Kaikkea se ikä teettää

Kun kolme vuotta sitten aloitimme arvoisan gospodin Peten kanssa Rautahumppa-blogin isännöinnin, oli tarkoituksenamme palastella foorumille lähinnä kuntosalin viitekehyksessä tapahtuvaa punnertamista ja siihen mahdollisesti liittyvää lihaksiston kehitystä. Vasta myöhemmin RH-menuuseen on lisätty aerobinen harjoitus, joista juoksu ja rullaluistelu enemmänkin kuntosalitreenin vaihtoehtoisen sekä palauttavan treenin muodossa.

En olisi kuuna päivänä voinut aavistaa, että 2015 AD blogipostauksen aiheena olisi kärjistään käyristettyjen lasikuitukapuloiden avulla lumeen tampatulla reitillä suoritettavaa liikuntamuotoa kuvaileva kerronta.

Olen oikeastaan aina tuntenut syvää vastenmielisyyttä hiihtoa kohtaan. Ehkä en niin paljon kuin mitä inhoan reipasta kävelyä (jota vierastan jopa toisten tekemänä), mutta kuitenkin. Lapsena kotiseutuni ehdoton talviriento oli 4H, Mll, Pvy, Ev-lut. yms. yhteisöjen puitteissa järjestetyt hiihtokilpailut. E.Mäntyrannan, S.Rantasen, J. Miedon ja H.Takalon veretseisauttavista kisarynnistyksestä perinpohjaisesti liikuttuneet läheiseni varustivat hiihtomononi tarpeettoman tasokkailla ja arvokkailla Karhu Racer Kevlar -malliston hiihtimillä. Sukuvian tai jonkin muun epämääräisen asiantilan vuoksi en kuitenkaan milloinkaan oivaltanut vuorotahtihiihdon ideaa ja kirjaimellisesti potkaisin suksillani poikkeuksetta tyhjää etenemisvoiman tullessa pelkästään porkkien ja käsien heiveröisestä yhteisvaikutuksesta. Kaikeksi onneksi syrjäkulman hiihtokilpailusarjoissa oli maksimissaan nuo kolme osanottajaa, joten palkintolusikoita ehti kertyä laatikostoihini merkittävä määrä.

Maaliskuinen Ylläs vuonna 2015 tarjosi kuitenkin aivan erilaista menoa. Monoihini oli edelleen kytketty tuo tarunhohtoinen Karhun Racer Kevlar, joskin toinen pari kuin se lapsuuden vastaava, joista muistaakseni nikkaroin varsin näppärän jousipyssyn. Hiihtoladut oli nyt myös levennetty luisteluhiihtoon soveltuviksi. Vaikkei luisteluhiihdolla ole vuorotahtietenemisen kanssa juurikaan mitään yhteyttä, rullaluistelu- ja luistelutreeni antoivat hyvän perustaustan myös luisteluhiihdolle. Jokerina kuviossa piilee kuitenkin tarpeeksi jäinen latu, joka Ylläksellä oli tarjolla noin viideltä iltapäivällä auringonlaskun tuntumassa.

Jäinen latu mahdollistaa suhteellisen pystyn etenemisasennon ja vauhdikkaan, jääluistelua muistuttavan menon. Toisin on laita perinteisellä suojapöperökelillä, jossa jokainen potku vaatii saavutettuun vauhtiin nähden tolkuttoman effortin.

Ylläksellä tuli hiihdettyä viidessä päivässä 111 km, joista lähtöpäivänä 46,5 km (ks. kuva pisimmästä stintistä). Lisäksi olin suksilla aurinkoisessa laskettelurinteessä yhteensä 8 tuntia.