Meneillään oleva sadonkorjuuaika tarjoaa monella sektorilla tiukkoja tilanteita ja yllin kyllin jännitystä. Vast'ikään päättyneet yleisurheilun EM-kisat toivat maallemme enemmän menestystä kuin moni uskalsi toivoa. Trimmatut urheilujatoivomme jatkavat voittokulkuaan Euroopan rahakkailla areenoilla ja kuntohuippu näyttää monella olevan hyvin ajoitettu.
Vaan miten on laita harrastelijakuntoilijalla, joka yltäkylläisen auringonpaisteen uuvuttamana, jäätelöä ynnä muita kesäherkkuja ylenpalttisesti nauttineena ja treeni treeniltä syvemmälle kohti omaa mukavuusaluettansa suunnaten joutuukin silmätysten kylmenevän ja pimenevän vuodenajan, veltostuneen ja BMI:n raja-arvoja hätyyttelevän kehonsa ja ankaran työpaineen kanssa?
??!
Noh well. Syyskauden (vaikka vielä on kesää jäljellä, auts töks töks!) ekat salitreenit on korkattu menestyksellä ja kummallakin kerralla sain aikaiseksi 1 h krossarivääntöä, +45 leukaa ja +45 vatsaliikettä, sekä vaihtelevasti olkapää- ja hauisliikkeitä. Dagen efter oli toki normaalista välipäivästä poikkeava, sillä hartioissa tuntui että on käyty, kuten laulussa lauletaan.
Rullaluistelu on myös saanut jatkoa, vaikka sade onkin piinannut Fennoskadiaa armottomasti. Tänään painelin 23 km iisillä 17 km/h keskinopeudella. Pitkin kesää kiinnitin huomiota turpoaviin sormiini ja varsinkin keskisormien nivelkipuihin. Kipu tuntui varsinkin rystysestä seuraavassa nivelessä kummassakin keskisormessa. Aiheeseen liittyvää kuumotusta ei helpottanut wikipedia + terveyskirjasto.fi hakuni, jossa mainitut oireet liitettiin nivelreumaan ja nivelrikkoon.
Aloin tutkia ongelmaa ja huomasin että hansikasmallisesta hihnasta johtuen rullaluistelusauvat varaavat varsinkin saattovaiheessa lähes pelkästään keskisormille, nimettömän ja pikkusormen irrotessa kahvasta jo aiemmin. Laskin muuan lenkkini aikana yhdelle kilometrille kohdistuneet mogren-tyylin iskut ja sain tulokseksi 61. Tasaisella taulukolla sormet siis ottavat iskua vastaan esim. itselle tyypillisellä 40 km:n matkalla lähes 2500 kertaa! Perin kummallista, ettei netti kerro vastaavista vertaiskokemuksista sanaakaan. Ehkä sormeni ovat keskimääräistä heikompaa tekoa, vaikkeivat siltä ulkoisesti näytäkään. Nivelrikko lienee kuitenkin varsin hankala ja luonteeltaan lopullinen, joten kaikenlaisia kulumia täytyy yrittää jollain tavalla ehkäistä. Ehkä välillä on jätettävä sauvat kotiin tai otettava niistä kunnollinen koko käden ote.
Jännittäviä hetkiä tarjoaa myös viimevuoden luistelumäärän saavuttaminen, vielä yksi pidempi lenkki, niin ollaan jo voiton puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti