Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

lauantai 28. maaliskuuta 2015

Näsijärven retkiluistelurata pitää pintansa

Ikääntyvän maaliskuun hiljalleen nöyrtyessä karmit kaulassa ovista sisään rynnistävälle ja nuoruuden kerskapäisyyttään brassailevalle huhtikuulle, lienee ajankohtaista summata Rautahumpan talvikauden 2014 - 2015 jääliikunta-aktiviteetteja kuntoilublogin digitaalisiin kansiin tulevaisuuden liikunnallisille elämänmuodoille tallennettaviksi. Blogihan ei varsinaisesti ole vielä tarjonnut tekijöilleen elinkeinoa tai merkittävää tulonlähdettä ja onkin parisen vuotta palvelut laatijoitaan lähinnä päiväkirjamaisena kirjoitusharjoitusalustana. 

Kateuden ja epätoivon kyllästäminä olemmekin Señor Peten kanssa äimistelleet 15-vuotiaiden muotibloggaajien monituhatpäisiä viikkokatselukertoja. Aito hämmennys kuitenkin kohtasi rautahumppaajia tammikuun loppupäivinä Hit Travelin ja Saarikylien Facebook-ratasivujen uudelleenjakaessa  RH:n luisteluratatestin (ks.
http://rautahumppa.blogspot.fi/2015/01/rautahumppa-testaa-matka-ja.html). Artikkeli etenikin maamme ATK-magneettikelajärjestelmissä viruksen tavoin saavuttaen 1100 yksilöityä lukukertaa muutaman vuorokauden sisällä. Torilla siis tavataan.



Eteläsuomalainen jääkausi oli vuodenvaihteen tienoilla jälleen kerran varsin rikkonainen. Rautahumppa pääsi jäälle vasta joulukuun 18. päivä, jolloin luistelu mahdollistui Turun Kupittaan 500 metrisellä tekojäällä, niin kutsutulla Luistelumadolla. Kolme seuraavaa joulukuista luistelukertaa sujui turkulaismaisemissa, jonne soluttaiduin loppuvokaalin puhutun sanan lopusta vähentäen ja kaksoiskirvestä kuvailevalla symboleilla varustetut fanivaatekappaleet kaappiin jättäen.

 

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä pääsimme vihdoin pidemmän reitin makuun vierailessamme Saarikylien varsin hyväkuntoisella luisteluradalla tuon mainitun testin merkeissä. Plusasteet ja pöperökelit kuitenkin vainosivat pirkanmaalaisia jääratoja tammikuun alkupuolella ja vasta kuun puolessa välissä muun muassa Sorsapuiston rata osoitti elpymisen merkkejä, tosin vain väliaikaisesti. Ensimmäinen Näsijärven valloitusyritys tyrehtyi puolittaisen vesihiihdon merkeissä tammikuun kolmannella viikolla. Vasta kuun 24. päivä tarjosi testimahdollisuuden Näsijärvellä, jolloin sää valitettavasti oli nollan pinnassa ja rata huononi yleisöryntäyksen edetessä nopeaan tahtiin.

Helmikuun puolelle tultaessa Sorsapuiston kenttä oli saatu mainioon kuntoon ja Rautahumpan tunnin luisteluennätys näki päivänvalon (21,18 km) 5.2. Iloa kesti osapuilleen helmikuun puoleenväliin, jolloin vesikelit valtasivat Tampereen uudelleen ja tuntumaa piti ottaa Pyynikin ilmeisesti säitä hieman paremmin kestävältä kentältä ja uudelleen Saarikylien radalta, jossa jää oli vuodenvaihdetta selvästi heikommassa tikissä. Helmi-maaliskuun vaihde meni testiluistelijalla sitkeän flunssan kourissa. Viikon potemisen jälkeen Näsinselän houkutus kävi kuitenkin liian suureksi ja 17 km:n rauhallinenkin luistelu johti toiseen flussaviikkoon. Maisemat vaihtuivat toviksi Lapin aurinkoisille hangille, joten seuraava luistelu otti paikkansa vasta kuun puolessa välissä.

