Olkapäät liekeissä

Viime viikonlopun juoksukokeilu ei varsinaisesti sytyttänyt Rautahumpassa juoksukärpästä. Samaan aikaan loskakelit ovat tehneet selvää luistelumahdollisuuksistani. Ylimääräinen energia onkin kulunut tutuksi tulleeseen tapaan kuntosalin melskeessä. Varsinaiset lihasryhmäpäivät ovat tätä torstaita lukuunottamatta jääneet vähille ja olenkin kuluttanut iltatunnit lähinnä krossaria polkien.

Tänään suunnitelmissa ollut olkapääpäivä onnistui ainakin lihaksistossa tuntuvan poltteen perusteella. Tein alkukrossarivedon jälkeen kymmenen toiston sarjan leukoja leveällä myötäotteella. Tämän jälkeen kolme yhdeksän toiston sarjaa kapealla neutraaligripillä kymmenen kilon lisäpunnuksella - Onneksi löysin isomman laikan naapuritreenaajien kateutta lisäämään. Tämän jälkeen tein bravuuriliikkeeni vipunostot sivuille jälleen kolmessa yhdeksän toiston sarjassa 9 kg:n käsipainoilla. Samat punnukset olivat käytössä myös vipunostoissa eteen - 3 x 9 toistoa, kuinkas muuten. Sitten pystypunnerruksia istuen 17,5 kilon käsipainoilla. Painavammatkin olisivat menneet, mutta niitä on vaikea nostaa lähtöasentoon, seli-seli, light engineer. Viimeistely alataljalla vipunostoja jäljittelevällä liikkeellä ja lopuksi 50 vatsarutistusta. 40 minuutin loppukrossari meni taas blogipostausta kirjoitellessa. Mukavalta tuntuu.

Viime kuukaudet ovat olleet itselläni harvinaisen flunssavapaata aika, kun otetaan huomioon parin vuoden takainen räkätauti/2kk-tahti. Silloinkaan se ei voinut johtua ainakaan liikunnan puutteesta, mutta jokin muutos terveempää olotilaa kohti on kuitenkin tapahtunut. Paino huitelee edelleen 79 kilossa, mutta vyötärönympärys ei onneksi ole augmentoitunut.

Pääsin alkuviikosta salille itsensä monsieur Lisäpaino-Timpan seurana. Olkapäätään surkutteleva karpaasi jätti käsiliikkeet vähemmälle, mutta rutisti puolentunnin juoksumattopyrähdyksen keskinopeudella 15 km/h, eli se siitä toipilaanaolosta. Parahiksi Timpa ehti todistamaan, kun onnistuin ensi kertaa 20 toiston leukasarjassa.

Ennätyksiä monella saralla

Olympiamenetys Sotshissa ei ole Suomen osalta ollut toistaiseksi yltäkylläinen, vaikkakin varmaan aikalailla tilastojen mukainen. Vielä on totta kai päiviä jäljellä napata ne mitalit vaikka alppihiihdosta, hiihdon parisprintistä tai vaikkapa jääkiekosta. Sen sijaan täällä Rautahumpan harrastajalevelillä urheilukoitokset ovat johtaneet venymisiin kautta linjan.

Helmikuun alkupäiville sattui otollinen 3 miinusasteen nollatuulipäivä, jota hyödynsin välittömästi luisteluradalla. Päätin ensin yrittää uutta ennätystä 10 kilometrillä, edellisen ollessa 30 min 40 sek. Kuin ihmeen kaupalla sain pidettyä jatkuvaa yli 20 km/h:n vauhtia ja Endomondon auditiivisesti ilmoittamat kilometriajat pysyttelivät alle kolmessa minuutissa. Kun ensimmäinen kymppi sujui komeasti alle 29 minuutin, päätin yrittää myös uutta ennätystä tunnin luistelussa. Tavoitteeni, eli yli 20 km ylittyi, joten rutistin vielä puolimaratonin. Vaikka jään pinta ei mielestäni ollut paras mahdollinen, tuntui erityisesti tuulettomuus mahdollistavan hyvän menon. Samoin loivat kurvit Tampereen radassa eivät edellytä virheetöntä kaarreluistelua, vaikka toisaalta siinä olisikin vauhdin keräämisen paikka.

Salilla olen taas vieraillut ahkerasti. Lähinnä kylläkin illan tunteina krossaria sotkemassa. En lakkaa hämmästelemästä nykynuorison musiikkimakua, josta pääsen salilla korvanapittomana nauttimaan. Ennen vanhaan salilla soiettiin heviä, nyt "This girl is on fire" soi kymmenen minuutin välein. Mutta en valita. Täytyyhän sitä välillä poistua mukavuusalueeltakin.

Eilisellä salikäynnillä onnistuin ensimmäistä kertaa vetämään leukaa 45 kertaa 15 toiston seteissä. Kaukaiselta tuntuvat nyt ne kahden vuoden takaiset tuokiot, jolloin Peten kanssa vedimme viiden ja kuuden toiston sarjoja. Pääsin myös pitkästä aikaavlumiselle juoksulenkille, josta oheinen kummituskuva.

Rautahumppa testaa: Saarikylien retkiluistelurata - helmikuu 2014

Rautahumpan liki kaksivuotisen historian aikana toiseksi eniten vierailuja on kertynyt Saarikylien luisteluradasta vajaa vuosi sitten laatimaamme sepustukseen. Koska olemme sangen persoja julkisuudelle ja viehtyneitä kaikenmoiselle Rautahumppaan kohdistuneelle mielenkiinnolle, on pikapuoliin syytä toimittaa uusintaversio tuon syvästi arvostamamme jääurheilumekan nykyisestä tilasta.

Vaikka varsin myöhään maahamme saapunut pakkaskausi olikin jo viikkoja sitten ehtinyt jäädyttää Etelä-Suomen isotkin järvenselät, ehdin kiireiden vuoksi Kangasalan Saarikyliin vasta helmikuun ensimmäisenä päivänä. Ajankohta osoittautui kuitenkin erinomaiseksi, sillä pakkanen pysytteli leppoissa -3 asteessa, eikä tuulta ollut liiaksi. Myös radan Facebook-sivu ilmoitti baanan auratuksi. Noin 50 minuutin ajomatkan jälkeen Saarikylien maisemat alkoivat häämöttää. Jostain syystä Viianperäntien oikoreittiä ei oltu viitoitettu, joten harhailin paikalle Saarikylientien hieman pitempää taivalta pitkin. Auratuilla parkkipaikoilla olikin jo runsain mitoin kanssaluistelijoiden ajoneuvoja, mutta onneksi vielä sekaan mahtui. Koska itselläni on nuo kuulut Filan matkaluistimet, vuokrasin 2 eurolla vielä sauvat menoa vauhdittamaan.

Olin edellisenä päivänä tehnyt jälleen uusia ennätyksiä tamperelaisella ympyräradalla, joten odotukset myös Saarikyläpäivää kohtaan olivat korkealla, varsinkin kun nyt saatoin tuupata vauhtia sauvojen kera. Totta kai edellisen päivän rutistus tuntui vielä jäsenissä, mutta arvelin peruskestävyyden jo palautuneen



Itse rata oli kokenut selkeitä parannuksia viimevuotiseen verrattuna. Ensinnäkin rata oli huomattavasti leveämpi, ehkä kuusimetrinen. Näin ollen käsikkäin luistelevat paris- tai perhekunnat eivät juurikaan vauhdikasta menoa ja ohituksia hidastaneet. Toiseksi kaarteet oli aurattu loivemmiksi, joka helpotti varsinkin radan lounaismutkasta poistumista. Radan pintaa voisi kuvailla tyydyttäväksi. Auraus oli tehty huolella, mutta aiemmat luistelijat olivat toki saaneet paloja lohkaistua radan pinnasta. Paikoitellen röpöjääsaareke nousi järven pinnasta kuin pari senttiä korkea hidastetöyssy. Railojakin oli, muttei onneksi juurikaan pitkittäisiä, eivätkä näin ollen vaaraksi vauhtiluistelulle.

Vaikka radan sijainti on Tampereen vinkkelistä periferinen, on se kuitenkin asetettu paikkaansa suuressa viisaudessa, sillä kapeiden salmien ympärillä kohoavat saaret suojaavat kohtuullisen hyvin navakalta tuulelta. Testipäivänä alueelle puhalsi muutaman sekuntimetrin eteläinen ilmavirtaus, joka kyllä tuntui varsinkin lenkin ensimmäisellä etelään ja lounaaseen suuntautuneella kolmanneksella. Samalla tuulenvire antoi mukavaa sysäystä kierroksen loppuosalle, joka on noin 900 metrinen lähes suoraan etenevä osuus kaakko-luode suunnassa.

Luistelin tällä kertaa 20 kilometriä, joista 5 viimeistä autostani löytyneillä jääkiekkoluistimilla. Terää paikallaan pitävät ruuvit olivat toisesta Filastani löystyneet ja yksi ruuvi oli peräti pudonnut radalle. Ihmeen kaupalla löysin tuon sentin mittaisen metallinpalan heti seuraavalla kierroksella. Varsinaisia nopeusennätyksiä en kyennyt sauvoista huolimatta tekemään, ehkä joudun odottamaan siihen vielä parempaa keliä.

Saarikylien rata on ilman muuta tulevien viikonlopputreenien kohde, vaikka uusia kilpailijoita se on saanut muun muassa Tampereen Tahmelan rannasta lähtevästä Pyhäjärven baanasta.