Rautahumppa palaa pienen luovan tauon jälkeen takaisin digitaalisille valtateille. Vuoden 2016 alkuosa on sujunut kerrassaan luisteluvoittoisesti. Tammi-huhtikuussa keräsin hieman yli 500 jääluistelukilometriä osallistuen tammikuussa myös Helsingin luisteluakatemian järjestämälle 3-päiväiselle pikaluistelukurssille. Tuosta mainiosta kurssista lisää tulevassa erillisartikkelissa.
Rautahumpan luistelutoimikunta ei ollut asettanut varsinaisia tavoitteita alkaneen kesän luistelupyrkimyksiin, jos Pirkan Lenkin 217 km:n haihattelut jätetään mainitsematta. Vaikka valmistautumiskausi jääosuuksineen olikin ihan kelvollinen, ei pitkien, eli 40km:n matkojen keskinopeus tunnu mitenkään nousevan yli minimin, eli 21 km/h:n tasolle, jolloin tuo massiivinen taival sujuisi taukoineen maltilliseen 11-12 tunnin haarukkaan. Toisinto kahden vuoden takaisesta 134 km:n klassikkolenkistä saattaa kuitenkin olla odotettavissa.
Päätin panostaa tulevaan kauteen uudet rullaluistelujalkineet investoimalla. Tutuksi tullut alan verkkokauppa, hollantilainen skate-dump.com sai toimia kauppa-aktin estradina. Tilasin Cádomotus NewSpeed 110 mallin, jonka saattoi heittämällä asentaa vanhojen K2 Radical 100 -luistimieni kiskoihin, asennusvälin ollessa yhteensopiva 190 mm. Kenkä on selvästi Radicaleja ja muita varsinaisia Intersport-hyllymalleja matalampi, ja ajattelin tämän mahdollistavan syvemmältä lähtevän potkun ja aerodynamisemman matka-asennon. Kokeilematta luistimien osto ei kylmännyt, sillä aiemmin samasta liikkeestä ostamani Filat sopivat jalkaan mainiosti. Kaikissa CadoMotuksissa on lisäksi lämpömuotoilufeature, joten löin välineet uuniin paremman istuvuuden aikaansaamikseksi.
Harmillista kyllä, kenkä ei ole oikein muotoutunut pitkiin taipaleisiin sopivaksi ja jouduin ottamaan viikonlopun Haaparanta-Tornio -keikalle mukaan K2 Mach 100 -kakkosluistimeni, joita ei ole Radicalien hankinnan jälkeen tullut paljon käytettyä. Änkesin VR:n Intercity-vaunuun myös sauvat, joita on kieltämättä hiukan vaikea kuljettaa junanvaihdoissa mukana.
Löysin Tornion rullaluisteluskenestä joitakin mainintoja pikaisen hakukoneräpellyksen seurauksena ja kirjoitettua oli, että Kemin suuntaan mennessä olisi löydettävissä lajille soveliaita kevyenliikenteen reittejä. Tähän tuli varmistus myös tukikohtani Haaparannan Stadshotellin henkilökunnalta, jotka avuliaasti ohjeistivat alkeellisen pirkanmaalaisharrastelijan kohti uljasta pohjoisen rannikkokaupunkia.
Jos pyörätien päällysteelle olisi annettava arvosana ykkösestä kymppiin, sijoittuisi Tornion ja Kemin väli puoli kahdeksan paikkeille. Korjausbitumeista ja poikitttaisrailoista huolimatta huonoja tai todella huonoja kohtia oli varsin vähän ja mikä hienointa, näkyvyys pitkälle eteenpäin oli melko tasaisen maaston vuoksi mainio, eikä risteyksiä saatikka risteävää liikennettä ollut mitenkään kiusaksi asti. 
Kemijoen voimalaitokselle saakka kulku oli oikein joutuisaa ja sain tunnissa poljettua miltei 21 kilometriä. Padon jälkeen alkoi hiukan puuduttava esikaupunkiosuus, jossa vauhti arvatenkin hidastui jonkun verran. Vietin kanssaurheilijan seurassa pitkähkön pitstopin ja lähdin kohti Haaparantaa hieman ilta puoli yhdentoista jälkeen. Kokonaisurakka asettui 57 kilometrin hujakoille, pysäyttäessäni Endomondon Torniolaisella grillikioskilla, joka tarjosi sivumennen sanoen varsin maukasta ruishampurilaista.
Pohjoisen välipäivä tuli tarpeeseen, sillä jäntereet olivat kertakaikkisen levon tarpeessa Kemin kiertomatkasta johtuen. Mieli paloi myös länsinaapurin kevyenliikenteenväylille, mutta tornionjokilaaksolaisille suoritettu gallup ei antanut aihetta odottaa kovinkaan korkeaa laatua läntisen monarkian asfalttipinnoista. Katsoin kuitenkin kartasta, että asfaltoituja reittejä olisi mahdollista kulkea jonkin matkaa kohti länttä ilman joutumista Kalixiin johtavalle E4-mahtiväylälle. Niinpä läksin sunnuntaisena aamuna Vuonon ja Salmin kautta kohti lännessä hohtavaa Seskaröön saarta. Paikallislähteeni olivat kuin olivatkin pimittäneet tietoja E4:n rinnalla kulkevasta pyörätiestä ja vain noin 3 kilometrin matka oli luisteltava E4-pikatien pientareella, joka ei tosin ollut kauhean mieltäylentävä kokemus, sillä alusta oli varsin röpelöinen ja varsinainen piennaralue osapuilleen 30 senttiä leveä. Sain matkalla reittiohjeita ruotsalaisittain murretulla suomenkielellä ja lopulta Seskarön sillan huikeat näkymät kruunasivat luisteluretken. Seskarölle johtava Industrivägen oli päällystetty tyylillä, johon ei kotimaassamme juurikaan törmää. Sidosaineen päälle oli ripoteltu vielä pientä kivenjyvää, joten kyyti ei ollut aivan tasaisimmasta päästä.
Paluumatkalla satuin parahiksi valokuvaamaan paikallisen kalannarraajan saaliiksi pyytämää haukea ja Stadshotellin pihalla sain pysäytetyksi Endomondon 46 kilometriin.