Bongaa Vihnuksen Villivarsa, Pallosaaresta palaava Timpa


Maaliskuun loppupuolella luistelumahdollisuudet alkoivat radikaalisti hiipua ja Rautahumpan toimitus alkoi epätoivoisesti laatia selvitymisstrategioita välikaudelle. Maaliskuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna Rautahumpan vihjekanavilta alkoi kuitenkin tihkua myönteistä tietoa Näsijärven Santalahti-Siilinkari -radan luisteltavuudesta. Viikonlopun kaksi luistelukertaa sujuivatkin aurinkoisissa merkeissä navakan pohjoistuulen siivittämänä. Rata oli paikoitellen epätasainen, mutta kuitenkin varsin kova ja tasaisilta osiltaan hyvinkin ensiluokkainen. Tammikuisesta Rautahumpan testiajankohdasta hienokseltaan kärsinyt Näsinselkä otti nyt vahinkoa takaisin ja lisäsi RH-arvoaan korkojen kera. Viikonloppuna kanssaluistelijoita ei näkynyt kuin kourallinen, mikä pohjoispuhurista huolimatta oudoksutti. Siilinkarin urbaani vaeltajakansa ja luisteluväki oli ilmeisesti jäänyt tarkkailemaan Putous- tai Hassut kotivideot -tvsarjojen riemukkaita uusintalähetyksiä. Kun seuraavalla viikolla puijasin kelpo urheilukuomani, Alisenjärven Atleetin, Lisäpaino-Timpan mukaani Näsinselälle, kanssaliikkujia ei näkynyt missään, ja jopa Santalahden parkkialue ammotti tyhjyyttään. Tästä suivaantuneena Timpa rynnisti kohti Pallosaarta, kun samalla jäin itse fiilistelemään Siilinkarilta länteen aikoinaan revenneen railon sileää reunajäätä luistellen.

Rautahumppa vieraili Näsinselällä vielä 26. ja 27. maaliskuuta, eikä kaltaiseni varovainen ja pelokas yksilö kokenut tuona aikana minkäänlaista merkkiä siitä, että jää olisi vielä silloin ollut liian heikkoa luistelemiseen. Muutama Rautahumppaa huomattavasti vaikutusvaltaisempi media on kuitenkin lähtenyt kansainvalistuksen ansiokkaalle polulle oivaltaen jään olevan joka paikassa heikkoa sillä nimenomaisella hetkellä, kun sillanalusella näkyy avovettä tai toisaalla tapahtuu valitettava jäihin putoaminen. Totta kai on parempi olla ylivarovainen ja siten säilyä vahingoittumattomana jos toisena vaihtoehtona olisi kohtalokas jäähaaveri. Siltikin Rautahumppa äimistelee kansakuntamme ehtymätöntä holhoamistaipumusta.

Itse kävin peruskoulua aikana, jolloin heterokontakteihin laajenneet HIV-tartunnat alkoivat herättää pandemialogista kauhua maamme sairausviranomaisten taholla. Olisin voinut vaikka panna pääni pantiksi, että epäilemättä jo kansalaissotien joukkosidontapaikoilla palvellut kouluterveydenhoitajar näki esittelemänsä kumisuojavälineen ensimmäistä kertaa todetessaan, että jos syntiinlankeemusta on jossain vaiheessa myöhemmin aikuisena ja avioliittoon siunaamisen jälkeen sekä perheenperustamistarkoituksessa sittenkin välttämätöntä puolison kera suorittaa, on preservatiivin huolellinen paikoilleen asettaminen ainoa mahdollisuus välttää ilmestyskirjamaiset kuolintuskat ynnä sielun curimukset. Yhteiskunnalta ei siis kulunut kuin vaivaiset kolmisenkymmentä vuotta, kun hiljalleen otettiin huomioon tämän epäilyttävän ja moraalittoman toiminnan terveys- ja hyvinvointivaikutukset. Samalla tavoin kuin jään ensisijainen funktio on rikkoutua varomattoman ja varovaisenkin kulkijan alta, lienee metsän primäärisenä tunnusmerkkinä kivikossa samoilijan varvasta vaaniva kyykäärme tai hillasuolla marjanpoimijaa piirittävä susilauma. Rakennemuutoksen kyllästämä urbaani nomadi etääntyy luonnon arkielämästä pikaratikan nopeudella.

Anyway, kauden viimeinen tai ainakin viimeisin luistelukerta oli ehkä sittenkin myös se paras. Venetelakan autiolta parkkipaikalta saatoin tähyillä vielä autiommalle järvenselälle, joskin Siilinkarin lähistölle zoomatessa jäältä erottui kaksijalkaisia elämänmuotoja. Länsipuhuri oli vahva, mutta päätinkin käyttää myötätuulen hyväkseni ja testata huippuvauhtia auratulle ratapohjalle kehittyneen peilipinnan avulla. Kelasin rannassa reilun kilometrin mittaista osuutta edestakaisin ja tein myös ennätykseni yhden kilometrin matkalla, joka parani viimevuotisesta kaksi sekuntia aikaan 1:50.

