Maanantaina massalla - tiistaina timmisti, kuntoilun kaaos ja kosmos in English

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Tavoitteet 12 minuuttiin

Syyskuun yltäkylläisessä aamuauringossa kylpevä Ratinan monuumentaalinen yleisurheiluareena sai kunnian todistaa kaamoksen ensimmäisiä Rautahumpan juoksurataharjoitteita. Niihin tarjoutui parahultainen mahdollisuus sillä muuan Janne, maineikas kamppailu-urheiluexpertti ja kykenevä jääkiekkomaalivahti lähestyi Rautahumppaa Cooper-testimenestystä tavoittelevan juoksutreenikonsultaation merkeissä. Arvatenkin RH:n ammoisilla testimenestyksillä suoritettu torveen toitottelu oli tavoittanut otollisen kuulijakunnan ja pahaa-aavistamatonta kasvualustaa.

Jannen 12 minuuttinen ahdinko ja sielun curimus ottaisi paikkansa jo kuukauden perästä, joten aikaa velttoiluun tai mentaaliseen saamattomuuteen ei olisi. Rautahumpan aboriginaaleille Cooper ei kuitenkaan olisi ajankohtainen, ellei sitten foxgeneralissimus Pete olisi sellaista muilta salatusti aikeissa toteuttaa. Internetin lukuisat palvelinsalit suoltavat reittiaparaattiensa avulla mitä moninaisimpia treeniohjeita, joissa vilisevät niin peruskuntolenkit, kovat viikot, anaerobiset tasot kuin vauhtileikittelytkin. Valmennettavan 'onneksi' Rautahumpan veteraanit ovat menettäneet mojovan viipaleen kognitiivisista perusominaisuuksistaan, kuten lyhyt- ja pitkäkestoisen muistinsa kapasiteetista, eivätkä toisaalta muutenkaan luota niinkään näpertelyyn kuin suoraan toimintaan.



Treeniohjelmaksi päätettiinkin yksissä tuumin valita heti ensimmäinen Stetson-Harrison triangulaatio, 4 x 800m soljuvalla 15.1 km/h keskinopeudella ja 3-4 minuutin välipalautuksilla. Treenihän osoitti tenhonsa jo AD 2008, jolloin muuan rautahumppaaja ylitti moisen ohjelman voimaannuttamana tuon maagisen 3000 metriä ja pisteeksi ä:n päälle toimitti vielä oman ennätyksensä Pirkan Hölkässä.

Tällä kurin jouduimme pidättäytymään 800 metrin vedoista ja tyydyimme yhteen ratakierrokseen jonka toistimme viidesti. Tavoitevauhdissa kuitenkin pysyttiin ja luottavainen tulevaisuudenusko säilyi kelpo kumppanuksilla.


maanantai 15. syyskuuta 2014

Syysluistelut

Takakesä pitää pintansa vielä syyskuun puolenvälin tietämillä. Lämpötila huitelee kahdessakympissä ja maisema kylpee auringossa. Tekosyyt rullaluistinten naulakkoon jättämiseen tuntuvat olevan vähissä. Olen tietysti suorittanut muutamia saliharjoitteita tihentyvällä frekvensillä. Kuluneella viikolla kävin salilla neljästi. Salirutiinit ovat säilyneet keväisen ohjelman kaltaisena: tunti crosstrainer-laitetta (2 x 30 min), 30-45 leukaa kapealla neutraaliotteella (toisinaan 10 kg:n lisäpainoilla), 45-55 vatsarutistusta ja vuoropäivinä hauikset tai olkapäät (2-3 erilaista liikesarjaa). Väliin mahtuu toisinaan kahvakuulaa, ylätaljakuvioita ja levypainon pyörittämistä hartioiden ympäri.

Vaikea sanoa miten kunto on kehittynyt. Ainakin leuanveto on mennyt rutkasti eteenpäin kahden vuoden takaisesta tasosta, jolloin kolme viiden toiston sarjaa oli useimmiten päivän maksimisuoritus. Parin viime viikon aikana olen alkanut ottaa tuntumaa myös juoksumatolla. Ajatukseni on treenailla 3000 metrin Cooper-vauhtia vähintään 500 metrin mittaisilla vedoilla. En usko, että jaksan oikeasti mennä Cooperin testiin, mutta viime viikolla onnistuin treenin lomassa painelemaan jo 800 metriä 15,1 km/h:n vauhdeilla. Kuvioon kuuluu, että vedon jälkeen (ja ennen) juostaan kilometri tai pari normaalia 9-10 km/h:n hölkkävauhtia.

No, sunnuntaina oli taas lämmintä ja aurinkoista, joten läksin innokkaasti rullailemaan pitkin Pirkanmaan pinnoitettuja väyliä. En tiedä kuvittelenko, mutta jotenkin vaudinpito tuntuu kesäistä nihkeämmältä ja alle kolmeminuuttisia kilometrejä ei 42 kilometrin aikana tullut kuin 3-4. Ehkä taannoinen laakereiden vaihto on sittenkin selityksenä hiipumiselle.(!)


Intersportissa myytiin muuten taas K2 Radicaleja (ovh 445,00) muistaakseni 240 euron poistomyynnissä. Vaikka ko. kengän rajat ovat nyt vuoden aikana tulleet vastaan (ongelmat istuvuudessa, välillä puristaa, välillä kantapää ei pysy paikoillaan jne.) on tuo 240 varsin kohtuullinen hinta tuon tason peleistä, jossa on vakiona laatulaakerit ja -renkaat. Lisäksi kiskossa on sivuttaissäädöt, kuten pro-tyyliin kuuluukin. Itse olen kuitenkin alkanut zoomailla Bonteja ja Powerslidejä sillä silmällä ja ööga kovana.
Luistelukelit ovat edelleen aivan käypiä, toki syksyiseen menoon liittyvät lehtikelit ovat lisääntymässä. Koivunlehtiä on siis kuroteltava entistä enemmän takarenkaan ja jarrupalan välistä.