Polvet koukkuun ja pää alas

Joitakin päiviä sitten innostuin tosissani kehittämään tietämystäni matkarullaluistelun tekniikasta. Tavoitteeni on siis jonain päivänä alittaa maratonilla tuo maaginen kahden tunnin raja, jolla täten erottuisin juoksijaporukoista. Kymmenisen vuotta sitten sveitsiläinen Roger Schneider kellotti huikeat 58 min rullaluistelumaratonilla. Keskinopeus huitelee tällöin yli 43 kilometrin tuntivauhdeissa.

Katsoin muutamia matolla kuvattuja opasvideoita Youtubesta ja huomasin, että vääränä tekniikkana esiteltiin samanlaista homo erectus - pystykulkijan tyyliä jolla itse taivallan. Parempi ja tehokkaampi tyyli tulisi, jos polvikulmaa vähänkin lisäisi ja laskisi ylävartaloa aerodynamiikan nimissä horisontaaliin. Kokeilulenkillä tein työtä käskettyä ja melkoinen oli ihmetys, kun normivauhtini 17 km/h nousi kevyesti 23 kilometriin tunnissa. Toki asennon säilyttäminen alkoi nopeasti painaa reisissä, ristiselässä ja lopulta myös pohkeissa. Yritin kuitenkin uutta ennätystäni 10 km:n matkalla ja sain mentyä 8-19 kilometrivälin aikaan 27:34. Hieman harmittaa, etten yrittänyt parantaa myös tunnin luisteluenkkaa, sillä 20 km olisi ollut aivan ulottuvilla. Ehkä ensi kerralla.

Maraton 2:27:59

Mahtaakohan postauksen otsikko olla riittävän harhaanjohtava ja juonen paljastuessa tarjota molemmille Rhumpan lukijoille blaaaaah-tyyppisen, hanavedeltä soundaavan elämyksen. On nimittäin tunnustettava, etten suinkaan painellut maratonia kyseiseen aikaan juoksupelillä, vaan rullaluistimilla.

Pidän silti kahden ja puolen tunnin alitusta
kelpo saavutuksena, varsinkin kun ensimmäinen luistelutunti kuluu aina itseltäni maisemia katsellen ja ihmetellen. Toinen tunti sen sijaan vei minut 19,1 km:n päähän ekan tunnin loppusijainnista joten ennätykset sen kun paukkuivat.

Työ-, hurvittelu- ja jälleen työmatkat ketjutettuani jouduin pitämään pienen liikuntatauon, ja mikä pahinta tämä aika kului lähinnä bussin, lentokoneen ja henkilöauton penkeillä istuen ja makeisia nauttien. Aineenvaihduntani halvaantuessa ja turvotuksen iskiessä koin sentään tunnelmia lähialueilta rannikkoseutuja, Karjalan kannasta ja aina Lapin selkosia myöden.

Pohjoisessa minulle järjestyi aikaa mahdollisuus urheiluun. Koska rullaluistimeni olivat unohtuneet toiseen matkakassiin, päätin kokeilla pikku tauon jälkeen juoksulenkkiä. Jouduin kuitenkin ostamaan edulliset markettikengät, sillä myös Brooksini olivat kadonneet retkeilyn tiimellyksessä.

Hieman arvelutti pukea 59 euron Adidas Duramot jalkoihin, mutta vauhdin vaivattomasti vain kasvaessa kokemus oli sangen miellyyttävä. En edes muista koska viimeksi olisin juosten edennyt joka ainoan juoksukilometrin alle 7:n ja satunnaisesti jopa alle 6 minuutin kilometrivauhtia.