Lopulta myös Siilinkarilla liikkunut mysteerikuljetus läheni tunnistusetäisyydelle. Kaksoispotkukelkka toimi ratamestarin seureella rahtivälineenä. Rautahumppa toteaa kuntoluisteluradan ylläpitämisen olevan tervetullut kulttuuriteko, kiitokset Hit ja Bikini!

Loppuhuomatuksena muistettakoot, että tätä kirjoittaessa Tampereella on vihmonnut vettä noin puolitoista vuorokautta Rautahumpan viimeisimmän Näsijärviluistelun jälkeen. Kuten Hitin ratamestari Facebook-sivuilla toteaakin, saattavat jääolosuhteet muuttua näissä oloissa nopeastikin (ks. https://www.facebook.com/hikingtravelhit). Tarkkana siis jäälle suunnatessa!



sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kaikkea se ikä teettää

Kun kolme vuotta sitten aloitimme arvoisan gospodin Peten kanssa Rautahumppa-blogin isännöinnin, oli tarkoituksenamme palastella foorumille lähinnä kuntosalin viitekehyksessä tapahtuvaa punnertamista ja siihen mahdollisesti liittyvää lihaksiston kehitystä. Vasta myöhemmin RH-menuuseen on lisätty aerobinen harjoitus, joista juoksu ja rullaluistelu enemmänkin kuntosalitreenin vaihtoehtoisen sekä palauttavan treenin muodossa.

En olisi kuuna päivänä voinut aavistaa, että 2015 AD blogipostauksen aiheena olisi kärjistään käyristettyjen lasikuitukapuloiden avulla lumeen tampatulla reitillä suoritettavaa liikuntamuotoa kuvaileva kerronta.

Olen oikeastaan aina tuntenut syvää vastenmielisyyttä hiihtoa kohtaan. Ehkä en niin paljon kuin mitä inhoan reipasta kävelyä (jota vierastan jopa toisten tekemänä), mutta kuitenkin. Lapsena kotiseutuni ehdoton talviriento oli 4H, Mll, Pvy, Ev-lut. yms. yhteisöjen puitteissa järjestetyt hiihtokilpailut. E.Mäntyrannan, S.Rantasen, J. Miedon ja H.Takalon veretseisauttavista kisarynnistyksestä perinpohjaisesti liikuttuneet läheiseni varustivat hiihtomononi tarpeettoman tasokkailla ja arvokkailla Karhu Racer Kevlar -malliston hiihtimillä. Sukuvian tai jonkin muun epämääräisen asiantilan vuoksi en kuitenkaan milloinkaan oivaltanut vuorotahtihiihdon ideaa ja kirjaimellisesti potkaisin suksillani poikkeuksetta tyhjää etenemisvoiman tullessa pelkästään porkkien ja käsien heiveröisestä yhteisvaikutuksesta. Kaikeksi onneksi syrjäkulman hiihtokilpailusarjoissa oli maksimissaan nuo kolme osanottajaa, joten palkintolusikoita ehti kertyä laatikostoihini merkittävä määrä.

Maaliskuinen Ylläs vuonna 2015 tarjosi kuitenkin aivan erilaista menoa. Monoihini oli edelleen kytketty tuo tarunhohtoinen Karhun Racer Kevlar, joskin toinen pari kuin se lapsuuden vastaava, joista muistaakseni nikkaroin varsin näppärän jousipyssyn. Hiihtoladut oli nyt myös levennetty luisteluhiihtoon soveltuviksi. Vaikkei luisteluhiihdolla ole vuorotahtietenemisen kanssa juurikaan mitään yhteyttä, rullaluistelu- ja luistelutreeni antoivat hyvän perustaustan myös luisteluhiihdolle. Jokerina kuviossa piilee kuitenkin tarpeeksi jäinen latu, joka Ylläksellä oli tarjolla noin viideltä iltapäivällä auringonlaskun tuntumassa.

Jäinen latu mahdollistaa suhteellisen pystyn etenemisasennon ja vauhdikkaan, jääluistelua muistuttavan menon. Toisin on laita perinteisellä suojapöperökelillä, jossa jokainen potku vaatii saavutettuun vauhtiin nähden tolkuttoman effortin.

Ylläksellä tuli hiihdettyä viidessä päivässä 111 km, joista lähtöpäivänä 46,5 km (ks. kuva pisimmästä stintistä). Lisäksi olin suksilla aurinkoisessa laskettelurinteessä yhteensä 8 tuntia.