani käynnistyessä kohoavat.Tarkoittaako tämä siis sitä, ettei kuntoni kasva löysien (130 l/min) krossarivetojen myötä lainkaan?