Tärisin mä täysin

Mentaaliset vilunväreet aiheutuivat tänä kirpsakkana, mutta onneksi vielä lumettomana pakkasaamuna, kun työkaverini ilmoitti pyöräilleensä kustannuspaikalleen pitkittä alushousuitta. Maalaispoikana ja varsinaisena vilukissana vedän kerraston ylle yleensä heti kun käki lakkaa kukkumasta ja ohra on tähkällä. Lenkeille on toki pakkasella vaikea valita ylävartalon peitettä. Kaksi paitaa juoksutakin alla ahdistaa 5 km:n jälkeen ja yksi on taas alussa hiukan viileä.

Salilla kävin viimeksi tiistaina ja ruuhkaiselle vakisalille oli yllätyksekseni  ja kaikkien riemuksi rantautunut myös treenejään kirjanoppineen ja fariseuksen pedanttiudella työstävä Pete. Kotvan vartaloidemme kuoseja vertailtuamme ja treenitarvetta arvioituamme tulimme siihen tulokseen että kumpikin on ottanut asiakseen valmistautua joulusyöminkeihin massakautta aloittelemalla.

Tyypilliseen tapaansa Pete noudatti prikuulleen Johannan ohjelmaa, kun itse taas tein mitä sattui, mitkä laitteet olivat vapaana ja mikä sattui sillä hetkellä kiinnostamaan. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä vain leuanveto eri otteilla vaikuttaa kiinnostavalta, muuten silmäilin oikeastaan koko treeniajan paitsi Peten tyylipuhtaita pystypunnerruksia myös juoksumattoa, jonne ajauduin oikeastaan jo kulmasoudun aikana. Juoksin lopuksi 6 km (ja alussa 1 km veryttelyssä). Pidin 5 km ajan 10,5 km/h:n vauhtia ja olo tuntui oikein mukavalta. Ehkä pitää taas lisätä juoksun määrää treenissä ja muutenkin.

Maanantaista lähtien olen yrittänyt myös syödä hieman kevyemmin, sillä oikeastaan koko marraskuun olen syönyt täysin vailla holttia, mikä alkaa näkyä vyötäröllä. Saapa nähdä mitä tapahtuu, kun joku avaa Juhlapöydän konvehtirasian ja totean ananaksen, vadelmamarmeladin tai pehmeän toffeen olevan vielä tarjolla. Tästä tulee ankara henkien kamppailu.

Varsin tahmeata

Accept-viikon marrasflunssa on selätetty ja viime viikollakin sain kaikkiaan viisi juoksukertaa aikaiseksi. Endomondon mukaan kilometrejä taittui yhteensä 42,14, eli 50 metriä vaille maraton. Maratonin juosseet tietävät, ettei puolimatkalla ole mitään tekemistä maratonin kanssa, koska varsinainen kisa alkaa 30km:n tuntumassa. Silloin sitä vasta otetaankin henkilöstä mittaa. Männäviikon vauhdit jäivät varsin vaatimattomiksi, mutta jonkinlainen torjuntavoitto massoja vastaan saatiin taas aikaiseksi.

Tänään uskaltauiduin kokeilemaan salitreenejä ja pettymys oli suuri. Liiketuntuma lienee kadonnut voimien kanssa jonnekin kreikkalaisten pankkien pohjattomaan vippikassaan. Leuanveto ja kulmasoutu käsipainoilla oli todella tuskaista ja tuntui että keho oli vanhentunut ja raihnaistunut kahdessa viikossa noin 12 vuotta. Tein vielä penkkiä ja vatsalaitetta ja tahmeus senkun jatkui. Mysteerio. Onneksi jaksoin lopuksi crossarilla kohtalaista tahtia noin 45 minuuttia, tällöin jumppavaatteiden pesu ei tuntunut aivan turhalta hommalta. Tästä on suunta vain ylöspäin.

Flunssien välinen terve jakso

Immuniteettijärjestelmääni tuli vaihteeksi tilapäinen häiriö ja ylähengitystiet infektoituivat kesken parhaimpien juoksukelien. Liikuntaharrasteet saivat hetkeksi jäädä ja keskityin hankkimaan lisää massaa lähes ruipeloksi kuihtuneen varteni ympärille. Nyt käheys on sitten karkoitettu ja tämän viikon alussa uskaltauduin juoksutaipaleelle. En oikeastaan kaipaa lunta ja nollan kieppeillä tasapainoileva lämpötilakin vaikuttaa varsin mielyttävältä. 

Maanantaina ja torstaina juoksin vain 7 ja 8 km:n lenkit, tai voineeko niitä juoksuksi sanoa. Edes kutosella alkavan km-vauhdin pitäminen tuntuu ylivoimaiselta. Keskiviikkona sitten painelin 13 km. Välillä toki kävelinkin, mutta olin tyytyväinen kulutetusta 1001 kcal:sta. Täytyy varmaan taas alkaa kohta massalle.