Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Juustokakkua Lontoossa - ja hieman lenkkeilyä

Ikimuistoinen Krakovan massamatka, jonka suoritin Peten kanssa, ei ollut vielä tyystin deletoitunut lähimuistista, kun jo jouduin yhdistetylle työ-/lomamatkalle Lontooseen. Kyseinen kohde on itselleni tutuin, mitä Euroopan metropoleihin tulee, sikäli monituiset kerrat olen Englannin stadissa viettänyt. Kerrankin matkalaukkuni jäi odottelemaan seuraavaa lentoa Helsinkiin ja juoksin paljasjaloin Hyde Parkkia ympäriinsä.

Nyt majoitus oli lähempänä Regent's Parkia ja kävikin parilla aamujuoksulla puiston poluilla. Lontoo on jo viikkoja kylpenyt helteessä ja tämä tuntui kuntoilijassa jo aamutuimaan. Vauhti oli kuitenkin olosuhteisiin nähden ookoo, 6:50 /km. Tiedä sitten mitä lenkit tällä kertaa auttoivat painonhallintaan, sillä tällä reissulla tuli koettua niin intialainen, belgialainen, englantilainen kuin italialainenkin keittiö. Vatsanympärys saattoi kehittyä myös neljän erilaisen juustokakkukokemuksen myötä. Mitä maistuvimpia kakkuja saa einesmuodossa Lontoon lähikaupoista hintaan £ 3.99.

Suomessa kuntourheilijaa odottaa ankara askeesi. Mitä ikinä se sitten tarkoittaakin? Ilmojen salliessa ainakin neljätuntisia rullailulenkkejä. Huh!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti