Keskisormet koetuksella

Meneillään oleva sadonkorjuuaika tarjoaa monella sektorilla tiukkoja tilanteita ja yllin kyllin jännitystä. Vast'ikään päättyneet yleisurheilun EM-kisat toivat maallemme enemmän menestystä kuin moni uskalsi toivoa. Trimmatut urheilujatoivomme jatkavat voittokulkuaan Euroopan rahakkailla areenoilla ja kuntohuippu näyttää monella olevan hyvin ajoitettu.

Vaan miten on laita harrastelijakuntoilijalla, joka yltäkylläisen auringonpaisteen uuvuttamana, jäätelöä ynnä muita kesäherkkuja ylenpalttisesti nauttineena ja treeni treeniltä syvemmälle kohti omaa mukavuusaluettansa suunnaten joutuukin silmätysten kylmenevän ja pimenevän vuodenajan, veltostuneen ja BMI:n raja-arvoja hätyyttelevän kehonsa ja ankaran työpaineen kanssa?

??!

Noh well. Syyskauden (vaikka vielä on kesää jäljellä, auts töks töks!)  ekat salitreenit on korkattu menestyksellä ja kummallakin kerralla sain aikaiseksi 1 h krossarivääntöä, +45 leukaa ja +45 vatsaliikettä, sekä vaihtelevasti olkapää- ja hauisliikkeitä. Dagen efter oli toki normaalista välipäivästä poikkeava, sillä hartioissa tuntui että on käyty, kuten laulussa lauletaan.

Rullaluistelu on myös saanut jatkoa, vaikka sade onkin piinannut Fennoskadiaa armottomasti. Tänään painelin 23 km iisillä 17 km/h keskinopeudella. Pitkin kesää kiinnitin huomiota turpoaviin sormiini ja varsinkin keskisormien nivelkipuihin. Kipu tuntui varsinkin rystysestä seuraavassa nivelessä kummassakin keskisormessa. Aiheeseen liittyvää kuumotusta ei helpottanut wikipedia + terveyskirjasto.fi hakuni, jossa mainitut oireet liitettiin nivelreumaan ja nivelrikkoon.

Aloin tutkia ongelmaa ja huomasin että hansikasmallisesta hihnasta johtuen rullaluistelusauvat varaavat varsinkin saattovaiheessa lähes pelkästään keskisormille, nimettömän ja pikkusormen irrotessa kahvasta jo aiemmin. Laskin muuan lenkkini aikana yhdelle kilometrille kohdistuneet mogren-tyylin iskut ja sain tulokseksi 61. Tasaisella taulukolla sormet siis ottavat iskua vastaan esim. itselle tyypillisellä 40 km:n matkalla lähes 2500 kertaa! Perin kummallista, ettei netti kerro vastaavista vertaiskokemuksista sanaakaan. Ehkä sormeni ovat keskimääräistä heikompaa tekoa, vaikkeivat siltä ulkoisesti näytäkään. Nivelrikko lienee kuitenkin varsin hankala ja luonteeltaan lopullinen, joten kaikenlaisia kulumia täytyy yrittää jollain tavalla ehkäistä. Ehkä välillä on jätettävä sauvat kotiin tai otettava niistä kunnollinen koko käden ote.

Jännittäviä hetkiä tarjoaa myös viimevuoden luistelumäärän saavuttaminen, vielä yksi pidempi lenkki, niin ollaan jo voiton puolella.

Urbaani rullaluistelunomadi

Helsinki metropolialueineen on aina herättänyt satunnaisluistelijassa paitsi kiinnostusta, myös pelonsekaista kunnioitusta. Jos kerran autoliikennemäärät ovat kehäteillä ja vastaavilla superväylillä ylenpalttisia, varmasti myös kevyempi liikenne edellyttää kulkijalta tarkkaavaisuutta ja kovaa kuntoa, jottei umpimaalainen heinähattu maleksisi tientukkona kiireisen city-ihmisen toimintaedellytyksiä haittaamassa.

Elokuun aloitusviikkona olin saanut jo mukavat 1200 kilometriä vuoden 2014 rullailusaldoksi. Viikolla olin ehtinyt jo 32, 47 ja 53 kilometrin lenkeille ja välipäivän siivittämänä tunsin jälleen olevani voimani tunnossa. Ennen lenkkiä vierailin Vantaan ostosparatiiseissa, josta mukaan tarttuivat uuden jarrupalan lisäksi lämpömuovattavat pohjalliset sekä uudet, kymmenen senttiä entisiä pidemmät porkat. Pohjallisia en ehtinyt vielä mukauttaa osaksi luistimia, mutta uudet sauvat olivat jo käsissäni lähtiessäni Tuusulanjärven eteläpäästä kohti Espoon Leppävaaraa. Google-triangulaation perusteella Vantaan rullaluistelijat suosittelevat erityisesti maamme johtavan lentokentän länsipuolella sijaitsevaa Katriinantietä, jossa kerrotun mukaan olisi kohtuullinen asfaltti yhdistettynä hyvää näkyvyyteen. Silloin tällöin tunnelmaa olisivat luomassa myös lentoasemamanöövereitä suorittavia lentokoneita.

Päätin suunnata Leppävaaraan Lahelan ja Myllykyläntien kautta, sitten lentokentän ohi, kehä III:n alta Vantaakosken ylittäen, jonka jälkeen Martinkyläntieltä kohti Myyrmäkeä. Lopuksi Vihdintien yli, Lintuvaaran läpi ja sitten oltaisiinkin jo alkupisteestä noin 27,4 km:n päässä Espoon Leppävaaran urheilupuistossa. Tälle kesälle tutuksi tullut aurinkoinen hellekeli saatteli matkaajaa, joskin sivuvastainen tuuli hiukan menohaluja jarrutteli. Aivan aluksi asfaltti oli luvattoman röpelöinen, mutta kilometrin Tuusulasta etäännyttyäni alusta parani ja lähenin matkavauhtia. Uusien porkkien hihnat olivat vielä kunnon säätöä vailla, joten etenin potkupainotteisesti ensimmäisen kympin sujuttua noin 31 minuutissa. Vastaan tuli useita pyöräilijöitä enemmän tai vähemmän pro-meiningeillä, mutta kanssaluistelijoita en Ruotsinkylän maalaismaisemissa nähnyt. Tuusulan eteläpuolta ei helposti uskoisi osaksi 1,4 miljoonan asukkaan megacityä, sen verran runsaasti maisemassa oli metsää ja peltoa. Toisaalta kiihkeä lentoliikenne lienee rajoittavan rakentamishaluja kyseisille mestoille. Punavuorelaisittain lausuttu s-kirjain (tietshä) paljasti ystävälliset reittejä neuvojat etelän väeksi.

Paluumatkan statistiikkaa

Toinen maalaisidylli tuli vastaan Vantaankosken viilatehdasmaisemissa, jossa pääkaupungin läheisyyttä oli todella vaikea uskoa todeksi. Martinkyläntien pyörätieremonteista huolimatta ei ollut vaikea todeta millainen liikunnan paratiisi ja runsaudensarvi seutu on aktiiviluistelijalle. Vaikka autoja on liikkeellä paljon, väyliltä löytyy molemminpuolisia kevyenliikenteen reittejä, hyvää asfalttia, ali- ja ylikulkuja sekä runsaasti reittivalintoja ja kebab-kioskeja juomatankkausta varten (En uskalla mennä luistimet jalassa K-marketteihin tms. kauppoihin). Maalaispojalle lukuista kaupunginosat tuovat tietenkin aina kiinnostavia nähtävyyksiä tullessaan. Oma vauhtini hidastui merkittävästi Lintuvaarassa, jossa 300-400 metrin hiekkapätkä teki etenemisen vaivalloikseksi. Loppumatkalla kunnon pannut eivät olleet lähellä, kun alamäen jälkeen olleessa risteyksessä jouduin hyppäämään korkean kanttikiven yli eikä takana ollut kuin pari metriä jarrutus-/kääntymisvaraa.

Leppävaarassa pidin parin tunnin tauon ennen paluumatkaa. Paluun suoritin etelästä koukaten, sillä rullailin Konalan- ja Malminkartanontietäpitkin Vanhalle Nurmijärventielle, jossa myötätuulessa ja uudella asfaltilla pääsin jo hyviin nopeuksiin. Vantaankoskelta sain alamäkiapua, joka korostui erityisesti Katriinantiellä, jossa vauhdikkain kilometrin sujui 132 sekunnissa. Paluumatkan keskinopeus oli 28 km:n matkalla 19,1 km/h, joka oli menomatkan rasitukset huomioiden oikein tyydyttävä.

Luistelulenkit ovat vakiintuneet +40 kilometrin tiimoille. Sauvojen kanssa on mukava mennä varsinkin ylämäkiä, joskin olen silloin tällöin yrittänyt mennä ilman keppejä, koska tällöin potkuun tulee kiinnitettyä enemmän huomiota, samoin luisteluasento on parempi.